PSP on vähitellen tulossa siihen tiettyyn ikään, jossa samalle alustalle aiemmin julkaistuista urheilupeleistä saadaan jo kakkososaa. Laitteen Euroopan julkaisun aikaan myyntiin saatettu World Tour Soccer: Challenge Edition kilpaili EA Sportsin kammottavan jätöksen kanssa, ja samaisesta pelistä on nyt saatavissa yllätyksellisesti World Tour Soccer 2:ksi ristitty seuraaja.

Lyhyesti kerrattuna ensimmäinen WTS oli jokseenkin tavanomainen potkupalloilupeli, jossa normaalien sarjojen ja cupien lisäksi oli erityinen challenge-osio. Challengeissa tarkoituksena oli kerätä tyylipisteitä pelaamalla - hmm (mikähän se sana oli) - tyylikkäästi. Tämän vuoden versiossa tämä pienenä kuriositeettina peliä piristämään heitetty lisuke on nostettu pääosaan. Nyt siis tyylipalloilu menee tärkeysjärjestyksessä jopa maalinteon edelle, mutta uudistuksissa ei ole jääty tähän.

Palloa on siinä monenlaista

WTS2:n yksinpelistä löytyy käytännössä kolmenlaista moodia: maailmankiertue, mitali-moodi ja näytösottelut. Näytösmatseissa ei ole mitään tavallisuudesta poikkeavaa: valitaan joukkueet, vaikeustaso, ottelun kesto ja pelipaikka sekä säädetään hiukan sääntöjä. Sitten potkitaan, eikä siitä sen enempää.

World Tour Soccer 2:n keskeisenä pelimuotona on maailmankiertue, jossa mantere kerrallaan vedetään urheilumielellä turpaan pallon jokaista maajoukkuetta. Oman joukkueensa saa valita vapaasti, joten intohimoinen Saksan kannattaja voi käydä luomassa jalkapallon kolmatta valtakuntaa suosikeillaan. Lisenssien kohdalla on hiukan lipsuttu, joten esimerkiksi Saksan paitaan ovat pukeutuneet muun muassa kaikkien tuntemat Lehrer, Fuerst, Obikwelu ja Himmel.

Toisaalta, jos haluaa kokea jotain eksoottista, niin ainahan voi pelata kotijoukkueen klooneilla. Erityisen jännittäväksi saa Egypti-Egypti-matsin, kun valitsee kaikille kentällä juoksenteleville yhtenäisen peliasun, tällöin vain maalivahdit ja tuomari erottuvat porukasta.

Tällainenkin saattaa vielä kuulostaa ihan perusjalkapallolta, mutta kun alkuvihellys on soinut, alkaa WTS:n persoonallisuus vihdoin nousta vimmalla pintaan.

Lauo aikaisin tai lauo usein

Erikoisuuden huomaa, kun ensimmäisen kerran syöttää pallon kaverille. Onnistuneen syötön merkiksi ruudussa vilahtaa kullanvärinen "+10", ja ylälaidan laskurissa alkavat numerot juosta. Jokainen syöttö merkitsee pistesaaliin kasvamista, menetetyt pallot ja rangaistukset tiputtavat pottia. Eniten pisteitä saa tekemällä maalin, eniten niitä menettää päästämällä. Jokaisessa matsissa on määritelty pronssi-, hopea- ja kultaraja, ja tarkoituksena on tietysti kerätä kultaiset palkinnot joka ainoasta ottelusta.

Jotta homma ei kävisi tylsäksi, sovelletaan eri haasteissa hiukan eri sääntöjä. Ihan perusmatsissa vain kerätään pisteitä, mutta kartalla on näkyvissä vaihtoehtojakin. Syöttöpeliin pakotetaan All Rounder -haasteissa, joissa pallon pitää käydä jokaisella omalla pelaajalla - mukaan lukien maalivahti - ennen kuin maalin voi tehdä. Shot Clockissa on määrätty aika, esimerkiksi 13 sekuntia, ja pallon haltuunotosta alkaen on aina tämän verran aikaa laukoa maali. Jos kello ehtii tikittää loppuun, vastustaja saa vapaapotkun. Joskus peliin voi joutua lähtemään vajaamiehityksellä, joskus tietyillä kentän alueilla tehdyistä suorituksista saadut pisteet kerrotaan vyöhyke-bonuksella. Haasteissa on riittävästi vaihtelua, jotta aika ei tule pitkäksi.

Päätavoitteena on kuitenkin kerätä pisteitä, ja kun vähintään pronssitaso on saavutettu, ilmestyy kartalle uusia haasteita. Kun tarpeeksi monta maajoukkuetta on hakattu, pääsee kokeilemaan taitojaan maanosan parhaista koottua yhdistelmäjoukkuetta vastaan. Tästä ottelusta voi viedä kotiinsa himoitun maanosapokaalin. Ja sitten siirrytään muita mantereita valloittamaan.

Palkintovitriini pullottamaan

Maailmankiertueen lomassa voi käydä keräämässä sulkia hattuun mitali-moodissa, jossa kiertueella tutuiksi tulleista haasteista on koottu asteittain vaikeammaksi muodostuvia sarjoja. Haastetyyppien tapaan näitä on kymmenen erilaista, ja jokaisessa pelataan kahdeksan matsia. Sarjan kaikki ottelut läpäisemällä ansaitsee jälleen yhden pystin.

Yhteisenä piirteenä mitali- ja maailmankiertuetiloissa on mahdollisuus kerätä vielä suorituspalkintoja. Näitä kultaisen jalkapallon näköisiä ansiomerkkejä voi ansaita tekemällä ottelussa esimerkiksi viisi tai kymmenen maalia, tekemällä hattutempun, maalaamalla viidellä eri pelaajalla, torjumalla rankkarin tai noin kolmellakymmenellä muulla tavalla. Kaikki pokaalit, pinssit ja muut ylpeydenaiheet ovat nähtävissä Trophy Roomissa, mutta silkan elvistelyn lisäksi niillä ei ole käyttöä.

Älä vaan mulle syötä!

Ulkoisesti WTS2 ei ole päässyt kovin pitkälle edeltäjästään. Ohjaus ei ole enää niin selkeästi kahdeksansuuntainen kuin aikaisemmin, mutta surkeat kamerakulmat ovat ennallaan. Kun tilanteet kuvataan sivusta, jää etäisempää laitaa noustessa niin suuri osa kenttää näkemättä, että syötöt ja keskittämiset ovat puhdasta onnenkauppaa. Lisäksi otsan korkeudelle nostetut pallot tuntuvat olevan täysin hyödyttömiä, sillä ainakaan itse en keksinyt, miten palloa pukataan. Samasta syystä kulmapotkut ovat vain ajanhukkaa.

Musiikki ja selostus ovat täysin unohdettavaa kamaa. Yhtään lisensoitua biisiä ei taustalla soi, ja se ainoa valikkorenkutus alkaa nopeasti käydä hermoille. Pelaajien naamoja ei ole jaksettu mallintaa minkään vertaa, siksi Ruotsin ylpeys Zlatan Ibrahimowitzkin juoksentelee ruudussa kalpeaksi siilitukaksi naamioituneena.

Jos ei kuitenkaan anna ulkoisten puitteiden häiritä ja keskittyy pelkkään pelaamiseen, on WTS2 ihan toimiva arcade-palloilu. Kontrollit toimivat kohtuullisen hyvin ja latausajatkin on saatu puristettua inhimillisiksi, joten keskimäärin miellyttävä pakettihan tämä on. Varsinkin lyhyinä sessioina.

Kun vielä moninpeliä voi harrastaa kaverin kanssa gamesharingilla ja jopa tuntemattomien seurassa isossa Internetissä, voi World Tour Soccer 2:sta uskoa olevan iloa vielä senkin jälkeen, kun MM-lopputurnauksesta ovat joukkueet matkustaneet kotimaihinsa.