Heikko jatko-osa loistavalle pelisarjalle. Kaikkein tärkeintä eli pelimekaniikkaa on yksinkertaistettu ja helpotettu osittain aivan naurettavan paljon. Se toimii neljän pelaajan FFA-peleihin lyhyissä pätkissä, muttei juuri muuhun. Yksinpelin SSE ja Boss Battles ovat pelin parasta antia, mutta käytännössä kaikessa muussa yksinpelissä on otettu liikaa takaapakkia Meleehen nähden (vaihtelevuus korvattu yksipuolisuudella). Nettipeli on surkean toteutuksensa takia täysin turha.
Loistava peli. Pelkästään homerun-contest koukutti lähestulkoon viideksi tunniksi. Muu peli on saanut sitten kokea pelaamista lähes 50h, eikä tylsistymisen merkkejä vielä ole näkyvissä:)
Wii Sportsia on vähän hankala pisteyttää. Omakohtaisten kokemusten perusteella Sports on yksi vallankumouksellisimmista peleistä koskaan. Tavallisen kadullakulkijan silmin Sports edustaa jotain paljon enemmän kuin vain videopeliä. Videopelejä kauemminkin pelanneelle kyseessä on uusi kokemus, kun pelaamiseen saa eläytyä hauskanpidon ja yhdessä pelaamisen merkeissä.
Tärkein syy Playn hankkimiseen on sen sisältämä lisäohjain. Minipelit ovatkin hauskimpia kahdestaan ja varsinkin Laser Hockey on osoittautunut varsinaiseksi hermopeliksi. Sisällön puutteen takia tähtiä ei voi kuitenkaan kahta enempää antaa.
Wiille siirretty Zelda -seikkailu ei ehkä aivan lunastanut odotuksia, mutta siitä huolimatta se on konsolin ehdotonta eliittiä ja Prime 3:n ja Galaxyn ohella pakkohankintoja, mitä tulee perinteisiin peleihin. Graafinen suunnittelu on niin tasokasta että välillä unohtaa pelaavansa SD-konsolilla.
Ilmeisen kiireellä Wiille kasattu CoD3 ei lunastanut odotuksia millään tasolla. Ainoastaan kontrollit antoivat luvan odottaa enemmän Wiin FPS -saralta. Muuten peli oli buginen ja turhauttava kokemus.
Wiin julkaisun aikaan promokuvat ja videot vaikuttivat lupaavilta, mutta lopputuloksena olikin varsin epäonnistunut ja hengetön ensimmäisen aallon fps. Vaikka kömpelöt kontrollit kestäisikin, tappaa kehno kenttäsuunnittelu loputkin peli-ilosta. Paikoitellen pelin visuaalisuus oli sentäs siedettävällä tasolla.
Hyvä esimerkki siitä että liikkeentunnistus voi antaa oikein toteutettuna lisäarvoa. Vähäisen sisällön ja nettipelin puutteen takia tälle ei voi viittä tähteä antaa. Jos kuitenkin etsii hyvin toteutettua Wii -kaahailua ja arcadehenkisyys on se juttu niin suosittelen lämmöllä Excite Truckia.
Mahtavaa huumoria sisältävä Paper Mario sarja koki pienen muutoksen Super Paper Mario -osassaan. Aiemmin sarja on perustunut vahvasti vuoropohjaiseen taisteluun, mutta tällä kertaa kyseessä on kaksiulotteinen (tai kaksi ja puoli) tasoloikinta, mutta sisältäen silti kevyitä roolipelielementtejä. Itse pidin aiemmasta Cubelle julkaistusta osasta enemmän, mutta arvosanaksi silti neljä tähteä.