The Witcher -sarja on noussut nopeasti roolipelien kirkkaimpaan eliittiin, ja Noiturin kolmatta seikkailua pidetään yhtenä vuoden odotetuimmista tapauksista. Eikä syyttä, sillä jo toinen osa tarjosi laatua koko rahalla. Puolalaisen Andrzej Sapkowskin kynästä ammentavassa maailmassa onkin ehtinyt tapahtua jo paljon niin kirjojen sivuilla kuin ruudun äärellä. Siitä huolimatta CD Projekt Redin tuoreimmasta tuotoksesta pystyy nauttimaan myös itsenäisenä teoksenaan.
Naishuolia
Taustatutkimuksesta on kuitenkin hyötyä, sillä Witcherin ehdottomiin vahvuuksiin lukeutuu uskottavan maailman ohella sen rikas historia. Tarinan aikana tätä korostavat monet vanhat tuttavuudet, joiden persoonat muodostuvat usein kiinnostavammiksi kuin itse jäyhäilmeisen mutanttisankarin. Pääjuoni nivoutuu vahvasti Geraltin ottotyttären ympärille. Prologin uppiniskaisesta esiteinistä täysveriseksi soturiksi kasvanut Ciri on teillä tietämättömillä, eikä tilannetta helpota pahamaineisen Wild Hunt -mörkököörin kiinnostus mystistä neitoa kohtaan. Noituri nojautuu etsinnässään isällisten vaistojensa lisäksi ystäviensä apuun. Tapahtumia valotetaan pelaajalle konkreettisimmin takaumakohtausten avulla, jolloin ohjastettava sankari vaihdetaan hetkellisesti sankarittareen. Cirin lyhyehköt osuudet jäävät kuitenkin melko irtonaisiksi palasiksi kokonaisuuden kannalta.
Tarina vie Geraltia aluksi nopealla tahdilla alueelta toiselle, mikä luonnollisesti mahdollistaa uusien henkilöiden tapaamisen ja lukuisat sivutehtävät. Tosin pääjuonen ulkopuolisten askareiden luokitteleminen sivurooliin olisi niiden radikaalia vähättelyä. Toimeksiannon hyväksymisen kynnyksellä voi harvoin etukäteen päätellä urakan laajuutta tai sisältöä. Yksinkertaisimmillaan kuvio edustaa tuttua ”vie tavara x paikkaan y” -huttua, mutta tällöinkin loistava dialogi sekä mielenkiintoiset henkilöhahmot pitävät motivaation korkealla. Enemmistö tehtävistä nivoutuu moniosaisiksi kokonaisuuksiksi, joissa suoritetuilla päätöksillä saattaa olla yllättävän kauaskantoisia vaikutuksia. Pelaajan näennäisen vähäpätöiset valinnat palaavat kummittelemaan pitkänkin ajan päästä, mikä korostaa elävän maailman tuntua. Naivistisen hyviä tai pahoja ratkaisuja ei käytännössä tarjoilla lainkaan, vaan kyse on harmaan eri sävyistä karussa todellisuudessa.
Noiturin päivätyötäkään ei unohdeta, sillä houkuttelevimmat ansaintamahdollisuudet avautuvat palkkionmetsästyksessä. Geralt voi jopa yrittää korottaa tienestejään minipelin avulla, mikäli työnantaja tuntuu tarpeeksi epätoivoiselta lähiseutuja terrorisoivan pedon kanssa. Vastapuolta liikaa ärsyttämmällä saattaa koko keikka kuitenkin kuivua kasaan, joten neuvotteluissa kannattaa käyttää malttia. Erilaisten tehtävätyyppien lisäksi laajaan maailmaan on piilotettu uskomaton määrä tutkittavia kohteita ja mielenkiintoista etsittävää, joten pelattavaa ammennetaan helposti yli 100 tuntia. Ennen kaikkea sisältö on poikkeuksetta laadukasta, mikä ei todellakaan ole itsestäänselvyys.
Raju ja rehti
Witcherit tunnetaan varsin armottomina ja vaativina peleinä. Kolmas osa tarjoaa niin ikään kosolti haastetta sitä etsiville mutta tekee pieniä myönnytyksiä niille, jotka eivät halua hakata päätään seinään. Kattavammista vaikeustasovaihtoehdoista huolimatta tilanteisiin ei kannata lähteä takki auki, sillä tyhmänrohkeasti rynnimällä saattaa törmätä Geraltin kertaiskulla nujertaviin kammotuksiin. Kaikkiin tehtävätyyppeihin annetaan kuitenkin konkreettiset tasosuositukset tilannetta selkeyttämään. Yleisesti ottaen pärjäämiseen vaaditaan vastustajien ja varusteiden tuntemusta, mikä tarkoittaa syventymistä muistiinpanoihin. Teksteistä ilmenevät esimerkiksi vihollisten heikkoudet sekä lukuisten öljyjen ja materiaalien käyttötarkoitukset. Kömpelöhkö valikoissa navigointi ei loista sulavuudellaan, mutta tilanne on kohentunut huomattavasti Xbox 360:lle julkaistun kakkososan sekasotkusta.
Myös taistelumekaniikka ottaa suuria harppauksia parempaan, vaikka ei toiminnallisempien pelien tasolle aivan ylläkään. Suojausten, väistöjen, lyöntien, taikojen ja inventaarion käyttäminen iskostuu nopeasti selkärankaan tehokkaasti hyödynnetyn ohjaimen kautta. Tietyn kohteen mäiskiminen useamman vihollisen keskellä osoittautuu usein hankalaksi, mutta meno pysyy silti riittävän jouhevana. Ennen kaikkea kuolemasta voi yleensä syyttää vain itseään ja huonoa valmistautumistaan. Ainoat konkreettiset ongelmat kontrollien suhteen kohdataan yllättäen seesteisemmissä hetkissä. Toisinaan tavaroiden noukkiminen tai ovien avaaminen muodostuvat hankalaksi puuhaksi, kun kohteet eivät syystä tai toisesta aktivoidu toivotusti. Tilanteissa auttaa pieni edestakaisin steppailu, joten vakavasta vaivasta ei puhuta.
Vuoden kohokohtia
The Witcher 3: Wild Hunt sai kokea julkaisunsa kynnyksellä internetin kollektiivisen vihan niskavilloissaan, kun lopullinen graafinen ilme ei vastannutkaan vuosia sitten esitettyä promomateraalia. Reaktio vaikuttaa jälkikäteen tarkasteltuna lähinnä surkuhupaisalta, sillä peli nousee ehdottomasti nykysukupolven komeimpien joukkoon. Pelkät kuvat eivät tee lopputulokselle oikeutta: monimuotoiset ympäristöt heräävät kunnolla eloon vasta liikkeessä. Tuulessa liehuvat puut, sankka kasvusto ja loputtomat yksityiskohdat, kuten karkuun säntäilevät pieneläimet, yhdistettyinä huikeisiin sääefekteihin saavat maailman tuntumaan todelliselta pelkän kulissin sijaan. Tästä syystä staattiset suurkaupungit ovat yllättäen tylsimpiä vierailukohteita väenpaljoudestaan huolimatta.
Julkaisuhetkellä häiritsevästi heitellyt ruudunpäivitys saatiin päivitettyä nopeasti vakaampaan kuosiin, joten ainoaksi tekniseksi nurinan aiheeksi jäävät pitkähköt lataustauot. Onneksi tiimalasia ihmetellään lähinnä kuoleman hetkellä tai pikamatkustuksen yhteydessä. Mukaan mahtuu toki satunnaisia kosmeettisia bugeja, mutta laajuuteen peilaten matka sujuu ongelmitta. Ääninäyttely hoidetaan ammattitaidolla aina vähäpätöisintä sivuhahmoa myöten, ja ympäristö tulvii tunnelmaa luovaa ambienssia. Musiikkiraita jää sen sijaan hieman monotoniseksi, kun samat luritukset toistavat itseään.
Noiturin kolmas seikkailu on äärimmäisen hieno kokemus täynnä kiinnostavaa sisältöä. Aavistuksen sekavista valikoistaan huolimatta peliä voi suositella myös lähtökohtaisesti genreä vierastaville – lajityypin konkareista puhumattakaan. On äärimmäisen harvinaista, että rooliseikkailuun pystyy upottamaan kymmeniä tunteja ilman pienintäkään merkkiä puutumisesta. The Witcher 3: Wild Huntin parissa kyseinen temppu onnistuu pelottavan helposti.
