Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Jo kaksi vuotta myöhässä olevan psykologisen kauhupelin kehittäjät kertoivat miksi julkaisua jatkuvasti lykätään.

Kickstarter-projektina alkunsa saanut Visage oli määrä julkaista jo tammikuussa 2017, mutta vain kahden miehen operoima pelistudio SadSquare huomaa kompuroivansa suuriin visioihin.

Viime viikolla julkaistussa kehittäjäblogissa kerrotaan, kuinka neljänä episodina julkaistavan pelin toiseen osaan tultiin lisäämään viime hetken ideoita, joiden vuoksi julkaisu taas vääjäämättä siirtyy.

Lucyn tarinaa käsittelevän ensimmäisen osan oli tarkoitus olla monimutkaisempi rakenteeltaan, kuin mitä se lopulta oli. Jokaisen läpäisykerran suunniteltiin poikkeavan toisistaan, mutta kehittäjien huomatessa kuinka vaativaa ja aikaa vievää tämän rakentaminen oli, pakotti se kunnianhimoisen ominaisuuden lopulta leikkauslistalle. Seuraaviin osiin on kuitenkin tulossa tässä asiassa muutos. "Pelaajien arvokkaan palautteen ansiosta, uskomme löytäneen keinon jolla jokaisesta läpipeluusta saadaan uniikki ilman liian suurta työkuormaa", blogissa kerrotaan.

Visagen valmistuminen on ollut koko ajan jatkuvaa vuoristorataa, mutta fanit ovat jaksaneet jakaa sympatiaansa pienelle studiolle. Kummallakaan perustajista ei ole aikaisempaa historiaa pelien tekemisestä, ja opettelu onkin tapahtunut Visagen kehitystyön ohessa.

Konsoliversio tulee ilmestymään aikanaan niin Xbox Onelle, kuin PlayStation 4:lle. "Meillä on versio pelistä molemmille konsoleille, mutta ne sisältävät vielä vakavia bugeja jotka täytyy korjata ennen lopullista julkaisua. Tämä tulee viemään aikaa", blogissa jatketaan.

Niille konsolipelaajille jotka tukivat Kickstarter-projektia studio lupaa lahjoittaa PC:n Early Access -koodit ilmaiseksi.

Steamissa Visagen ensimmäinen osa on ollut pelattavissa viime vuoden lokakuusta lähtien noin 20 euron hintaan. Seuraavan osan julkaisupäivästä studio ei uskaltanut antaa vielä tarkkaa päivämäärää, mutta lupaili sen ilmestyvän "pian". Neljästä episodista kaksi ensimmäistä tulee pelattavaksi ennakkoon PC:llä Early Accessinä.

Alhaalta voit katsoa Visagen pelikuvatrailerin.

Kirjaudu kommentoidaksesi