Myönnän olleeni Mass Effectin suhteen myöhäisherännäinen. En seurannut pelin ylle kasattua hypeä ennen julkaisua, ja hankin koko pelin vasta tammikuussa. Tästä syystä yllätyinkin aivan valtavan positiivisesti, kun Mass Effect paljastui ehdottoman huikeaksi roolipelikokemukseksi. Olihan tuota ylistetty jo kauan joka paikassa, mutta en minä hardcore-pelikriitikkona tietenkään korviani moiselle hehkutukselle loksauttanut.
Mass Effectin tarina on galaksia reissanneille veteraaneille tuttua kauraa. Vuoteen 2183 sijoittuvan pelin ydinajatushan on, että ihmisten muodostama System Alliance on tuore peluri galaksin sivilisaatioiden piireissä. Tutkimusmatkailijat löysivät Marsista muinaisten prothealaisten tutkimuslaitoksen, josta kaivetulla tekniikalla ihmiset pääsivät käsiksi todelliseen avaruusmatkailuun. Lopulta Pluton Charon-kuukaveri paljastui niin kutsutuksi mass relayksi eli tähtienvälisen matkustamisen mahdollistavaksi linkkiasemaksi.
Ihmisten esiintulo galaksikartalle ei ollut kovinkaan vakuuttava. Ensimmäisen kontaktin sota syttyi turian-rodun kanssa nopeasti, mutta galaksin virallisen neuvoston tuella sota saatiin päätettyä, ennen kuin se ehti kasvaa suurempiin mittasuhteisiin. Sodalla oli kuitenkin selvä vaikutus muiden rotujen käsitykseen ihmisrodusta. Ihmisiä pidetään tunkeilevina, itsepäisinä, itsekkäinä ja vaarallisina, eikä syyttä. Useat turiaanit puolestaan kantavat edelleen kaunaa ensimmäisen kontaktin sodasta. Kaikesta huolimatta Allianssi on nopeasti noussut merkittäväksi tekijäksi. Monet pitävät selviönä, että ihmiset saavat pian oman edustajansa galaksin neuvostoon asarin, salarialaisen ja turiaanin rinnalle.
Yksi askel kohti tätä suurta tavoitetta olisi saada ihmissotilas Spectre-eliittijoukkojen (Special Tactics and Reconnaissance) agentiksi. Komentaja Shepard eli pelin sankari onkin ehdolla juuri kyseiseen hommaan. Peli alkaa tehtävällä Eden Prime –siirtokunnassa. Alun perin tehtävän kerrotaan olevan pelkkä sisäänajo uudelle edistyneelle Normandy-alukselle, mutta lopulta missio laukaisee tapahtumasarjan, jossa panoksena on koko galaksin kohtalo.
Prothealaisten katoamiselle 50 000 vuotta sitten löytyy nimittäin järkevä, joskin pelottava selitys. Heidät hävitti galaksikartalta konerotu nimeltä Reapers. Sama sukupuutto tapahtuu aina vain uudestaan ja uudestaan tasaisin väliajoin, ja hiekka nykyisen sivilisaation tiimalasissa alkaa ehtyä.
Paljastus
Mass Effectin fiktiossa keskeisessä asemassa on tekoäly. Galaksin neuvosto on kieltänyt kehittämästä niin sanottuja älykkäitä tekoälyjä. Kaikki tämä tekoälyfobia johtuu quarian-rodun töppäyksestä: he loivat itselleen geth-nimellä kulkevia tekoälyapureita, jotka lopulta nousivat isäntiään vastaan ja karkottivat nämä pois kotiseudultaan. Mass Effect: Revelation eli Drew Karpyshynin kirjoittama romaani jatkaa samalla linjalla. Kirja valottaa pelin pääpahiksen, Sarenin, ja kapteeni Andersonin historiaa, johon interaktiivisessa taideteoksessakin viitataan. Samalla se toimii prologina pelille. Kuinka Saren törmäsi mystiseen Sovereigniin? Kuinka hyvin Saren ja Anderson tuntevat toisensa? Onko Anderson aina ollut naistenmies?
Ei Karpyshyn mikään hassumpi satusetä ole. Koska hän on vastannut myös pitkälti Mass Effectin tarinasta, on hänellä pelin maailma hanskassa. Rodut, planeetat, ilmiöt ynnä muut kuvaillaan luonnollisesti. Keskeisessä asemassa on tosiaan tekoäly, mutta valitettavasti tästä ei saada mitään kovinkaan syvällistä pohdintaa irti. Kapteeni Andersonista paljastuu pari mielenkiintoista yksityiskohtaa, mutta hahmona hän jää lopulta tyypilliseksi sankariksi, jolla ei oikein mikään mene putkeen. Saren sen sijaan on hieman mielenkiintoisempi tapaus.
Revelation ei tarjoa mitään emopelin valtavirrasta poikkeavaa sisältöä. Galaksi on edelleen salaliittoteorioiden kultakaivos, jossa supernohevat agentit louhivat melkoisia kimpaleita omiin taskuihinsakin. Tarina sisältää politiikkaa, toimintaa ja rakkaustarinan – eli aika pitkälti sitä samaa kuin itse pelikin. Ainut varsinainen uutuus ovat batarian-rodun edustajat. Tässä mielessä Revelation ei ole lähelläkään parhaimpien Halo-romaanien tasoa. Fall of Reach etunenässä tarjoaa tarinan, joka koskettaa, herättää ajattelemaan. Samalla kirjan sisältö poikkeaa paljon pelin sisällöstä. Pelissä räiskitään maantasalla pari päivää. Kirjassa tarina kattaa tapahtumia usealta vuosikymmeneltä, ja ne ikimuistoisimmat taistelut käydään avaruudessa.
| Pahiksista pahin Saren on keskeisessä roolissa myös Mass Effect: Revelationissa |
Kaiken kukkuraksi Eric Nylund osaa kirjoittaa tieteiskirjallisuutta erinomaisesti, mikä käy ilmi erityisesti avaruustaisteluissa. Fall of Reachia uskaltaisin suositella kenelle tahansa tieteiskirjallisuudesta välittävälle toverille, jota ajatus peliromaanista ei heti saa hyökkäämään kurkkuuni kiinni. Revelation sopii lähinnä välipalana pelin faneille. Se sisältää mielenkiintoisia tapahtumia, mutta ei mitään hälyttävän eeppistä. Toimintakuvauksista puuttuu se tietty intensiivisyys, joka saisi lukijan eläytymään täysin kirjan tapahtumiin. Suuri osa kirjasta vietetään myös keskusteluissa, jotka jäävät pelin vastaavia huomattavasti valjummiksi.
Tietysti Halon ja Mass Effectin romaaneilla on täysin erilaiset lähtökohdat. Bungie on tavannut ylläpitää sangen mystistä kuvaa rakastetusta universumistaan, kun taas Bioware sisällytti rooliseikkailuunsa koodeksin, joka tarjoaa valtavasti informaatiota pelimaailmasta. Osittain tästä syystä Revelationia lukiessa ei synny samanlaista kihelmöivää tunnetta, joka täyttää fanin useita kertoja Fall of Reachin ja muiden Halo-kirjojen aikana, kun lukija ehtii odottaa mielenkiinnolla uutta paljastusta.
Ei Revelation kuitenkaan mikään täydellisen surkea teos ole. Se antaa faneille pientä lievitystä jatko-osan odotukseen. Mass Effectin maailmaa mullistavaa kokemusta siltä sen sijaan on turha odottaa.
Kun taivas putosi
Lievitystä odotukseen tarjoaa myös viime viikolla julkaistu ensimmäinen lisäpaketti. Kauan odotettu Bring Down the Sky lisää Asgardin tähtijärjestelmään asteroidin, joka liukuu uhkaavasti kohti Allianssin Terra Nova -siirtokuntaa. Kyseessä ei suinkaan ole luonnollinen ilmiö, vaan batarian-terroristit ovat kaiken takana. Kivimöhkäle ohjattiin planeetan kiertoradalle rakettimoottoreiden avulla, sillä siitä oli tarkoitus rakentaa edullisesti avaruusasema. Nyt batarian-radikaalit käyttävät noita rakettimoottoreita syöstäkseen asteroidin päin planeetan pläsiä. Pelaajan tehtäväksi jää estää tämä tragedia ja pelastaa miljoonat viattomat ihmiset.
Jotta laajennukseen pääsisi käsiksi, pelaajalta täytyy löytyä tallennus, jossa pääsee käsiksi Normandyyn ja tämän galaksikarttaan vapaasti. Jos näin ei ole, peli on aloitettava alusta. Tehtävää ei voi siis suinpäin syöksyä suorittamaan, mutta ainakin minulla oli montakin tallennusta, joiden avulla pääsin kurittamaan batarian-rotjakkeita. Onneksi toinen läpipeluukertani oli juuri sopivassa vaiheessa tätä tehtävää ajatellen, joten siitä saadut kokemuspisteet menivät talteen.
Kun pelaaja saapuu asteroidin luo Asgaard-tähtijärjestelmässä, tapahtumat potkaistaan käyntiin välinäytöksellä, jonka päätteeksi Shepardin ryhmä laskeutuu makossa kivimöhkäleen pinnalle. Kuvio on tuttu tavallisilta planeetoilta: pelaaja ajelee makollaan ympäri kolkkoja ympäristöjä ja etsii mielenkiinnon kohteita. Ilmiselviä tällaisia ovat valtavat rakettimoottorit, joiden juurella sijaitsevat niiden hallintaan tarkoitetut laitokset. Ja kas kummaa, nämähän ovat niitä vanhoja kunnon varastorakennuksia, joita pelaajat ovat tottuneet Mass Effectissä puhdistamaan epäeettisistä aineksista ah niin useita kertoja. Ei siis mitään uutta auringon alla tälläkään kertaa.
Tai no, kyllähän Bring Down the Sky jotain uutta tarjoaa. Laajennuksen merkeissä nähdään ensimmäistä kertaa kirjasta ja koodeksista tuttuja batarian-ruojakkeita, jotka eivät todellakaan ole sieltä luojan luomusten kauneimmasta päästä. Neljä silmää ja muutenkin kolkko ulkoasu luovat välittömästi melko vihamielisen vaikutelman. Ensimmäinen tulitaistelu syttyykin nopeasti. Vuorovaikutus muukalaisten kanssa kuitenkaan ei rajoitu pelkkään verilöylyyn, vaan batarianit pääsevät kyllä selittelemään tekostensa motiiveja. Näin viholliset eivät tälläkään kertaa jää kasvottomiksi turjakkeiksi. Aivan ensimmäisenä batarianit päästävät kuitenkin ilmoille huudahduksia, jotka muistuttavat vakavasti Jaffojen vastaavia. Kree!
|
Batarianit ovat edelleen katkeria ihmiskuntaa kohtaan Allianssin tunkeuduttua heidän alueelleen
|
Asteroidi X57 tarjoaa mielenkiintoisempaa tekemistä kuin peruskolkko kiviplaneetta, jollaiselta tämäkin möhköfantti näyttää. Tiettyä eeppisyyttä maisemaan kuitenkin luovat horisontissa pelottavan vääjäämättömästi häämöttävä Terra Nova sekä taivaalla leijuvat kivikappaleet. Olohan on kuin Armageddonissa konsanaan! Enää joukosta puuttuvat Bruce Willis, Ben Affleck ja se hullu venäläinen, ellei oma hahmo johonkin noista kategorioista uppoa. Visuaalisuus ei koskaan ole ollut Mass Effectin ongelma, eikä se siis ole tälläkään kertaa. Sama koskee laadukkuutta uhkuvaa ääniraitaa.
Emopelin linjoilla kuljetaan myös tapahtumien suhteen. Vaikka asteroidiretkeen onkin panostettu selkeästi enemmän kuin perussivutehtävään, ei luvassa ole mitään huikaisevan järisyttävää. Pelaaja pääsee tappamaan ison joukon vihulaisia tutunoloisissa ympäristöissä. Siinä sivussa tehdään valintoja, jotka osaltaan määrittelevät, kuinka isoksi ruumisluku lopulta kasvaakaan. Varsinaisen pääjuonen ohella asteroidilta löytyy hitusen muutakin hommattavaa, mutta ei mitenkään merkittävästi.
Pelasin noin puolessatoista tunnissa laajennuksen kertaalleen läpi, ja tyydyin lopussa pahiksen rooliin. Mieli tekee kuitenkin nähdä, kuinka valinnat lopulta vaikuttavat tapahtumien kulkuun. Tämähän se Massan valttikortti nimenomaan on edelleen. Tuskin olisin ilman valintoja ruvennut välittömästi peliä uudelleen läpäisemään. Ilahduttavasti yhden keskustelun pystyi ohittamaan kokonaan syöksymällä sen kummempia kyselemättä suoraan päälle kuin Arska konsanaan.
Bring Down the Sky on taattua tavaraa, mutta hintalapun viitisen euroa haroo varmasti osalla pelaajista vastakarvaan. Emopeliä rankasti diggaaville laajennus tarjoaakin varmasti hupia useammaksi tunniksi ja läpipeluukerraksi, eikä tämä mikään legendaarisen kamala hevoshaarniskapaketti ole. Suurin ongelma ei olekaan hinnassa. Pelin julkaisu tapahtui jo reilusti viime vuoden puolella, joten toivoin kuitenkin hieman suurempaa laajennusta. Toisaalta minulle jäi jotenkin sellainen fiilis, että pahoilla batarian-sedillä saattaa vielä olla Shepardille ja kumppaneille asiaa.
Tästä on hyvä lähteä liikkeelle. Toivottavasti seuraavaa laajennusta vain ei tarvitse liian montaa kuukautta odottaa. Haluaisin myös nähdä Biowaren syventävän roolipelinsä universumia laajennuksillaan enemmän. Sisäinen komentajani janoaa tutkittavaksi uutta sankoin asutettua planeettaa, kuten vaikkapa Terra Novaa. Mass Effectin suola on kuitenkin vuorovaikutuksessa, joka ei rajoitu ainoastaan aseiden paukkeeseen. Ehkä tavoittelen kuuta taivaalta, mutta pelkät nelisilmäiset partamonnit eivät minulle jatkossa riitä.
