Iskuryhmä Rainbow
Alunperin kirjailijana aloittanut Tom Clancy on upottanut lusikkansa moneen keittoon: monivuotisen uransa aikana hänen kirjoihinsa perustuvia elokuvia ja pelejä on julkaistu lukemattomia määriä, eikä loppua näy. On hyvin paljon mahdollista, että herra Clancy tienaa jo pelkällä nimellään, sekä Tom Clancy -logolla varustetuilla oheistuotteilla, enemmän rahaa, kuin varsinaisilla kirjoillaan. Syynä siihen on varmastikin Clancyn maalaileman maailmankuvan muuttuminen osaksi nykyaikaisten iltapäivälehtien etusivuja: terroriteot ja terrorismin vastainen sota ovat päivänpolttavaa kamaa, joka puhuttaa niin meillä kuin muuallakin.
Niin pahalta kuin se kuulostaakin, terrorismin aikaansaama kohu ja kauhu on häikäilemättä valjastettu viihdeteollisuuden käyttöön. Uutisten tavoin myös terrorismia käsittelevät pelit myyvät hyvin. Tuoreimpana esimerkkinä on Rainbow Six -pelisarjan kolmas osa, joka kaataa lisää verta pakkiin räväyttämällä pelaajien eteen lohduttoman kuvan maailmasta vuonna 2007, jolloin terrori-iskut siviilikohteisiin ovat yleistyneet räjähdysmäisesti. Syynä on Yhdysvaltojen raju öljypolitiikka, jonka johdosta useat ryhmittymät vannovat avoimesti ajavansa länsimaalaiset pois öljykentiltä. Tilanteeseen on sekaantunut myös entisten suurvaltojen mahtimiehiä ja koko maailma huojuu suuren konfliktin partaalla. Rainbow Six -erikoisjoukkojen vastuulla on pysäyttää terroristit ennen kuin tilanne luisuu täysimittaiseksi sodaksi.
Pelaaja astuu joukkkueenjohtaja Domingo Chavezin maihinnousukenkiin ja saa johdettavakseen kansainvälisistä ammattilaisista koostuvan nelihenkisen Rainbow-tiimin. Tiimin tehtävänä on taistella terroristiryhmittymiä vastaan siellä, missä sekä armeija että poliisi ovat voimattomia. Iskuryhmä Rainbown arkipäivään kuuluukin pommien purkamista, panttivankitilanteiden selvittelyä ja kansainvälisesti tärkeiden solmukohtien suojelua. Samalla pääsee näkemään vähän maailmaa, sillä tapahtumat lähtevät liikkeelle Sveitsistä ja pyörittävät päähenkilöitä lukuisten valtioiden kautta kohti lopullista haastetta. Kaikki tapahtumat on esitetty ensimmäisessä persoonassa, Domingo Chavezin kommandopipon alta.
Taktista ryhmätyöskentelyä
PlayStation 2:n ohjaimet eivät sovellu kovin hyvin nopeita reaktioita vaativiin first-person-shootereihin, joten Rainbow Six 3:n tekijätiimi on fiksusti säntäilyn sijaan keskittynyt taktisempaan sodankäyntiin. Pääpointtina on ryhmätyö ja kokeneemmankin pelaajan on tunnustettava heikkoutensa vaikeiden tehtävien edessä: ilman taistelutovereita ei pärjää. Eräs pelin parhaista innovaatioista onkin yhteistyö tekoälyn ja pelaajan välillä. Esimerkiksi terroristien valtaamaan huoneeseen voi hyökätä sisään samaan aikaan eri ilmansuunnista ja pahasti haavoittuneena on mahdollista jättäytyä kokonaan takalinjaan jakelemaan komentoja tekoälyn ohjaamille sotilaille. Valitettavasti käskytettävän ryhmän kokoonpanoa ei voi muokata mielin määrin, kuten Ghost Reconissa. Ei ole siis mahdollista jakaa porukkaa esimerkiksi kolmeen tai neljään erikseen komennettavaan osaan, vaan tekoälyn joukot toimivat aina yhdessä ja ainoastaan pelaaja saa liikkua yksinään.
Omaa hahmoa ohjaillaan fps-peleille ominaiseen tapaan analogitikuilla. Liipaisinpainikkeilla ammutaan ja muilla näppäimillä komennetaan joukkoja. Komennot ovat monipuolisia ja toimivat hyvin. On esimerkiksi mahdollista jäädä rakennuksen edustalle väijymään, komentaa joukot kiertämään takaovelle ja ampumaan kyynelkaasuheitteitä ikkunoista. Sen jälkeen koko ryhmä voi yhteisestä merkistä rynnäköidä sisään. Kaikki tapahtuu muutamalla helpolla napinpainalluksella tai parilla terävällä komentosanalla, jotka voi huutaa kuulokemikrofoniin. Rainbow Six 3:n puheentunnistus on huippuluokkaa ja kuulokemikrofonin käyttö nostaa pelattavuutta ja realistista tunnelmaa entisestään. Myös ohjainten tärinätoimintoa hyödynnetään hienosti, sillä osumat ja konetuliaseiden rekyyli tuntuvat ranteissa asti.
Kenttäsuunnittelu ei ole kovin innovatiivista. Sokkeloita ja esteitä kyllä riittää, mutta todellisuudessa kuhunkin kenttään on olemassa vain yksi mahdollinen ratkaisumalli. Reitit ovat melko lineaarisia, eli harvemmin on mahdollista esimerkiksi päästä koukkaamaan vihollisten selustaan. Pelaajalle on silti onnistuttu luomaan näennäinen vapaudentunne lisäämällä sinne tänne pieniä syrjäpolkuja tai tutkittavia käytäviä. Ympäristö myös näyttää kauniilta ja erilaisia pinnanmuotoja, laatikoita, tynnyreitä ja muita esteitä voi käyttää suojautuakseen vihollisilta. Tekoälyn ohjaamat joukotkin osaavat ketterästi loikkia nurkalta nurkalle ja järjestää väijytyksiä ikkuna-aukkoihin tai kapeille kujille. Koskaan ei voi olla täysin varma vihollisten olinpaikasta, sillä uusilla pelikerroilla peli järjestelee vaanijoita hieman eri paikkoihin, jottei kaikki ole täysin ennalta-arvattavaa.
Pelin realismi on melko omalaatuista. Ensimmäisenä ihmetyttää se, ettei eliittijoukoilla koskaan ole karttaa tai sokkeloisten rakennusten pohjapiirustuksia mukanaan, vaan jokaiseen taisteluun pitää rynnistää ilman etenemissuunnitelmia. Asevalinnoillakaan ei tunnu juurikaan olevan väliä: viholliset eivät tunnu välittävän, ammutaanko viereisessä huoneessa kranaattikiväärillä vai vaimennetulla pistoolilla. Rainbow-joukkojen esimies puolestaan varoittelee aina rikkomasta paikkoja, vaikka todellisuudessa ympäristöä ei voi edes tuhota. Siitäkin syystä on tehtävien alussa loogista pakata mukaan aina kaikkein tulivoimaisin kalusto, melusta viis.
Pelon tasapaino
Viimeistään Rainbow Six 3:n välianimaatioita katsellessa huomaa, ettei PlayStation 2:sta enää löydy potkua pyörittää kaikkein viimeisintä grafiikkaa. Peli on visuaalisesti keskiluokkaa ja jää armotta jälkeen PC-esikuvastaan. Valoja ja varjoja käytetään silti hyvin eikä ruudunpäivityskään pahemmin takeltele. Kunniamaininnan peli ansaitsee kyynelkaasu- ja valokranaattien aikaansaamista reaktioista: kovan pamauksen jälkeen virtuaalikorvat soivat ja näkökenttä sumenee, pimenee ja kieppuu. Myös savuheitteet sekä lämpö- ja yökamera käyttäytyvät realistisen oloisesti.
Äänimaailma koostuu lähinnä huudoista, räjähdyksistä ja konetuliaseiden rät-rät-rätinästä, mutta ajaa asiansa hyvin. Askeleet sementillä ja hiekalla kuulostavat hyvältä, samoin kuin hengästyneiden sotilaiden puuskutus. Vaikka aseita on runsaasti, niiden äänet eroavat toisistaan hyvin. Harjaantunut pelaaja erottaa kyllä milloin ammutaan konepistoolilla ja milloin kevyellä konekiväärillä. Välianimaatioiden taustalla soi sataan kertaan kuultu mahtipontinen sotilasmusiikki, joka sopii Tom Clancy -peliin kuin baretti päähän.
Latausajat ovat välttämätön paha PlayStation 2 -peleissä, mutta onneksi Rainbow Six 3:ssa ne eivät ole liian pitkiä. Joka kentän alussa ja lopussa joutuu vähän odottelemaan, mutta muuten peli kulkee sujuvasti. Lataustaukojen aikana pelaajalle kerrotaan faktatietoa Rainbow-joukkojen aseistuksesta ja taktiikoista. Harva esimerkiksi tietää, että panttivankitilanteissa erikoisjoukkojen tulee aina laittaa vapautetut vangit käsirautoihin turvallisuussyistä. Peliä ei voi tallentaa kesken tehtävien vaan ainoastaan tehtävien välillä ja erityisissä checkpointeissa.
Tekoäly jaksaa kummastuttaa. Usein viholliset on helppo yllättää seisoskelemasta tumput suorina, eikä moniakaan tunnu kiinnostavan, vaikka viereisessä huoneessa aloitettaisiin kolmas maailmansota. Osa vihollisista ei tunnu välittävän edes siitä, että metrin päässä seisovasta kaverista tehdään kebabia tarkkuuskiväärillä. Toisinaan vastustajat puolestaan osoittavat uskomatonta määrätietoisuutta: osa vihollisista osaa suojautua ja väijyttää, osa puolestaan tajuaa, milloin on syytä antautua tai ampua panttivangit. Haastetta voi lisätä valitsemalla hankalimman vaikeustason. Omien joukkojen tekoäly tuntuu puolestaan toimivan hyvin, vaikka toisinaan sattuu tahattoman koomisia tilanteita, kun kaikki yrittävät ängetä samaan aikaan ovesta sisään.
Operatiivinen verkkopeli
Rainbow Six 3:n nettipeli on saanut paljon negatiivista kritiikkiä. Syynä siihen on rajoitus, joka sallii ainoastaan kuuden pelaajan yhtäaikaisen taistelun. Verkkopelissä olisi valittavissa monia erilaisia joukkuemuotoisia tehtäviä, mutta käytännössä ainoa viihdyttävä verkkopelimuoto kuudelle pelaajalle on sharpshooter, jossa jokainen taistelee yksilönä kaikkia muita vastaan. Kaksi kolmehenkistä joukkuettakin voi ottaa toisistaan mittaa, mutta autioilla kentillä hiiviskely alkaa kyllästyttää todella nopeasti.
Koska Rainbow Six 3:n pelimoottorissa ei sinänsä ole valittamisen aihetta, ei voi kuin ihmetellä, miksi verkkopeli on jätetty niin vähälle huomiolle. Jo vuosi sitten julkaistussa Socomissakin verkkopeli on hoidettu mallikkaammin, joten Ubisoftin käännöstiimin olisi kannattanut tutkia kilpailevia tuotteita ennen verkkopelin lisäämistä. Nykyisellään verkkopeliominaisuutta ei voi ottaa vakavissaan, vaan sitä voi pitää lähinnä pikkukivana bonuksena. Onneksi pelin tekijät ovat lisänneet mukaan mahdollisuuden otella myös kaverin kanssa jaetulla ruudulla. Kaksinpeli toimiikin sujuvasti ja ilahduttanee erityisesti verkkopelirajoitteisia.
Kokonaisuus on särmä
Tom Clancyn Rainbow Six 3 on erinomainen käännös alunperin PC:lle julkaistusta alkuperäisteoksesta. Teemaltaan se on erittäin ajankohtainen ja tavoittaa hienosti Tom Clancyn kirjojen hengen. Puutteitakin löytyy, sillä esimerkiksi pelin XBOX- ja PC-versiot ovat huomattavasti PlayStation 2:lle tehtyä käännöstä laajempia ja näyttävämpiä. Nettipelissä Rainbow Six 3 häviää kirkkaasti Socom 2:lle. Mikäli vauhdikas yksinpeli kuitenkin kiinnostaa ja alkuperäinen peli on vielä kokematta, tarjoaa Tom Clancyn uusin taattua sotaviihdettä koko rahalla.
Tom Clancy’s Rainbow Six 3 is an excellent conversion of the game that was originally made for the PC. Its theme is extremely current and it beautifully captures the spirit of Tom Clancy’s books. There are some shortcomings, e.g. the XBOX- and PC-versions of the game are considerably larger and more impressive than this PS2-conversion. Also the online mode of Rainbow Six 3 loses to Socom 2 by a wide margin. Still, if you find action-packed single-player games interesting and you haven’t experienced the original Rainbow Six 3, this game will give you your money’s worth of entertainment.
