Tunnustan heti alkuun, että en tiedä Warhammerista oikeastaan mitään. Jotenkin yhdistän sen hien ja cokiksen käryiseen hämärään kellaritilaan, johon porukka on linnoittautunut päiväkausiksi pelilaudan ääreen. Siksi Vermintide meni pitkään tutkani ohi. Eräänä päivänä klikkasin kuitenkin uutisen videolinkkiä ja innostuin. Suoraa toimintaa esitelleet pätkät jäivät mieleeni irtopäiden sekä litroittain tirskuvan veren vuoksi.
Warhammer: The End Times - Vermintideä ei turhaan verrata hulvattomaan zombimättö Left 4 Deadiin, mutta kyseessä ei kuitenkaan ole halpa jäljittelijä. Zombien sijaan fantasiamaailman ovat vallanneet ylikasvaneet rotat, joita pistetään halki, poikki ja pinoon oikein urakalla. Vihollisia tulee parhaimmillaan kymmeniä kerrallaan joka suunnalta, joten hikisiä hetkiä on luvassa. Toimivan idean kierrätys on tehty tyylillä ja rakkaudella. Tarkoituksena on suorittaa vaihtuvia tehtäviä paikasta toiseen kulkien, samalla kun suuret vihollislaumat pyrkivät armottomasti päälle. Lopuksi karataan vankkureilla nuolemaan haavoja. Yksinkertaista ja toimivaa.
Vermintide on parhaimmillaan neljän ihmispelaajan kesken. Ryhmän on pysyttävä tiiviisti yhdessä, sillä yksinäinen seikkailija menettää nopeasti henkensä. Tästä pitävät huolen erikoisrotat, jotka käyvät armotta yksin jääneen sankarin kimppuun tehden hänet samalla puolustuskyvyttömäksi. Bottien kanssa beetaa pelatessa ongelmaksi muodostui tekoälyn suoraviivaisuus. Pelaajan jäädessä avuttomaksi tekoälyn ohjastamat hahmot yrittävät sokeasti tulla pelastamaan pulaan joutunutta 30 rotan keskeltä. Pahimmillaan koko porukka kuolee siihen samaan pisteeseen.
Hahmoja on kaikkiaan viisi ja ne tukevat hyvin erilaisia pelityylejä. Pitkänhuiskea Witch Hunter luottaa nopeuteen, kun taas Dwarf Ranger sekä Empire Soldier ovat hitaampia mutta vahvoja jässiköitä. Huppupäisen Waywatcherin erikoisuutena ovat jouset, ja Bright Wizard nähdään yleensä taikasauva kädessään. Ammukset tahtovat loppua taistelun tuoksinassa, joten kamppailu keskittyy pääasiassa lähitaisteluun. Myös taikasauvan käyttöä on rajoitettu, ja liiallinen loitsiminen sytyttää Bright Wizardin palamaan.
Beetaversion kentät olivat enimmäkseen putkimaisia kaupunkimaisemia, mutta vaihtoehtoisiakin reittejä oli tarjolla. Tämä mahdollistaa taktiset koukkaukset vihollisen taakse tai sivustaan. Sivukujilla voi myös törmätä arkkuihin, joiden sisältä saattaa löytyä esimerkiksi ylimääräinen noppa. Noppia käytetään läpäistyn tehtävän jälkeen arvonnassa, jossa on palkintona aseita ja varusteita. Arvontasysteemi on hauska ja toimiva idea. Tavaraa kertyy varsin nopeasti, ja turhimpia voi yhdistellä tai sulattaa kokonaan vaikkapa uudeksi miekaksi tai tussariksi.
Viimeinen beetatesti ennen julkaisua lupasi hyvää pienistä ongelmistaan huolimatta. Meno on hauskaa ja paikoitellen järkyttävän kaoottista. Esimerkkinä tilanne ahtaasta porraskäytävästä, kun pahaenteinen musiikki alkoi soida rottien hyökkäyksen merkiksi. Karvakuonoja puski edestä ja takaa, eikä niistä näyttänyt tulevan loppua, vaikka kuinka huitoi. Ilkeä kaasuttajarotta heitti vielä myrkkypomminsa keskelle taistelua, joka johti näön menetykseen ja sokkona huitomiseen. Hikisen urakan jälkeen tunnelma oli katossa.
Tietämättömyys Warhammerista ei ollut ongelma, vaikka faneille pelin synkkä maailma antaa varmasti enemmän. Fatsharkin kehittämä ja julkaisema Vermintide vaikuttaa erinomaiselta vaihtoehdolta nopeaa ensimmäisen persoonan toimintaa kaipaaville.
Warhammer: The End Times – Vermintide julkaistaan PC:lle 23. lokakuuta ja konsoliversioiden julkaisu on luvattu ensi vuoden alkupuoliskolle. Pelistä voi käydä keskustelua KonsoliFINin foorumilla.
