Kotimainen Remedy Entertainment osui niinsanotusti napakymppiin 2000-luvun alun toimintapelillään, joka kulkee nimellä Max Payne. Pitkä odotus palkittiin ja PC-pelien kirjo sai joukkoonsa yhden klassikon lisää. Pelin menestys poiki niin tekijöille kuin julkaisijoillekin taskun täydeltä kahisevaa, joten luonnollinen askel eteenpäin oli lähteä työstämään jatko-osaa. Vuonna 2003 julkaistiinkin Max Payne 2: The Fall of Max Payne, eikä sarjan toisenkaan osan kohdalla ammuttu huti vaan pikemminkin päinvastoin.

Todella kahtiajakoinen peli: tarina on mielenkiintoinen ja tyylillisesti Fahrenheit on yksi omaperäisimpiä tuotoksia, mihin konsoleilla on törmätty, mutta pelattavaa on kovin vähän ja sekin on onnistuttu pilaamaan luokattomalla kameralla ja hiuksiarevityttävän raivostuttavilla QTE-kohtauksilla. Keskustelutkaan eivät ole mitenkään päätähuimaavan kiehtovia, sillä tarjottujen vaihtoehtojen perusteella on mahdoton arvata, mitä pelihahmo lopulta sanoo.

"I've got your French brains, Lambert."
Sam Fisher on vauhdissa jälleen, tällä kertaa viidakossa sissejä ampumassa. Ja siinä sivussa pelastetaan maailma. Kaikkea on hiottu edellisestä osasta ja näppäimistä on tehty selvästi helpommat.

Miten hiiviskely voi olla näin hauskaa? Ennen ensimmäisen Splinter Cellin pelaamista (josta ei ole kuin pari vuotta) olin hieman skeptinen hiiviskelyä kohtaan, mutta tämä muutti käsitykseni. Ainoa pelin huono puoli lienee heikko juoni. Peliä ei voi myöskään sanoa liian helpoksi.

Knights of the Old Republic siirrettynä Kiinaan toimii hyvin. Ainoat pelin ongelmat ovat pitkät lataustauot ja aivan liian yksinkertainen hahmonkehitys.

Mestarin saappaiden täyttäminen oli liian vaikeaa. Lähes kaikkea on parannettu edellisestä osasta ja valinnat ovat paikoin entistä vapaampia, esimerkiksi useamman planeetan kohtaloista pystyy päättämään ja muita henkilöitä on mahdollista muuttaa haluamaansa suuntaan, jopa jedeiksi tai sitheiksi. Kuitenkin dialogi on liian mustavalkoista, välimuotoja hyvästä ja pahasta ei juuri ole. Mahtipontinen tarina ei pysty säilyttämään tasoaan aivan loppuun asti ja seuraa melko kehno loppu.

Paras konsoliroolipeli kautta aikojen todella hienolla tarinalla. Ainoastaan grafiikasta voi valittaa, kaikki muu toimii. Moraalivalinnat ovat hienosti tehtyjä ja hyvänäkin pelaava henkilö saa pinnistellä, ettei käänny Voiman pimeälle puolelle.