Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Obsidianin Grounded saa lopullisen julkaisunsa syyskuun 27. päivä, kertoo Xbox Game Studios.

Honey, I Shrunk the Kids -henkinen yhteistyöseikkailu ilmestyi ennakkojulkaisuna parisen vuotta sitten. Pienen tiimin työstämä nimike on kuitenkin saatu siihen kuosiin, että valmista olisi vihdoin tulossa. Lopullinen versio sisältää kaikki varhaisjulkaisun aikana ilmestyneet 12 päivitystä, mutta myös täysverisen tarinakampanjan, joka on toistaiseksi paketista uupunut. Uuden trailerin voi katsastaa uutisen lopusta.

Grounded on saatavilla PC:lle sekä Xbox-konsoleille – myös Game Pass -pelipalvelusta.

Kirjaudu kommentoidaksesi