Koska Sega Saturn ei lyönyt itseään läpi Suomessa, alkoi puskaradio kertoilla upouudesta tasoloikkasankarista hiljalleen. R-kioskeilta ulkomaisista pelilehdistä silmäillyt arvostelut antoivat lupauksen jostain täysin uudesta ja erilaisesta. Huhut kertoilivat myös pelin mukana toimitettavasta ohjaimesta, joka sisälsi vasemman peukalon alle sijoitetun, sujuvamman liikkumisen mahdollistavan analogitatin. Tuohon aikaan sen suositumman konsolin, PlayStationin, harmaa kapula sisälsi ainoastaan ristiohjaimen analogisen vimpaimen saapuessa jälkijunassa lisävarusteena. Sonicin odotuttaessa edelleen uuden sukupolven debyyttiään, alkoi toivo varovaisesti kohota Nightsin suhteen. Lopulta peli tuli vastaan eräässä oululaisessa postimyyntiliikkeessä, jonka varasto sijaitsi naapurissani. Kaupan omistaja antoi luvan hakea Nights Into Dreamsin ohjaimineen kotioveltaan.
false
Nights Into Dreamsissa seikkaillaan alusta loppuun kahden lapsen unimaailmoissa. Claris ja Elliot heräilevät öisin mitä ankeampiin painajaisiin. Ongelmana on pääpahis Wizeman, joka on kaapannut viattomilta lapsosilta toivon, kasvun, viisauden sekä puhtauden Ideya-kristallit. Viidestä Ideyasta on jäänyt jäljelle rohkeus, jonka avustuksella lapsosten tueksi liihottelee violettiin jokeripukuun sonnustautunut Nights. Valtaosa varsinaisesta pelaamisesta vietetäänkin androgyynin unihahmon saappaissa, tarkoituksena kerätä kylliksi energiaa kaikkivoivan Wizemanin kukistamiseksi. Hämärästä juonikuviostaan huolimatta Night Into Dreamsin pelillinen anti on alusta saakka täyttä timanttia.
Clarisilla ja Elliotilla on molemmilla kolme läpäistävää aluetta. Toisistaan poikkeavat ympäristöt ovat edelleen uskomattoman mielikuvituksellisia: välillä Nights liihottelee lumihuippuisten vuorten yllä, ajoittain kuljetaan aavikolla vuoristoratamaisen laitteen vietävänä. Joka suuntaan venyvä ja paukkuva, peileillä vuorattu museojakso on kaikessa hämmentävyydessään nerokas temmellyskenttä. Vaikka kaikki alueet onkin mahdollista tahkota läpi hurjaa vauhtia, kannustaa peli rikkomaan omia ennätyksiä uudelleen ja uudelleen. Pisteiden kerryttäminen on hauskaa, sillä yhden kentän läpäisy vie vain jokusen minuutin. Varsinaisen tarinan selvittämiseen ja Wizemanin kohtaamiseen ei riitä puolihuolimaton liihottelu, vaan korkeimman arvosanan saavuttamiseksi vaaditaan sukkelia refleksejä ja millintarkkoja lentoratoja. Parhaat tulokset saavuttikin juuri tätä varten suunnitellulla analogiohjaimella. Pelaaminen on ollut harvoin yhtä nautinnollista.
false
Nights Into Dreams etenee pelimekaanisesti pääsääntöisesti sivuttaissuunnassa. Joskin polygoneista kyhätyt, täysin kolmiulotteiset ympäristöt ja vapaa lentely loivat oivan illuusion täysin vapaasta liikkumisesta. Kaikkia kenttiä voi tutkia myös Clarisina tai Elliotina, jotka käppäilivät maanpinnalla tavallisten ihmisten tapaan. Kyseessä oli loppujen lopuksi pelkkä kuriositeetti, sillä kentät eivät edenneet ilman Nightsin avustusta. Lasten kintereillä seurasi kokoajan myös ankeaakin ankeampi herätyskello, joka heitti ruudulle game overia hyvin nopeasti. Upeita maisemia oli tästä huolimatta sangen kiehtovaa tutkia kahdesta eri näkövinkkelistä.
Ympäristöissä vaelteli satunnaisesti myös unimaailman asukkeja, nightopialaisia, joiden elo oli pelin tuoksinassa ihan oma pieni maailmansa. Söpöäkin söpömmät otukset reagoivat pelaajan tekemisiin ja mikäli näitä kohteli hyvin, saattoivat nightopialaiset lauleskella omia laulujaan tai tehdä iloisia kuperkeikkoja toiminnan taustalla. Mikäli pelaaja onnistui satuttamaan viattomia asukkeja, saattoivat nämä mulkoilla taustalla vihaisesti tai möyriä piiloon koloihinsa. A-Lifeksi ristitty systeemi muutti pelin taustamusiikkia nightopialaisten mielialan mukaan, ja käytti ominaisuuksissaan hyödykseen Saturnin sisäistä kelloa. Kiehtovaa ja yllättävänkin syvällistä järjestelmää kehitettiin eteenpäin muutamaa vuotta myöhemmin surullisenkuuluisalla Dreamcastilla ilmestyneessä Sonic Adventuressa.
false
Vaikka Nights Into Dreams olikin lähestulkoon yksimielisesti kriitikkojen ja pelaajien mieleen, jäi julkaisu harmittavan vähälle huomiolle. Saturn kompuroi heti kättelyssä Sony PlayStationin vanavedessä, ja Segan päätös panostaa teknisellä puolella polygonien sijaan kaksiulotteiseen grafiikkaan oli selkeästi virhearvio. Rakastettu seikkailu sai ylenpalttista jouluhenkeä huokuvan Christmas Nights -version julkaisuvuotensa lopussa. Hahmoa pidettiin hengissä, ja tämän paluusta vihjailtiin hyvin vahvasti esimerkiksi Dreamcastin Sonic Adventuressa, mutta varsinaista jatko-osaa saatiin odottaa aina vuoteen 2007. Valitettavasti aika oli ajanut heti julkaisussa Wiille ilmestyneen Nights: Journey of Dreamsin ohitse, eivätkä samat eväät toimineetkaan semmoisenaan enää kymmenen vuotta myöhemmin.
Alkuperäinen julkaisu on tuotu myös uudemmalle konsoliraudalle, ja kevyen päivityksen saanut HD-versio löytyykin sekä PlayStation 3:n että Xbox 360:n kauppapaikoilta. Varmaa on, että jokainen peliä kokeileva saa edelleen nautittavan nostalgiamatkan liki kahdenkymmenen vuoden taakse. Mikään ei muuta sitä tosiseikkaa, että pelattavuudeltaan ja mielikuvituksen määrältään Nights Into Dreams on yksi huikeimmista tasohyppelyistä (vaiko tasolentelyistä?) koskaan. Ehkäpä sitä klassista Segaa parhaimmillaan.
