Laskentatoimen perusteet
Yritysten talousjohtajat tuijottavat kolmenlaisia dokumentteja: tasetta, tuloslaskelmaa ja kassavirtaa.
Kassavirta on näistä konkreettisin ja yksinkertaisin: se kertoo, kuinka paljon tilille tulee rahaa ja paljonko sieltä lähtee pois. Tavoite on huolehtia siitä, että kassan pohja ei näy.
Tuloslaskelma on hiukan abstraktimpi ja jopa arkijärjen vastainen. Periaatteessa raha ilmestyy myyjän tuloslaskelmaan heti, kun tavara on lähetetty asiakkaalle, vaikka oikeasti kassassa fyrkat näkyvät vasta kuukauden tai parin päästä (jos koskaan). Samalla tavalla tuotekehitystä voidaan tehdä vuosikausia, maksaen ihmisille palkkaa ja K-kaupalle cola-juomista, mutta tuloslaskelmassa tämä ei ole "kulua", vaan "investointia", ja oikeastaan heti tuottavaa toimintaa.
Tase taas jakautuu kahteen osaan: vastaavaan ja vastattavaan. Vastaavat ovat firman omistuksia: tehtaat, rekka-autot, kylmä käteinen ja jääkapissa ahnetta koodaria pakoilevat vielä kylmemmät Nocco Cola -tölkit. Vastattavaa ovat oma pääoma kuten osakkeet, sekä vieras pääoma, eli pankista pummatut varat.
Laskelmasta riippumatta sijoittajat haluavat nähdä lukemissa yhtä ja samaa: mahdollisimman suuri tuotto sijoitetulle pääomalle mahdollisimman nopeasti. Ja yllätys, yllätys, konsolibisneksessäkin tällä on merkitystä.
Haluaisin siis tuotekehittää pelikonsolin
Mitä siis tapahtuu, kun Sony sanoo Mark Cernylle, että teepäs meille Markku uusi pleikkari?
No, Markulle tietysti maksetaan heti palkkaa, minkä vuoksi kassavirta ottaa hittiä. Samaan aikaan joku kontrolleri (ne jepet, jotka vahtivat rahan ja muun varallisuuden käyttöä) toteaa, että tästä päivästä eteenpäin Markun liksa on investointia, joten kaikki palkkamenot varastoidaan jatkossa "assettiin" nimeltä PlayStation X. Tuloslaskelmassa raha ei niinkään poistu firmasta, vaan siirtyy kerryttämään seuraavan PlayStationin arvoa. Oletus on, että joskus vuosien päästä tämä näkyy myös positiivisena kassavirtana.
Vuosien kuluessa Markun ja kavereiden palkat, tietokoneet, ostetut komponentit ja Noccot konkreettisesti virtaavat kassasta mutta vaihtavat lähinnä riviä tuloslaskelmalla. Taseessa PlayStation X:n arvo kasvaa samaan aikaan kun firma myy osakkeita saadakseen pääomaa tai nostaa lisää lainaa Markun huikentelevaisen elämäntavan rahoittamiseksi.
Jossain kohtaa kehitystyö on valmis, ja valmistaminen alkaa.
Varastoidaan kymmenen miljoonaa konsolia (tai sitten ei)
Rahaa on siis poltettu paljon, uuden konsolin kehittäminen maksaa helposti satoja miljoonia, edes miljardin hintalappu ei liene ylimitoitettu. Tämä raha on täytynyt haalia jostain, ja rahalla on sen lähteestä riippumatta kustannuksensa. Jokainen voi ihan itse miettiä, miten pelkät korkotulot tulisi hoidettua, jos tekisi mieli ostaa miljardilla rantamökki ja sen eteen lentotukialus. Arvatenkin Kaz Hirai ja kumppanit haluaisivat lopettaa tämän rahanmenon.
Mutta ennen kuin lainat (tai omistajien vaatimat osingot) voidaan panna maksuun, täytyy kehitystyön hedelmät panna käytäntöön ja alkaa valmistaa konsoleita. Tämäkään ei tapahdu sormia napsauttamalla.
Tuotannon käynnistäminen ja kiihdyttäminen ottaa oman aikansa. Ensimmäisen valmistuskuukauden aikana saadaan hihnoilta ulos muutamia satoja tuhansia konsoleita ja vähitellen vauhti voi nousta jopa pariin miljoonaan konsoliin. Kaikki varmaan ymmärtävät, että valmistaminenkin maksaa rahaa. Ja sekin raha täytyy kerätä jostain. Hattu siis kouraan ja sijoittajien tai pankin sedän puheille.
Ennen kuin kolmas miljoonas konsoli on pudonnut paketointikoneesta logistiikkakeskuksen kuljetuskärryyn, on taas yksi miljardi palanut.
Vähitellen sitä hilloa tännekin
Tässä kohtaa täytyy esitellä vielä yksi termi, Working Capital, eli käyttöpääoma. Tämä tarkoittaa rahaa, joka on kulutettu hankintoihin, ja jota vastaavia tuloja ei ole vielä saatu asiakkailta. Jos esimerkiksi ostan nakin ja sämpylän yhdellä eurolla, tämä euro on käyttöpääomaa siihen asti, kunnes saan kaverilta hot dogista kaksi euroa. PlayStationien tapauksessa Sonyn on täytynyt sitoa miljardi vajaaseen kolmeen miljoonaan konsoliin. Raha on lähtenyt kassasta, ja se näkyy taseessa varaston arvona. Samoin kaikki tuotekehitykseen käytetyt investoinnit odottavat sitä, että myynti päästäisiin aloittamaan.
Pitäisikö Sonyn istua tämän konsolivuoren päällä vielä neljä-viisi kuukautta, että saadaan ensimmäiset kymmenen miljoonaa laitetta varastoitua? No ei tietysti!
Konsolit toimitetaan mahdollisimman nopeasti jälleenmyyjille ja mielellään vielä kotiutetaan rahat mahdollisimman nopeasti. Jälleenmyyjät eivät tietenkään halua sitoa käyttöpääomaa kymmeniin tuhansiin konsoleihin pitkäksi aikaa, joten he haluavat päästä repimään tuohet kuluttajilta. Ja kuluttajat haluavat päästä rahoistaan eroon, koska PlayStation.
Helppo selitys sille, miksi Sony ei vain odottanut, että konsoleita riittää kaikille, on että se maksaa rahaa. Ihan pirusti rahaa. Ja menestyvää yritystä ei pyöritetä kasaamalla kamaa varastoon huvin vuoksi.
