Mega Man 10 (XBLA)

Syksyllä 2008 julkaistu Mega Man 9 oli virkistävä tuulahdus ajalta, jolloin 8-bittinen NES hallitsi. Peli oli kaikin tavoin klassinen, sillä niin grafiikka, äänimaailma, pelattavuus kuin vaikeustasokin oli sorvattu tappiin perinteitä kunnioittaen. Capcom ei tietenkään malttanut olla toistamatta kulttuuritekoaan, ja maaliskuun lopussa latauspalvelut rikastuivat Mega Man 10:n myötä. Numerostaan huolimatta peli ei ole täysi kymppi, mutta 800 Microsoft-pisteen hinnalla ehdottoman suositeltava ladattavaksi.

Lähitulevaisuudessa robotteihin iskee mystinen sairaus nimeltä roboenssa. Kipeäksi tulleet robotit sekoavat ja ryhtyvät valtaamaan maailmaa. Tämä ei tietenkään käy laatuun, ja pian Mega Man on taas tien päällä maailmaa pelastamassa. Tarina on tuttuun tapaan pelkkä sivuseikka, eivätkä pysäytyskuvien alla rullaavat juonitekstit jaksa kauaa kiinnostaa. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä kaikki muu on tuttua kauraa klassisia Mega Maneja pelanneille. Ensin sinimies pommittaa tiensä läpi kahdeksan erilaisen kentän, joista jokaisen päässä odottaa pomorobotti. Taiston jälkeen Mega Man saa käyttöönsä voitetun mekanomiehen aseen. Lopulta aukeaa moniosainen linna, jonka lopussa luuraa iso paha pomo suuren sota-aluksen vahvistamana. Mikäli sarjan peleihin ei ole aiemmin tutustunut, kannattaa lukaista pohjille pelin sisäinen how to play -osio.

Mega Man 10 on tarkoitettu pelattavaksi useaan kertaan, sillä nopeasti juoksemalla pelin voi läpäistä alle tunnissa. Mukana on kuitenkin paljon erillisiä haasteita, ja niiden suorittaminen tuo hyvällä tavalla mieleen Shadow Complexin ja Bionic Commando Rearmedin haastehuoneet. Speed run -fanaatikkoja hellitään Time Attack -muodolla ja pitkän pelaamisen ystäville on tarjolla Endless Attack, jolloin kentän pelaaminen loppuu vasta Mega Manin kuolemaan. Alusta asti taistoon voi käydä myös puna-asuisella Proto Manilla, joka pystyy liukumaan, lataamaan aseensa tehoa ja käyttämään hyppiessään suojakilpeä. Etua antavien kykyjen hintana on, että Proto Man ottaa jokaisesta osumasta tuplasti vahinkoa Mega Maniin verrattuna.

Vaikeustasoa on hieman laskettu Mega Man 9:stä, mikä on mielestäni hyvä asia. Normal-taso antaa riittävän haasteen, ja tarjolla on myös läpijuoksuun oikeuttava Easy Mode, jossa kuoleminen vaatii jo taitoa. Koville sotureille luvassa on miltei sadistinen Hard Mode. Onneksi sekin on suoritettavissa sillä samalla tavalla, millä Mega Maneja on aina pelattu: pitkäjänteisellä samojen kenttien sahaamisella yhä uudestaan ja uudestaan. Vaikeustaso inhimillistyy pätevän tallennusjärjestelmän ja kaupan avulla, joka antaa mahdollisuuden ostaa täydennyksiä arsenaaliin kenttien välillä.

Joskus perinteissä pitäytyminen ärsyttää: vihujen ammukset suorastaan hakeutuvat pelaajaan ja väärässä kohdassa seisominen varmistaa sen, että hyökkäävä pahis syntyy eteen yhä uudestaan. Asian kanssa oppii elämään aivan samoin kuin silloin joskus 80-luvullakin, mutta joskus sitä erehtyy unelmoimaan pikkuseikkojen modernisoinnista. Harmillisesti myöskään musiikki ei ole aivan sitä samaa timanttia, jota Mega Man 9 edusti. Luritukset ja pimpelipompelit ovat päteviä ja tunnelmallisia, mutta pelaamisen jälkeen niitä ei jää hyräilemään: sävellykset eivät vain ole tarpeeksi tarttuvia.

Mega Man 10 ei ole yhtä raikas nostalgiatuulahdus kuin edeltäjänsä, mutta inhimillisemmän vaikeustasonsa vuoksi sitä voi suositella sarjan faneille lämpimästi. Mega Man -untuvikkojenkaan ei kannata kaihtaa lataamista, sillä järjestysnumerostaan huolimatta Mega Man 10 tarjoaa oivan lähtökohdan sarjaan tutustumiselle.