Nintendo Magic (kirja)

Nintendo Magic	Kirjoittaja: Osamu Inoue
Kieli: englanti (alkuteksti japani)	Sivuja: 217
Kustantaja: Vertical Inc.	Julkaisuvuosi: 2010 (alkuteos 2009)

Monelle uudemman polven pelaajalle PlayStation on usein synonyymi pelikonsolille, mutta harrastuksensa 70- tai 80-luvulla aloittaneille kenkälaatikkonipa eli NES oli jotain aivan ihmeellistä. Pitkän aikaa markkinoita hallittuaan Nintendo koki useamman vuoden alamäen, ja vuonna 2002 johtoon astunut Satoru Iwata päätti vaihtaa yhtiön toimintastrategiaa. Ajan kuluessa syntyivät kaksiruutuinen käsikonsoli DS ja liikkeentunnistukseen nojaava Wii. Nämä kaksi alustaa yhdistettynä satunnaispelaajiin vetoaviin nimikkeisiin saivat Nintendon puuskuttamaan vauhdilla ohi kahden elektroniikkajättiläisen: Sonyn ja Microsoftin.

Nikkei Business -lehden toimittaja Osamu Inoue pääsi usean vuoden aikana tekemään haastatteluja Nintendon johtohahmojen kanssa. Aikanaan työn hedelmät julkaistiin lehdessä, mutta tilanpuutteen vuoksi kaikki mielenkiintoinen aineisto ei mahtunut mukaan. Tämän vuoksi materiaali julkaistiin kirjaksi muokattuna helmikuussa 2009, ja noin vuotta myöhemmin teos käännettiin englanniksi nimellä Nintendo Magic: Winning the Videogame Wars. Ajoittaisia mainospuheita ja japanilaisia sisäpiirijuttuja lukuun ottamatta Osamu Inouen katsaus on jotain, joka kuuluu osaksi jokaisen videopelaajan yleissivistystä.

Kirjan alkuperä artikkelisarjana käy ilmi siten, ettei asioiden käsittelyjärjestys ole erityisen johdonmukainen. Aluksi syvennytään DS:n ja Wiin myyntilukuihin sekä niiden suosituimpiin pelisarjoihin, eikä suinkaan aloiteta sieltä historian hämärästä, kuten voisi olettaa. Lukuisten kaavioiden ja diagrammien jälkeen käydään käsiksi yhtiön menestyksen taustalla oleviin avainhahmoihin, ja vasta lopuksi käsitellään aikaa ennen kenkälaatikko-NESiä. Kirjoittaja on taloustoimittaja, joten lukijalta edellytetään pientä innostuneisuutta numeroista ja käyristä, mutta onneksi kovinkaan syvälliseen prosenttien pyöritykseen ei sorruta. Käytetty rahayksikkö on Japanin jeni, joten dollareihin ja euroihin tottuneella länsimaalaisella kestää hetki oppia ajattelemaan jeneissä.

Kirjoittajan toimittajatausta tulee ilmi myös positiivisessa valossa. Kirjassa on erittäin paljon väliotsikoita ja kappalejakoja, jotka rytmittävät lukukokemuksen luonnollisen sopiviksi annoksiksi. Sivuille lisätyt kuvat ja diagrammit yhdistettynä sujuvaan käännökseen tekevät lukijan olon miellyttäväksi. Varsinkin teoksen alkupuolella tarina etenee kuin dekkaritrilleri, joten paljoa tätä kiinnostavammaksi ei taloustietoa voi tehdä.

Teos nostaa neljä henkilöä lähempään tarkasteluun, ja laskee juuri näiden miesten ansioksi Nintendon nykyisen paikan auringossa. Henkilökuvat ovat kirjan yksittäisistä elementeistä sitä kaikkein mielenkiintoisinta antia. Harmillisesti kerronnassa haisee kautta linjan kehuminen, eikä yhtiön suurmiesten huonoista ominaisuuksista tai epäonnistumisista juuri puhuta. Mieleenpainuva havainto on, miten tärkeää roolia suhteet ovat näytelleet Nintendon historiassa. Yhtiön pitkäaikainen johtaja Hiroshi Yamauchi palkkasi nuoren Gunpei Yokoin, joka myöhemmin kunnostautui Game Boyn kehittäjänä sekä Metroid-sarjan isänä. Yokoi puolestaan suositteli nousevaa kykyä nimeltä Shigeru Miyamoto, ja nykyään Marion ja Zeldan isä nauttii puolijumalan asemaa peliharrastajien keskuudessa. Nintendon nykyinen johtaja Satoru Iwata hakeutui yhtiön palvelukseen lähinnä sen vuoksi, että hän halusi työskennellä Miyamoton kanssa.

Nintendo Magic käyttää harmillisen vähän aikaa Nintendon varhaisen historian esittelyyn, mutta ehkä ratkaisu on ymmärrettävä teoksen taloustaustan huomioiden. Yhtiön perusti Fusajiro Yamauchi syyskuussa 1889, ja alkuperäinen liikeidea oli valmistaa kortteja japanilaiseen hanafuda-peliin. Bisnes kukoisti, sillä hanafuda oli suosittu uhkapeli. Niissä piireissä ei katsottu hyvällä huijaamista, ja paras tapa osoittaa rehellisyytensä oli korkata uusi korttipakka jokaisen peli-istunnon avajaisiksi. Myöhemmin liiketoiminta laajeni yhteistyöksi tupakkaa valmistavan yhtiön kanssa: kortit mahtuivat kätevästi savukerasiaan, ja pelaajilla oli tapana poltella istuntojensa aikana.

Varsinaisen historian sijasta suurin osa kirjasta käsittelee sitä luovaa prosessia, jonka pohjalta DS ja Wii kehitettiin. Aihe on mielenkiintoinen, koska Nintendon menestyskonsoleiden suunnittelufilosofia oli aivan erilainen kilpailijoihin verrattuna. Tavallisesti uusi konsolisukupolvi suunnitellaan edellistä tehokkaammaksi, ja tarkoituksena on tarjota parempaa grafiikkaa komeammilla äänillä. Nintendo kuitenkin tiedosti, ettei sillä ole resursseja kilpailla teknologialla kahden elektroniikkajättiläisen kanssa, ja päätti kokeilla uutta lähestymistapaa. DS:ssä piti olla kaksi ruutua ja sen piti olla helppo käyttää. Tämän seurauksena Miyamoto heitti ilmaan idean kosketusnäytöstä. Wiin puolestaan piti olla sellainen laite, josta äitikin voisi pitää. Konsolin tuli siis olla fyysisesti pienikokoinen, sähköä säästävä ja kaikin tavoin helppo käyttää. Tämän poikkeuksellisen strategian ajoi läpi Satoru Iwata, mutta hänen innoituksenaan olivat Gunpei Yokoin aiemmat työt yhtiön palveluksessa. Tulokset puhuvat puolestaan, sillä menossa olevan sukupolven voittajaksi on kovaa vauhtia kristallisoitumassa juuri Nintendo.

Nintendo on vaikuttanut videopelaamisen historiaan niin merkittävästi, että sen historian summittainen tunteminen kuuluu osaksi pelaajan yleissivistystä. Talouspainotuksesta, kummallisesta käsittelyjärjestyksestä ja ajoittaisista mainospuheista huolimatta Osamu Inouen teos on oiva tapa perehtyä Kioton jättiläisen menneisyyteen, ja miksei myös nykyisyyteen. Annan Nintendo Magicille pelimiehen viisi tähteä viidestä.