Luukku 10: Pelinkehittäjien ihmisoikeudet

Vuosi 2010 ei ole ollut pelkkää piparkakkuja ja glogiä. Alkuvuodesta nähtiin, kuinka paha veri voi kuohua yli pelistudion ja julkaisijan välillä, kun massiivisia voittoja tahkoavan Modern Warfaren kehitystiimin pääjehut jättivät tehtävänsä ovet paukkuen. Julkaisijoilla ei ole aikaisemminkaan ollut pelkästään hyvä maine pelaajien silmissä. Muuttuiko kuluneena vuonna jotain olennaista?

Kuplintaa kannen alla

Johtava markkina-asema tarkoittaa, että julkinen syyni käy joskus kiduttavaksi. Yksi isoimmista julkaisijoista, Electronic Arts, joutui jo vuonna 2004 epämiellyttävän julkisuuden uhriksi, kun EA Spouse -nimimerkillä kirjoittanut bloggaaja kertoi epäinhimillisistä työskentelyolosuhteista, palkattomista ylitöistä ja kuukausia kerrallaan jatkuvista "loppurutistusvaiheista". Vuonna 2007 EA:n johtoon palkattu John Riccitiello on sittemmin onnistunut puhdistamaan yrityksen mainetta.

Pääpirun manttelia kantaa nykyisin Activisionin ruoria kieputtava Bobby Kotick, jonka kuolematonta "haluan poistaa hauskuuden videopelien tekemisestä"-lausahdusta muistellaan vielä pitkään. Muutenkin vuosipäivitettäviin sarjoihin panostava Kotick on onnistunut ärsyttämään pelaajia, mutta – mikä vakavampaa – alaisuudessaan toimivia kehittäjiä.

Painekattila posahtaa

Kuvaannollinen ulostekikkare napsahti tuulettimen lapaan maaliskuussa, kun Call of Duty ja Modern Warfare -sarjat luoneen Infinity Wardin johtohahmot Vince Zampella ja Jason West saatettiin ulos toimistostaan. Seuranneessa oikeusjutussa syytökset lensivät puolin ja toisin, ja kaksikon seuraan liittyneet entiset wardilaiset perustivat uuden studion, Respawn Entertainmentin. Ironisesti julkaisusopimuksen uuden studion kanssa solmi EA, josta West ja Zampella ovat jo kerran aikaisemmin lähteneet viilennein välein.

Activision ei kuitenkaan jäänyt nyyhkimään menetystään. Halo-sarjalla jättimäisen fanijoukon kerännyt Bungie hyödynsi pesäeroaan Microsoftista, ja teki kerralla kymmenvuotisen julkaisusopimuksen Activisionin kanssa. Pelaajakunnan valveutuneisuudesta kertoo jotain se, että Bungien seuraavaa peliä odotetaan jo nyt seuraavia Haloja innokkaammin, vaikka yksityiskohdista ei tiedetä mitään.

Kun kaksi räiskintäjättiä vannoi kilpaa uskollisuutta uusille isännilleen, jäi monelta melkein huomaamatta vähemmän dramaattisesti solmittu yhteistyösopimus. Sonyn alustoille jo vuosikymmenen ajan yksinoikeudella loistavia tasoloikkapelejä kehittänyt Insomniac liittyi Electronic Artsin Partners-ohjelmaan. Uutisesta puuttui dramatiikkaa ja yllättävyyttä, joka olisi pitänyt sen otsikoissa muutamaa päivää kauemmin, mutta tämäkin liittyy laajempaan peliteollisuuden trendiin.

Brandit, bändit ja henkilökultit

Näkökulmasta riippuen olemme todistamassa huolestuttavaa tai rohkaisevaa kehitystä, joka rapauttaa julkaisijoiden valtaa. Vaikka Call of Duty Black Ops ponkaisikin myyntitilastojen kärkeen, ei pelkkä tunnettu nimi riitä, jos lahjakkuus sen takana vaihtaa taloa. Markkinointiin käytetyt miljoonat tietysti vakuuttavat vähemmän alaa seuraavia, mutta mielipidejohtajat tietävät jo odottaa Respawnin uutta sarjaa.

Guitar Hero, Tony Hawk ja Medal of Honor ovat todistaneet, että tunnettukin brandi voidaan rapauttaa ryöstöviljelyllä. Toisaalta yhtään innoittavampaa ei ole se, että laadukkaille uusille franchiseille ei aina anneta edes mahdollisuutta. Blur ja Singularity eivät juuri myyntimittareiden viisaria väräyttäneet, vaikka kummassakaan ei ole kyse mistään luokattoman huonosta esityksestä. Vastuunsa saa kantaa julkaisijakin: jos peliä ei näy mainoksissa, ei suurta myyntimenestystä ole syytäkään odottaa.

Pelialan murroksessa yhdistyy monta tekijää. Pelimedian siirtyminen entistä enemmän paperilta verkkoon tekee uutisoinnista ja arvosteluista demokraattisempia. Mielikuvia ja mind sharea eivät muokkaa vain muutamat painetut lehdet, joiden saatavuuskin on usein paikallista. Kun kilpailu huomiosta kiristyy, haetaan jutun aiheita jostain muualta kuin teknisistä nippeleistä. Näin katsetta on käännetty joissain tapauksissa pelien takana hääräävien ihmisten suuntaan. Cliff Bleszinski, David Jaffe ja Tim Schafer ovat jo tunnistettavia nimiä, joita seurataan heidän persoonansa tai aiempien näyttöjensä vuoksi.

Myös pelistudiot alkavat nousta tunnettuudessa julkaisijoiden rinnalle. Vaikka jotkut erheellisesti pitävätkin esimerkiksi uutta Need for Speediä Electronic Artsin pelinä, monet tietävät sen olevan Burnout-sarjasta tutun Criterionin kädenjälkeä. Dante's Infernoa odotettiin osittain siksi, että sen takaa löytyi Dead Spacen luonut Visceral Games. Suomalaisittain ilahduttavasti Super Stardust HD:lla mainetta niittänyt Housemarque tiedetään laatutaloksi, mistä syystä zombie-iloittelu Dead Nation läpäisi uutisointiseulan jo ennen julkaisua.

Kuutiomaailma ja vihaisia lintuja

Digitaalisen jakelun merkitystä ei pidä aliarvioida. Mielenkiintoisimmat kokeilut nähdäänkin nykyisin pienissä ladattavissa peleissä. Samalla siellä piilee huikeat menestymisen mahdollisuudet. Suomalaisen Rovion riemastuttava Angry Birds on rikkonut myyntiennätyksiä, ja – mikä parasta – studio omistaa itse kaikki oikeudet Angry Birds -nimeen.

Toinen vuoden yllätyshitti tulee länsinaapurista, jossa käytännössä yksi mies ja PC riittivät Minecraftin kehittämiseen. Menestyksen synnytti kuitenkin toinen autotalli-ilmiö: kaksi miestä ja mikrofoni -henkiset podcastit. Rebel FM:n, Gamers with Jobsin ja That Videogames Podcastin kaltaiset rupattelutuokiot tuovat tietoomme ilmiöitä, joilta olisimme vanhassa maailmassa voineet välttyä.

Internet on siis demokratisoinut sekä pelimedian että jakelutoiminnan. Laadulla on entistä paremmat mahdollisuudet nousta pinnalle. Kun ihmiset pelien takana tulevat tutummiksi, me alamme luottaa entistä enemmän tekijöihin isojen yritysten sijaan. Ei-kaupalliset sivustot ja podcastit antavat tasapuolisemmat mahdollisuudet myös pienemmille toimijoille saada viestinsä maailmalle. Ja studiot ymmärtävät oman arvonsa, eivätkä suostu enää orjasopimuksiin.

Tässä yksi näkemys pelibisneksen tilasta ja tulevaisuudesta. Mitä mieltä olet itse?