Sodanjumala Ares, spartalainen ja antiikin Kreikka, kuulostaako tutulta? Ainakin pitäisi. Creative Assemblyn kehittämä Spartan: Total Warrior tuntuu lainaavan God of Warilta todella paljon ja pelejä ei voi olla vertailematta toisiinsa. Tosin eroja löytyy siinä määrin, että uusinta antiikin selkkausta ei voi pitää täysin röyhkeänä kopiona. Siinä missä God of War keskittyi taisteluiden ja maisemien mielekkääseen yhteiseloon sekä laadukkaseen ääninäyttelyyn, Spartan: Total Warrior keskittyy massiivisiin taisteluihin, joissa ihmishenkiä ei säästellä.

Pelaaja aloittaa tarinan menneisyytensä kadottaneena spartalaissoturina, jolle sodanjumala Ares tarjoaa auttavaa kättään. Roomalaiskeisari Tiberiuksen joukot ovat saapuneet maailmanvalloituksen viimeiselle etapille, Spartan kaupunkiin. Alkuasetelma vaikuttaa lukuisissa toimintaelokuvissa nähdyltä perusjuonelta, jossa kiveäkin kovemmat miehet uhmaavat leuka pystyssä kohtaloaan. Hahmokaarti kertakaikkiaan ei ole millään tavalla uskottava, mikä tekee pelin luonteesta koomisen ja muka-vakavan.

Ja komedian jälkeen tuli väkivalta

Ääninäyttelyn kustannuksissa on säästelty, mikä näkyy latteana ja
huonosti puhuttuna dialogina. Tämän antaa kuitenkin anteeksi, sillä
säästetyt varat on käytetty erittäin mallikkaaseen musiikki- ja
äänimaailmaan. Musiikki luo suurimman osan tunnelmasta koko pelissä, vaikka ympäristöt tuovat myös oman lisänsä kokonaisuuteen. Graafiikka on keskitason yläpuolella ja muutamat valoefektit ovat nättiä katseltavaa varsinkin silloin, kun suorasukainen tasosuunnittelu alkaa väsyttää pelaajaa. Kenttien eteneminen käy nimittäin yhtä helposti kuin mäen laskeminen.

Alkuintron ensivaikutelman jälkeen alkaa mieletön rähinä. Spartan: Total Warriorin taistelut ovat suuruusluokaltaan valtavia, kun koko TV-ruutu vilisee roomalaista ja spartalaista jalkaväkeä. Pelaaja on koko tämän "muurahaiskasan" keskipisteenä, tarkoituksena hävittää tuholaiset pihamaalta. Spartalaiselta löytyy lukuisia eri liikkeitä tämän suorittamiseen, mutta useimmiten taistelut äityvät yhden tai kahden napin hakkaamiseksi. Eteneminen kuitenkin onnistuu helpommin käyttämällä eri liikkeitä ja ympäristöään hyväkseen.

Nuijanukutus

Monet kymmenet, ellei sadat roomalaissoturit hyörivät ympärilläni ja miekkojen kalina raikuu pitkin taistelutannerta. Sysään kilvelläni muutaman roomalaisen kasvot edellä pölyiselle maankamaralle, minkä jälkeen teen pari rivakkaa miekaniskua vastaantulevaa rintamaa vastaan. Spartalaisia ja roomalaisia kaatuu maahan vähän väliä ja huomaan edessäni olevan yhä vain enemmän ja enemmän vihollisia. Nopeasti yritän saada monta roomalaista kumoon tekemällä linkitettyjä miekaniskuja, jonka jälkeen yritykseni palkitaan hidastetulla erikoishyökkäyksellä, joka sivaltaa vastustajieni päät kadoksiin. Vastustajia virtaa vain yhä enemmän ja heidän joukossaan on muutama kenraali. Ajatus lakkaa sillä nämä kenraalit ovat pahimmasta päästä. Tarpeeksi pitkän vastarinnan jälkeen manamittarini on täyttynyt, painan epäröimättä erikoishyökkäyksen namiskaa ja katson kuinka kaikki viholliset kivettyvät puhtaan valopylvään osuessa niihin. Soturini ja minä tuhoamme kivipatsaat yksitellen ja pääsemme taas etenemään uusia taisteluita kohti.

Seikkailun edetessä spartalainen saa käyttöönsä uusia aseita, joiden mukana tulee niiden yksityiskohtaiset erikoisliikkeensä. Kombohyökkäyksiä tekemällä saadaan aikaan yksi suurituhoinen hidastettu paineaallon tapainen liike, joka tuhoaa useimmat viholliset iskustaan. Voitetuista vihollisista kerätään manaa, jota käytetään massiivista tuhoa aiheuttaviin asekohtaisiin hyökkäyksiin. Myös ympäri kenttiä löytyy taika- ja energiapylväitä, joilla voidaan ladata spartalaisen akut täyteen. Yksinpelin kampanja muodostuu taisteluntäytteisistä episodeista, joiden välillä pystytään parantamaan rastapäisen sankarimme taitoja, kuten esimerkiksi energiaa.

Peli etenee suoraviivaisesti kohti loppuaan ja alituinen hack 'n slash toiminta alkaa puuduttaa noin puolivälissä. Rinnalla taistelevat spartalaiset tarjoavat vain näennäisesti apua, mutta tuovat kahinoihin tunnelmaa ja hektisyyttä entisestään. Parhaimmillaan satakunta hahmoa on ruudulla, mutta allekirjoittaneella muutaman kerran kuva muuttui tahmeaksi pikselipuuromössöksi, kun pleikkarin tehot antoivat periksi, kun toimintaa alkoi olla liiaksi asti. Tätä ei tapahtunut kuin tasan kolme kertaa, joten asia ei haitannut loppupeleissä yhtä paljon, kuin mitä luulisi.

Nukahditko jo?

Kaikessa eeppisyydessään Spartan: Total Warrioria vaivaa eniten tunne, että se olisi kopio God of Warista. Siltä todellakin vaikuttaa, jos on pelannut kyseisen pelin läpi, sillä yhtäläisyyksiä näillä kahdella on lukuisia. Yhtäläisyyksiä lukuunottamatta spartalaisen seikkailut ovat kuitenkin täysin omanlaisensa kokemus, verisyyttä lukuunottamatta. Taistelut ovat erilaisia verrattuna muihin toimintapeleihin, ja musiikkimaailma on huippuluokan mahtipontista jylinää. Kenttäsuunnittelu on kohtalaista, pituuttakin löytyy kiitettävästi ja lisämateriaalia tarjotaan kovimmille tahkoajille.

Yksinpeliä ahkeroimalla on mahdollista saada konseptitaidetta ja lisää apuvälineitä areenamoodiin, jossa taistellaan ympyrän muotoisella alueella suuria vihollislaumoja vastaan. Ekstrat ovat melko tyhjänpäiväisiä, vaikka areenamoodi on jonkinlainen hyvitys seikkailun toistuvasta läpäisemisestä. Spartan: Total Warriorin pienet pulmat, kuten lineaarinen tasosuunnittelu, ääninäyttelyn heikkous ja puuduttavaksi muuttuva yksinpeli vaivaavat pelinautintoa. Kyseessä ei ole täysin surkea tekele mutta se ei tarjoa yhtä hätkähdyttävää kokemusta kokonaisuudellaan, kuin God of War, johon verrattuna nimettömän spartalaisen seikkailu on vain hyvä yritys.