Joskus ammoisina aikoina, kun omistin vielä pelikelpoisen PC:n, yksi lempipeleistäni oli vähemmän tiukkapipoinen näkemys lentosimulaattoreihin: Strike Commander. Microsoft Flight Simulatorin tai IL-2 Sturmovikin fanaattiset fanit tuhahtelevat varmasti turhautuneina, kun Strike Commander ja lentosimulaattori mainitaan samassa virkkeessä, eikä peli todellakaan edes yritä mallintaa todellisen lentämisen haasteita. Hauskaa sen parissa kuitenkin oli, ja siksi teknotrillerikirjailija Tom Clancyn nimeä kantava HAWX saikin sydämen sykähtämään riemusta. Ilmasota on rikollisen aliedustettu aihe konsolipelikirjossa, joten onneksi joku edes yrittää.

Kokeelliset alumiinilinnut

Ubisoft on ehkä ristiriitaisimpia tunteita herättävä pelijulkaisija, sillä sen valikoimista löytyy sekä kiistattomia helmiä että täyttä kuraa, joskus jopa samasta pelisarjasta. Tom Clancy -franchise on kuitenkin onnistuttu pitämään ilahduttavan tahrattomana, ja Ghost Reconeilta, Rainbow Sixeiltä ja Splinter Celleiltä on yleensä uskaltanut odottaa paljon. Jopa viime vuoden lopulla julkaistu EndWar oli toimivaa kevytstrategiaa, eikä edes HAWX vedä Tompan nimeä lokaan.

HAWX, eli High Altitude Warfare – eXperimental squadron on kuvitteellinen Yhdysvaltain sotavoimien yksikkö, jonka varustuksena on huipputeknologiaa hyödyntävä lentokalusto. Yksityistämisbuumin vuoksi HAWX-yksikköä ollaan hajoittamassa, jolloin Reykjavikin sopimuksena tunnetun kansainvälisen säädöksen myötä laillisiksi globaaleiksi toimijoiksi muuttuvat yksityiset armeijat käyvät noukkimassa rusinat myslistä. HAWXin lentäjät – tärkeimpänä päähenkilö David Crenshaw – palkataan Artemis Securities -nimisen yksityisarmeijan palvelukseen.

HAWX heittelee ilmoille mielenkiintoisia kysymyksiä siitä, miten pitkälle hallitukset voivat yksityistää toimiaan, ja minkälaisia ongelmia sotatoimien jättäminen voittoa tavoittelevien yritysten harteille voi aiheuttaa. Kansallisvaltioiden ja monikansallisten yritysten dikotomia esitetään kärjistetysti, mutta yhdeksäätoista tehtävää kuljettava tarina on sinänsä ihan mielenkiintoinen ja jopa pelottavan realistinen. Ja nykytrendistä poiketen tarina vedetään pakettiin viimeisessä tehtävässä.

Ilmojen halki käy Dualshockin tie

HAWXin pahin heikkous on PS3:n perusohjain: konetta kieputellaan tatilla, vauhti ja peräsin löytyvät olkapäänapeista. Konekivääri sekä ohjukset laukaistaan kuviopainikkeilla. Kaikki hyvin muuten, mutta ohjaussauvan mitätön liikerata ei tarjoa juuri mahdollisuuksia hienovaraisiin manöövereihin. Lentopelien ohjaus on parhaimmillaan tukevasti nyrkkiin puristetulla sauvalla, ei peukalon alta löytyvällä mitättömällä vivulla. Lentokoneen ohjauksen voi halutessaan hoitaa Sixaxis-kallistuksella, itse päädyin kuitenkin lyhyen testailun jälkeen tattitoimintaan.

Ohjaukseen tottuu, vaikka sen tarkkuus ei koskaan häikäisekään. Onneksi ilmassa ei ole esteitä, joten suurpiirteisemmälläkin kontrollilla pärjää. Lisäksi lennon kriittisimpiä vaiheita, eli nousua ja laskua ei HAWXissa harrasteta, vaan pääosassa ovat koiratappelut ja pommitukset. Kun ohjuksissakaan ei ole pihtailtu, turha kanuunalla sihtailu jää perfektionistien kikkailuksi.

HAWX on helppo peli. Matalimmalla vaikeusasteella vain parissa tehtävässä joutuu yrittämään uudestaan, eikä eliittitasollakaan kohdata ylivoimaisia esteitä. Haasteita aiheutuu suurista vihollismassoista, jotka käyvät aaltoina esimerkiksi suojeltavien laivojen tai tutkavalvontakoneiden kimppuun. Tallennuspisteitä on harvassa, ja sekä oman koneen että suojeltavien kohteiden ottama vahinkomäärä kirjataan näissä pisteissä muistiin. Jos siis tehtävän alkumetrit törttöilee, ja oma lentotukialus ehtii kerätä vahinkoa kuin Räikkösen Ferrari, voi ainoa keino suoriutua tehtävästä olla sen aloittaminen kokonaan alusta.

Teknopilotin kosteat unet

HAWXin X, eli kokeellisuus, johtuu sen lentokoneissa käytettävästä kuvitteellisesta huipputeknologiasta. Nykykoneethan ovat pitkälti tietokoneistettuja, eli pilotin ohjaussauvalla antamat komennot muunnetaan peräsimien, siivekkeiden ja laippojen toiminnoiksi, jolloin kone reagoi ohjauskomentoihin lentäjän olettamalla tavalla. HAWX-koneissa tietokoneen ominaisuudet eivät pääty tähän. Koiratappelun aikana pilotti voi napinpainalluksella käynnistää ERS-järjestelmän (Enhanced Reality System), jolloin tietokone laskee reitin vihollisen taakse optimaaliseen tulitusasemaan. Reitti esitetään näytölle piirtyvinä kolmioina, ja näiden läpi lentämällä löytää itsensä lopulta tuijottamasta vastustajan suihkumoottoria.

Toinen käyttö ERS:lle on vihollisen ampumien ohjusten väistely. Väistöreittiä seuraava hävittäjä tekee sellaista kiemuraa, että pätevämpikin lämpöhakuinen raketti eksyy. Realistisuus on tästä kaukana.

Todelliset ässät ymmärtävät kuitenkin, että tietokoneavusteinen ohjaus ei aina ole se tehokkain tie voittoon. Avusteet voikin kytkeä kokonaan pois päältä, mikä mahdollistaa järjenvastaisen notkeat suunnanmuutokset tai vaikka koneen pakottamisen sakkaamaan. OFF-moodista löytyy HAWXin hämmentävin suunnitteluratkaisu: järjestelmien sammuttaminen siirtää kuvakulman pois lentokoneen ohjaamosta, reilusti sen ulkopuolelle.

Outoa on se, että OFF-moodissa kamera on keskittynyt omaan koneeseen, ja katse on suunnattu kulloinkin valittua kohdetta päin. Lentäjä-ässä ei siis välttämättä näe, mihin on lentämässä, sillä katse on kiinnittynyt neljäntoista kilometrin päästä lähestyvään MIG-29:ään. Kaiken lisäksi tässä tilassa maalin vaihtaminen on käytännössä mahdotonta, sillä valita voi vain mahdollisimman keskellä näkökenttää olevista kohteista lähimmän ja toiseksi lähimmän välillä. Ohjaaminen OFF-tilassa on lähinnä arpomista.

Teknikka hallussa

Lievistä ongelmista huolimatta HAWX on kuitenkin oikein hauska peli. Yksinpelin lisäksi kaikki tehtävät voi suorittaa yhteistyössä korkeintaan kolmen muun ihmispilotin kanssa, ja tietysti siiville nostettu tappomatsikin löytyy. Molemmat verkkopelimuodot ovat ihan toimivia, eikä innokkaille konsolipiloteille paljon muita vaihtoehtoja olekaan tarjolla. Murheellista on se, että peliseuran löytyminen vaatii joskus liiankin paljon kärsivällisyyttä.

Teknisesti HAWX on moitteeton. Pitkästä piirtoetäisyydestä huolimatta ruudunpäivitys on sulavaa, eivätkä maisemat ja viholliskoneet näytä lainkaan pahalta. Ainoastaan ihan maan tasalle laskeutuessa alkaa huomata kasvuston yksityiskohtien puutteen, mutta eihän hävittäjäkoneella ole tarkoituskaan ajella maastossa. Lintuperspektiivistä näkymiä ihaillessa voi keskittyä olennaiseen, eli sotaan ja kauhuun.

Tehtävissä on jonkin verran vaihtelua: tarjolla on iskuja vihollistukikohtiin ja omien kohteiden suojelua. Joskus toiminta on suoraviivaisempaa, joskus taas täytyy valita hiukan vaivihkaisempi lähestymistapa. Tuskaisimmat hetket koetaan erilaisissa suojelu- tai saattotehtävissä, mutta ehdottomasti ikimuistoisin kokemus on kolmen vihollistutkan tuhoaminen. Tutkia suojelee hillitön IT-arsenaali, ja ainoa reitti kunkin maalin luokse on tarkkaan laskettu väylä, joka piirtyy ERS-näyttöön. Joka puolella räiskyvien ammusten läpi navigointi toi itselleni jostain syystä mieleen elokuvan Equilibrium, jossa vihollinen tuhottiin vastaavalla tavalla noudattamalla tarkkaan määrättyjä liikeratoja.

HAWX pudottaa taas yhden pienen punnuksen Ubisoft-vaa'an onnistumisten puoleiseen kuppiin. Todelliseksi hävittäjä-ässäksi tämä peli ei valmenna, mutta hauskuutta se tarjoaa hintansa edestä. Tom Clancylla ei ole vieläkään syytä katua päätöstään myydä nimensä Ubisoftille.