Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Kertaalleen peruttu Sonyn lupailema PlayStation 5 -pelien esittelytilaisuus pidetään vihdoin tänään. Noin tunnin mittaiseksi ennakoitua lähetystä voi seurata Twitch.tv:ssä tai YouTubessa, ja tuntemuksia pääsee jakamaan parhaassa seurassa KonsoliFINin Discordissa.

Sony on onnistunut pitämään suurimmat vuodot kurissa, mutta ainakin Santa Monica Studiosin Jeet Shroff on vihjaillut mahdollisesti God of Warin jatko-osasta, tai kyseessä voi olla jopa kokonaan uusi IP:

Lisäksi eilen 25 vuotta täyttänyt Suomen perinteikkäin pelistudio Housemarque on huhujen mukaan kehittämässä PS5:lle julkaisupeliä. Tämä hattutemppu kruunaisi Super Stardustin ja Resogunin aloittaman sarjan.

Ennen tilaisuuden alkua klo 23.00 hypeä voi käydä nostattamassa esimerkiksi foorumin PlayStation 5 -ketjussa, ja Discordiin voi odottaa toimituksenkin jäseniä joskus iltakymmenen jälkeen.

Kommentit

Edessä on tunnin kestävä peliesittely. Toiveissa olisi vaikka mitä, mutta pääasia kun pääsee näkemään aitoa pelikuvaa. Kesän myöhemmissä lähetyksissä sitten viimeistään myös ulkomuotoa ja hintaa.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi