Ötököiden metsästyskausi käyntiin
Arrowhead-pelistudion julkaisema Helldivers ihastutti pelaajia jo yhdeksän vuotta takaperin raa'alla toiminnallaan, tiimipelillään ja tunnelmallaan. Ötökänmetsästyskauden toista osaa saatiin odottaa kauan, vaan kyllä kannatti. Planeettojen pinnalle sukeltaminen, vaarojen kohtaaminen ja tärkeiden tehtävien suorittaminen on mitä parhainta viihdettä.
Allekirjoittanutta ilahduttaa erityisesti ajatus siitä, että kaiken maailman syvälliset tarinanpoikaset voi viskata heti kättelyssä romukoppaan, sillä intensiivinen toiminta on tämän julkaisun keskipiste ja viihdyttävin osa. Toki jonkinlainen taustajuoni on olemassa, jota voisi kutsua demokratian levittämiseksi, sillä taistelukentällä oman hahmon suusta saattaa kuulla lahtauksen lomassa sanat: "say hello to democracy!". Öttiäiset eivät puolestaan katso hyvällä planeettojen pinnalle laskeutuvia rauhanhäiritsijöitä, jotka joutuvat jatkuvasti ottamaan yhteen erilaisten möngertäjien kanssa.
Valuuttaa, näytteitä, aseita ja varusteita
Operaatioiden tukikohtana toimii oma hävittäjä, jonka kätköistä löytää muun muassa suojavarusteiden, aseiden ja oman aluksen päivityspaikkoja. Alkuun kaikkien "myyntipisteiden" löytäminen vaatii hieman opettelua, sillä eri paikkojen valuuttana toimivat kylmän käteisen ja superkrediittien ohella myös mitalit ja planeetoilta kerätyt näytteet, joita on kolme eritasoista lajia. Erilaista avattavaa on ensi silmäyksellä hulppea määrä, joten pelitunteja saa kuluttaa hieman enemmän kuin tavanomaisen työviikon edestä ennen kuin kaiken saa käyttöön.
Ennen "tähtilaivan" kannelle pääsyä Helldivers 2:n alussa on laadukas tutoriaali, joka neuvoo kaikki tärkeimmät asiat selviytymisen kannalta. Samanlaista opastuskierrosta olisin toivonut myös avaruusalukseni komentosillalle, sillä aivan kaikkea en hoksannut heti kärkeen. Mainittakoon, että saldooni ehti kertyä 91 tehtävistä saatua mitalia, ennen kuin kuulin pelikaverilta, missä niitä voi käyttää. Aluksella on toki muutama tekoälyhahmo, mutta nämä toimittavat lähinnä ikkunamannekiinien virkaa jököttämällä paikallaan. Sentään muutamia lauseita heruu silloin tällöin, ja etenkin kehut lämmittävät mieltä onnistuneen tehtävän jälkeen.
Onko arvonimi nyt space cadet vai sittenkin sky spedet?
Ennen planeetalle lähtöä jokainen tiimin jäsen saa valita neljä varustetta kahden vakioaseen ja kranaattipakkauksen vierelle. Valinnanvaraa on mukavan paljon, aina perinteisistä rynnäkkökivääreistä pitkän matkan jytkyttimiin. Tuhovoimaisempaa osastoa edustavat muun muassa konekiväärit, kranaatinheittimet, miinoja kylvävät masiinat, automaattikanuunat ja pelille hyvin tyypilliset ilmaiskut, jotka tilataan planeetan pinnalle omasta tukialuksesta käsivarressa olevan laitteen avulla.
Lyhyesti tiivistäen kaikissa aseissa on riittävästi munaa, ja niillä räiskiminen on äärimmäisen tyydyttävää. Vihollisten vihreä veri roiskuu osumista yhtä mässäilevästi kuin Braindead-leffan ruohonleikkurikohtauksessa, raajoja lentää ilmaan ja mekaanisempien vastustajien pelti rämisee kiitettävästi. Puhumattakaan ragdoll-mekaniikoista, jotka parhaimmillaan ilmaisevat aiheutetun tuhon määrän – niin alienien kuin omankin tiimin joukossa. Ihmisten aseylivoimaa vastaan oliot vastaavat käymällä laumana päälle ja hyvin tyypillisesti pelaajien raajoja rampauttaen tai kulkemista hidastaen, jolloin henki on tiukassa.
Onnistumisen tunteita laidasta laitaan
Siinä Helldivers 2 suoriutuu erityisen hyvin, että vain hyvin harvoin on jäänyt huono fiilis planeettavisiitin jälkeen. Tekeminen on vain yksinkertaisesti niin hauskaa, ja onnistumisen tunteet ovat jatkuvasti läsnä. Esimerkkinä vaikkapa planeetalta poistuminen – voisi ajatella, että et saa mitään mukaan, mikäli jäät kyydistä, tiimisi listitään viimeisten vihollisaaltojen toimesta tai sitten vain syntymistiketit loppuvat. Asia on juuri päinvastoin, eli kaikki menestyksekkäästi suoritetut tehtävät kirjataan plussapuolelle, ansiot karttuvat ja kehuja jaetaan, vaikka kukaan ei palaisi hengissä alukselle. Peli saattaa esimerkiksi antaa palautetta sanoilla "kunniakas uhraus" kaikkien päätehtävien suorittamisesta ruumisarkkupaluupostista huolimatta.
Yksi ominaisuus ansaitsee spesiaalimaininnan, ja se on räjähdykset. Alienien vingahdukset kuolinhetkellä, ruumiiden paiskautuminen, taivaanrannan leimahtaminen jysähdyksen hetkellä, paineaallon vaikutus, tulipalojen syttyminen ja raatojen viskautuminen on toteutettu niin laadukkaasti, että moni pelinkehittäjä voisi ottaa näistä mallia vastaavissa julkaisuissa. Tavallaan supertehokkaat ilmaiskut ovat monesti se nopea, mutta hieman liian helppo tapa putsata vihollisen asemat, mutta noin 40 pelitunnin jälkeen näitä tilanteita odottaa edelleen samalla innolla.
Tuhoamistehtävien ohessa päästään puuhastelemaan erilaisten minioperaatioiden parissa, mutta näistä ei mitään kovin erikoista kerrottavaa ole. Hyvin tyypillisesti etsitään näyttöpääte, näppäillään samanlaisia sarjoja paneeliin kuin ilmaiskuja tai lisävarusteita tilatessa ja seurataan lisäohjeita, kunnes ilmoille kajahtaa komealta kuulostava melodiapätkä onnistumisen merkiksi. Edellä mainittu saundi ihastuttaa joka kerta.
Tuttuja näkyjä elokuvamaailmasta
Mikäli elokuva nimeltä Starship Troopers on tuttu, niin se tuo elävästi mieleen uutukaisen tietyt kohdat. Paul Verhoevenin ohjaama, 1997 julkaistu muukalaisolioiden ja taisteluiden sävyttämä toimintaelokuva on katsomisen arvoinen. Yhtäläisyydet olioihin, taistelut planeetan pinnalla ja sankariteot ihmiskunnan eteen ovat tuttua kauraa rainan nähneille. Lisämausteensa soppaan tuovat myös terminaattoria vahvasti muistuttavat robotit sekä Tähtien Sota -elokuvasarjasta tutut ewokkien kansoittaman planeetan metsässä astelleet metalliset kulkupelit. Älkää lyökö, en ole koskaan kuullut mokoman peltihärvelin nimeä.
Mainitut kaksijalkaiset härvelit ovat tuhovoimaisia ja hyvin suojattuja edestä, mutta selkäpuolelta ne saa helposti tuhottua, sillä kuskin paikalla oleva otus on katveesta täysin suojaamaton. Samaa ei voi sanoa alieneiden järeämmän luokan sotakoneistosta, sillä mitä vaikeammille tasoille mennään, sitä pelottavamman kaliiberin mönniäistä astelee silmien eteen. Tämä kannustaa kokeilemaan pykälä kerrallaan yhä haastavampia tehtäviä, sillä esimerkiksi tasot 1–3 ovat lähinnä hyviä harjoittelupaikkoja uusien vermeiden testaamista varten. Kaiken kaikkiaan eri tasoja on peräti 9. Vertailuna Helldivers ykkösessä näitä oli 12.
Älykästä tekoälyä
Myös alienien ja muiden vihollisten tekoälylle jaan vuolaasti kiitoksia. Erilaiset mutaatiot hyödyntävät vahvuuksiaan älykkäästi, ja ne pyrkivät kuormittamaan helldiver-joukkoja uhrauksista välittämättä. Pienemmät ja nopeammat menijät rynnivät laumana päälle, hidastavat viskelemällään tahmalla ja näykkivät jaloista kuin nälkäinen peto saalistaan jahdatessa. Monesti oma henki on ylivoiman edessä tiukassa, jolloin pelastumiseen tarvitaan nopeita jalkoja, kaiken parantavaa lääkeruiskua ja väistöliikkeitä. Jälkimmäinen tuntuu kuin souls-pelin ominaisuudelta, kun oikea-aikainen loikka pelastaa pälkähästä.
Panssaroidut möröt puolestaan rynnivät voimalla päälle tarjoten suojaa muille. Sokerina pohjalla eteen saattaa osua kerrostalon kokoinen Biletitan-rohjake tai Hulk-nimeä totteleva tulivoimainen sotakone, jota voisi kutsua kiukkuiseksi transformer-hahmoksi. Yksi pahiksista puolestaan tottelee nimeä Hunter, joka osaa lähestyä pahaa-aavistamatonta pelaajaa äänettömästi katveesta. Variaatioita on ilahduttavan paljon. Kirjoitushetkellä kolme vaikeinta tasoa on testaamatta, joten odotan näkeväni vielä lisää pelintekijätiimin innovaation tuloksia vihollisosastoa ajatellen.
Kriittisin silmin
Niin loistavaa viihdettä kuin Helldivers 2 onkin ollut, haluan lähestyä sitä myös äärimmäisen kriittisestä näkökulmasta. Ensinnäkään julkaisun startti ei ole ollut helppo, sillä valtavan suosion ja pakollisen onlinessa olemisen myötä ihmiset eivät ole välillä päässeet lainkaan pelaamaan serverikapasiteetin täyttymisen vuoksi. Monet pikkuviat ovat häirinneet myös omaa pelaamistani. Niistä lista alla.
- Servereille kirjautuminen ei onnistu. Kirjoitushetkellä Steamissa on ollut jopa yli 350 000 samanaikaista PC-pelaajaa, kun aikaisempi PlayStation-julkaisun ennätys oli siellä vain n. 73 000. Pelintekijät eivät taatusti osanneet odottaa tällaista suosiota.
- Omalla aluksella oltaessa neliöstä avattava "mitalikauppa" (acquisitions) ei ole auennut lainkaan.
- Charger-monsterit ovat jääneet jumiin ja/tai paikalleen juoksemaan kiivetessään pienten esteiden, kuten mäennyppylöiden yli.
- Joskus harvoin maastosta on löytynyt kohtia, joihin on saattanut jäädä tilapäisesti jumiin. Yleensä loikka auttaa pääsemään irti, mutta joskus jouduin irrottamaan pelikaverin kranaatin paineaallon voimalla. Jäikö henkiin, saattaa joku udella – kyllä.
- Kesken tehtävän fps rupesi putoamaan, ja viime minuuteilla se oli hädin tuskin 5–10 freimiä sekunnissa. Pelikaverin mukaan se johtuu liian pitkästä peliputkesta, pitäisi kuulemma käynnistää peli välillä uudestaan muistiongelmien vuoksi.
- Pelin sisäisen kaverilistan jäseniä ei ole välillä näkynyt, tai sitten ne latautuvat turkasen hitaasti. Samaan ryhmään pääsemiseksi olen hyödyntänyt PSN-järjestelmän kaverilistaa.
- Tästä en ole aivan varma, mutta väittäisin ainakin kerran kokeneeni keräämieni tasopisteiden (xp) menetyksen.
- Aluksella acquisitions-valikosta ei ole voinut ostaa myynnissä olevia juttuja, tai vastaavasti osto on tapahtunut, mutta se ei ole rekisteröitynyt näkyviin ruudulle.
- Komentosillan lähellä oleva minipeli on ollut pimeänä, poissa käytöstä.
- Jos koetat liittyä kaverin alukselle pelin sisältä, ruutuun on ilmestynyt virheilmoitus.
- Muutaman rivin ylempänä mainitsemani fps-ongelman aikana graafisia häiriöitä esiintyi etenkin taustoissa, kuten puissa ja kallioissa.
- Pientä kritiikkiä haluan jakaa myös naishahmojen taisteluhuudoille, jotka aktivoituvat esimerkiksi konekiväärillä nappi pohjassa ammuttaessa, kun alieneita lakoaa kuin heinää. Korviin kantautuva "äähhäähhäääää-ööööö-möääääää!" kuvitteellinen hullun kiilto silmissä vain sattuu kuulostamaan erittäin ärsyttävältä. Ja arvatkaapa vain, ovatko pelikaverit alkaneet tahallaan viljellä näitä huutoja, puhtaasti ärsyttääkseen! Ampuvat tarkoituksellisesti kookoon lippaat tyhjiksi, jotta huuto aktivoituu. Terveisiä, jos joku teistä lukee tämän, sitä skeidaa ette viljele.
- Tietyt tehtävät saattavat alkaa pitemmällä aikavälillä tuntumaan itseään toistavilta ja aavistuksen tylsiltä, vaikka ne tuovatkin hieman syvyyttä toiminnan lomaan. Poikkeuksena tuhoamiseen pohjautuvat missiot, joihin ei kovin helposti kyllästy.
- "Vahinkoja" tässä pelissä piisaa. On erittäin tyypillistä, että joku tilaa ilmapommituksen liian lähelle, unohtaa varoittaa muita tai sitten varoitus hukkuu taistelun melskeeseen, jolloin sivulliset uhrit ovat erittäin todennäköisiä. Tähän kannattaa suhtautua huumorilla, sillä sitä sattuu melko usein.
- Aivan kaikkia asioita ei kerrota riittävän hyvin, joten kannattaa kokeilla myös itsenäisesti eri juttuja. Missään ei esimerkiksi kerrota, että minikartan saa näkyviin napinpainalluksella juoksun aikana. Oletuksena se katoaa aina, kun lähdet hahmollasi liikkeelle.
- Ykkösosasta tuttu ja tuhovoimaisin ase nimeltään Hellbomb on muutettu hieman haasteellisemmaksi käyttää, sillä nyt se pitää ensin tilata taivaalta ja aktivointi tapahtuu vasta maassa. Aiemmin se virittyi itsestään. Jonkinlainen opaste Hellbombin käyttöön olisi ollut paikallaan.
Moni näistä asioista on jo oletettavammin korjattu, sillä Arrowhead on julkaissut päivitystiedostoja useaan otteeseen, ilmeisesti jopa päivittäin julkaisun seuraavasta päivästä lähtien. Parempaan suuntaan ollaan siis menossa, ja haluan arvioida Helldivers 2:n nimenomaan sen erinomaisen sisällön pohjalta, vaikka joku toinen saattaisi antaa matalamman arvosanan juuri ongelmien vuoksi.
Bugiosaston lisäksi pitää myöntää, että välillä olen kokenut turhautumista etenkin sellaisissa tilanteissa, joissa kestävämmät alienit rymyävät päälle kuin kehollani jalkapalloa pelaten. Tuolloin olo tuntuu kovin avuttomalta, kun missään tilanteessa ei ehdi ladata aseita, tilata ilmaiskua tahi parantaa. Vaan minkäs teet, kun oma hahmo heittelee kierteitä ja ottaa runtua kuin taannoisessa Pain-nimisessä pelissä, jossa tuskan, ilmalentojen ja näyttävyyden määrä heijastui positiivisesti pisteisiin.
Toisaalta sitten joskus olen nauranut paskaisesti päälle, kun olen ehtinyt tilata pommituksen viime hetkellä päälleni, jolloin kuolemani kostettiin tukialuksen suunnalta hetkeä myöhemmin. Kuolemista puheen ollen – yksi merkittävä ero edeltäjään on olemassa: Niin kauan kuin respawn-tikettejä riittää, laskeutuu uusi taistelija planeetalle kaatuneen tilalle. Ykkösosassa koko tiimin yhtäaikainen kuoleminen päätti tehtävän, mutta tikettejä oli rajattomasti.
Bugilitaniasta huolimatta olen päässyt pelaamaan isolla peliporukalla suurilta osin vaivattomasti, ja yhdessä puuhastelu on ollut erittäin viihdyttävää – sellaisena uutukainen pitää nimenomaan kokea, muiden kanssa. Hyvänä puolena yksin saa tietysti kaikessa rauhassa mennä ja tulla kuten haluaa, eikä kukaan ole esimerkiksi ahnehtimassa "vielä tuo tehtävä" -mentaliteetilla lisäloottia ennen pakosukkulaan menoa. Se kun on toisinaan johtanut kotiinviemisten menetykseen, sillä kerätyt näytteet putoavat aina maahan kuoleman korjatessa ja ne pitää kerätä uudestaan talteen.
Parempaa en voisi toivoa
Vioista huolimatta metsä pitää nähdä puilta. Se on toki jo pitempään jatkunut ikävä nykytrendi, että kaikkia vikoja ei löydetä ja/tai ehditä liiskata ennen julkaisua, mutta raha sanelee, julkaisupäivistä pyritään pitämään kiinni ja paine kasvaa esimerkiksi sijoittajien suunnalta, kun menestystä tai vastinetta rahoille odotetaan. Uskallan kuitenkin olettaa, että ihan näin suurta suosiota ei osattu odottaa, ja siksi katson esimerkiksi Helldivers 2:n serveriongelmia läpi sormien. Kyllä tässä on aikaa pelata ja nauttia, vaikka myyntien kannalta ensimmäiset viikot ovat useimmiten tärkeimpiä ainakin suunnannäyttäjinä.
Kokonaisuutena julkaisu pyörii teknisesti moitteettomasti, sitä on erittäin hauska pelata, ja jo edellä mainittujen räjähdysten arvoa ei vain voi tarpeeksi ylistää. Myös peliseuraa löytää näillä pelaajamäärillä helposti, ja alustojen välinen pelaaminen PC:n ja PlayStation 5:n välillä on toiminut mainiosti. On ollut myös ilahduttavaa huomata, miten hyvin pelin sisäinen äänichat pelittää. Erikoista kuitenkin, että PSN-chatissa olemisen aikana myös Helldivers 2:n sisäinen chatti kuuluu vaimeana taustalla. Tuolloin on kuitenkin käytettävä pelin sisäistä chattia, sillä ryhmässä olevien ääni ei kuulu sisäisessä chatissa oleville.
Aika näyttää, miten pitkään Arrowheadin tuotos jaksaa innostaa ihmisiä, mutta itse en voisi tähän saumaan parempaa toivoa. Vahva suositus etenkin intensiivisestä toiminnasta innostuville. Hintakin on kohdillaan, sillä julkaisun perusversio irtoaa 40 eurolla.
