Osa 1: Janottaako vanha suola?

Nuuhkiessani SNES Minin parsellia kuvittelen havaitsevani sen tutun nuoruuden löyhkän: heviä, roolipelejä ja lätkää – koulun välituntien yhteen keräämää kaverikööriä unohtamatta. Aikaisempi Nintendon NES-konsoli oli ollut kovassa käytössä, ja vaikka mukulana sitä olikin äänekkäästi intohimoisempi pelaamisen suhteen, vasta Super Nintendo teki meikäläisestä pelaajan.

Innostus pelaamiseen muuntautui jonkinlaiseksi kokonaisvaltaiseksi arvostukseksi, jossa puuhasta juteltiin myös pelihetkien ulkopuolellakin. Paljon.

Segantteja luonnollisesti pilkattiin.

En ihan heti muista, että lätkäkentältäkään olisi koskaan kaveriporukassa menty muualle, kuin pelikonsolin ja television hekuman ääreen lämmittelemään. Super Mario Kartin, Street Fighter II:n sun muiden parissa ratkaistiin se, ketkä oikeasti voittivat ne aikaisemmat lätkämatsit.

Ensivaikutelma on jo tehty

Tietystä vinkkelistä SNES Mini on täysin turha.

Sen aikaiset klassikkopelit on julkaistu jo miljoona kertaa ties mille härpäkkeille, eikä tässä ole mistään sen kummallisemmasta kyse kuin samojen eurojen kaivamisesta hieman uusissa kuorissa. Toki on muistettava, että Nintendon omien pelien jakelu on tapahtunut vain ja ainoastaan valmistajan omien laitteiden kautta. Esimerkiksi Super Mario Worldiä ei ole koskaan saanut (laillisin keinoin) älypuhelimeen pelattavaksi.

Samaan hengenvetoon voisi pohtia ääneen, että miksi laitteessa on vain 21 peliä, eikä esimerkiksi 49? Tai 104? Tai miksi tämä ei ole oma games as a service -alustansa, johon voisi ostaa vain haluamansa pelit?

Lisenssimaksukuviot olisivat varmaan pykälän kimurantimmat, mutta onpa sitä niiden eurojen eteen ennenkin vaivaa nähty.

Joku koulutetumpi nettikollektiivi on päräyttänyt SNES Minin palasiksi ja huomannut laitteen raudan olevan identtinen aikaisemmin samaan tapaan julkaistun NES Mini -konsolin kanssa. Näin ollen laitteen valmistuskustannukset ovat varovaisimmissakin arvioissa alle 20 prosenttia laitteen myyntihinnasta. Ehkäpä tuohon vekottimeen olisi saanut tungettua muutaman pelin lisää ilman, että myyntihintaa olisi ollut pakko ronkkia.

Juu, eihän tuollaista maailmaa ole olemassakaan. Bisnesmielessä tämä on hienoimpia tuotteita sitten pullotetun luksusveden.

Tällä mennään.

Koetan sukeltaa SNES Minin pelikirjastoon ilman ennakko-odotuksia niiden pelien osalta, joita en ole pelannut, sekä ilman nostalgista kiimaista ulvontaa niiden pelien osalta, joita olen pelannut aivan liikaa.

Kärpäsestä härkänen – tai kansainvälisemmin: First World Problems

SNES Mini on todellakin sympaattisen pieni ja sopii somasti sen pakkauksen kansikuvan tapaan kuin kukaksi kämmenelle. Leimahtanut sympatia häviää kuitenkin yhtä nopeasti kuin tulikin, kun paketista kaivetaan ensimmäinen langallinen ohjain esille.

Jos pysähtyy ja kuuntelee oikein tarkkaan, saattaa tuulten kuljettamana kuulla jonninmoista ulinaa nostalgiasta ja sen sellaisesta, joka ikävä kyllä ei juurikaan modernin kuluttajan käytännöllisyyden vakassa paina.

Nintendo olisi voinut yllättää ja rakentaa laitteen langattomaksi sieltä toisesta suunnasta, jos siellä lonkeropornon tyyssijassa näitä ohjainjohtoja kerran niin rakastetaan.

Konsoli kiinnitetään televisioon HDMI-johdolla. Tämä teknologia on tutkiskellut ja kokeillut langattomia toteutuksia, mutta se ei toimi täysin ongelmitta nykyaikaisten supermegaultrateräväpiirtosignaalien datanpaljouden vuoksi. Viivettä on aina liikaa ja signaali ei ole täysin tasainen.

SNES Minin pelien pienempien datamäärien kanssa teknologia olisi toiminut.

Ehkä.

Telakoitumista japanilaisittain

Laite ottaa virtansa hieman yllättäen USB-johdolla, mutta paketissa ei tule mukana verkkovirtapistoketta. Nintendon oletus on, että laitteen ostavalla kansalla on tyhjiä USB-liittimiä esillä television läheisyydessä.

Allekirjoittanut kokeili olla ovela muodostamalla eräänlaisen perverssin telakoitumissymbioosin SNES Minin ja Nintendo Switchin välille. Ikävä kyllä yllättäen Switchin USB-portit eivät anna virtaa niin paljoa kuin Mini tarvitsisi käynnistyäkseen.

Televisionkin USB-portit ovat vuosien saatossa laiskistuneet ulkoisten kovalevyjen käytössä, joten ainoa vaihtoehto on etsiä kännykän mukana tullut verkkovirta-adapteri.

Ei siis niin kätevää kuin Nintendo toivoi, mutta kyllähän noita töpseleitä on nykyihmisellä varmaan liiaksikin asti.

Nyt leikit supervoimien kanssa – taas

Minin päävalikko näyttää toimivalta ja mukavan supernintendomaiselta. Taustalla porisee kiva kappale.

Päävalikko on omanlaisensa käyttöjärjestelmä, jossa pystytään hallitsemaan mm. sitä, kuinka laite emuloi vuosien takaisia pelikokemuksia.

Jos esimerkiksi käytössä on ollut rakkaan sukulaisen merten takaa tuoma jenkkikonsoli, ei se ole välttämättä toiminut hyvin yksiin eurooppalaisten televisiostandardien kanssa. Näinpä ruudulla on selkeitä vaakatason linjoja niin sanotusti "grafiikan välissä".

Nintendo on ollut huomaavainen suoden vastaavanlaisen efektin simuloinnin, jotta niitä nostalgianystyröitä pääsisi rapsuttamaan oikein kaksin käsin. Pelien visuaalisuudelle ei ihan mahdottomia säätöjä voi kuitenkaan tehdä, mutta mukana on asianmukaiset kokonaisvaltaiset jöhminnät, eli hidastusefektit peleissä, kun ruudulla tapantuu paljon samanaikaisesti.

Aivan kuten silloin ennen vanhaan!

Näinpä nykyaikainen herra tai rouva voi löytää itsensä herkästi lapsuusvuosien pelihetkien tunnelmista. Puuttumaan jäänee pelaamisen vuoksi tekemättömien läksyjen tuoma etäinen huono omatunto ja sen mulkeroimman opettajan odotettavissa oleva räksytys.

Syvennytään päävalikon sielunelämään ja itse laitteeseen enemmän myöhemmin – nyt on aika käynnistää ensimmäinen peli ja kylpeä vuosientakaisessa parhaudessa. Kaikkihan tietävät, että ennen pelit tehtiin paremmin.

Ensimmäinen retroseikkailu on Super Castlevania IV. Tästä sitten seuraavalla kerralla.

Terkkuja kotimaisille pelikauppiaille

Jottei artikkelisarja töppäisi heti alkuunsa, jatkanpa tätä hintaulinaa täällä loppupäässä.

Jenkkilässä laite maksaa palttiarallaa 85 dollaria, joka kääntyy tämän päivän kurssin myötä noin 70 euromarkaksi. Halvimmillaan SNES Minin löytää nyt suoritetulla hintavertailulla suomalaisesta verkkokaupasta noin 125 euron hintalapulla. Plus toimituskulut.

Oma värkki oli ainokainen eräässä nimeltämainitsemattomassa pirkanmaalaisessa kaupassa (jolla on myös verkkopuoli). Hemaiseva punapää oli tätä kuljettamassa hyllyyn myytäväksi kysyessäni, että saanko tuon ostaa. Laite kustansi muistaakseni noin 150 euroa kantaa kotiin.

Eurooppalaisena kuluttajana tällainen hinnoittelu tietysti hieman korpeaa, mutta tässä tapauksessa ei kyllä voida lähteä sanomaan, että kaikkihan siellä jenkkilässä on halvempaa. Kyseessä on marginaalituote. Ei maitolitra, ei bensagallona. Tätä ei hinnoitella siten, että voitot otetaan volyymista.

Hinnan laitteelle ovat täällä härmässä taikoneet suomalaiset kauppiaat, jotka tietävät sen saatavuuden olevan alkuun vähäistä. Jos joku tietää paremmin niin saa toki korjata. Hintahaitarin heiluminen kuitenkin tukee tämän foliohatun holmesteluita siitä, että marginaalit ovat tässä erikoistuotteesa myös... erikoisemmat. Eräs pytinki mistä tein ennakkotilauksen kosiskeli allekirjoittanutta sähköpostilla jälkikäteen, kun en ensimmäisestä erästä ollut tätä laitetta saanut. Hinta oli mielenkiintoinen.

Miksipä ei? Miksi kauppias ei saisi erikoisemmasta tavarasta pyytää mitä haluaa?

Ihan vapaasti, mutta on täysin turha ruikuttaa kuinka globaali verkkokauppa pilaa bisnekset.

Lopuksi vielä laitteen mukana tulevat pelit: