Tanssii metsästäjien kanssa
Prey sijoittuu vuoteen 1719, jolloin Comanche-kansan elämä mullistui täysin, kun uudisraivaajat kutsuivat itsensä uudelle mantereelle metsästämään ja ryöstämään kaiken, minkä vaan saivat käsiinsä. Kesä lähestyy ja Naru, nokkela mutta kokematon nuori soturinalku, kokee kauden tuovan mukanaan mahdollisuuden nousta muiden metsästäjien kastiin veljensä lailla. Tavallinen ekskursio lähimaille kääntyy päälaelleen, kun Naru löytää merkkejä ulkopuolisesta metsästäjästä, joka ei todellakaan ole paikkakunnalta kotoisin.
Pienimuotoinen juonen asetelma on nopeasti kasassa. Jokin metsästää niin Narua kuin hänen heimoaan, eikä se luovuta, kunnes voimakkain soturi on tapettu. Seuraava puolitoistatuntinen on virkistävän hyvin tasapainotettu sekoitus hidastempoista samoilua ja korkealentoista väkivaltaa. Vaikka ohjaaja Dan Trachtenberg ei ole alkuperäisen Predatorin ohjaajan John McTiernanin tasoinen toimintanikkari, hänen taitonsa loistavat tunnelmallisissa väijytyksissä ja kauhuelementtien punomisessa kasvukertomuksen ytimeen.
Kehitysromaaneilta rakenteensa lainaava Prey onkin parhaimmillaan silloin, kun se uskaltaa antaa ikonisen hirviön pysyä poissa ruudulta. Muut jatko-osat kiirehtivät toinen toistaan vauhdikkaammin esittelemään versiotaan galaksin rumimmasta koltiaisesta, mikä vaan söi näkymättömän ruttunaaman mystiikkaa. Vaikka tälläkään kertaa ei puhuta mistään pitkästä ajasta ennen ensimmäistä suurta paljastusta, Prey silti pidättelee kokovartalokuvalla revittelyä edeltäjiään paremmin.
Erämaa syö miestä
Prey on pohjimmiltaan yhden henkilön show, ja pääosassa nähtävä Amber Midthunder lunastaa roolin korkeat odotukset erinomaisesti. Sarja, kuten maailma, on muuttunut radikaalisti alkuperäisen elokuvan ajoista, eikä Midthunderin Narulla ole paljoa yhteistä Arnold Schwarzeneggerin esittämän Dutchin kanssa. Ilahduttavaa kyllä, Prey ei myöskään yritä vertauttaa hahmoja millään tavalla. Elokuvan ainoa suora viittaus alkuperäiseen kuullaan toisen hahmon suusta, ja silloinkin se herättää hyväntahtoista myhähtelyä. Nykyään, kun kaikkien elokuvien pitää olla yhteyksissä toisiinsa, olisi pelännyt paljon pahempaa.
Onneksi Preyn yhtäläisyydet McTiernanin alkuperäiseen ovat syvempiä, kuin uskaltaisi toivoa. Missä kasaritoiminnan johtotähti käytti voimaansa kritisoidakseen Yhdysvaltojen väkivaltaista imperialismia, Prey rinnastaa ulkopuolisen tappokoneen mielipuolisen tehtävän kolonialistien epäinhimillisiin tekoihin. Pysäyttävässä kohtauksessa Naru löytää itsensä lakeuden keskeltä, jonka idylli hukkuu tapettujen biisonien vereen. Eläimet on murhattu nahkojensa vuoksi, mutta kaikki muu on jätetty mätänemään. Näin tekee myös Predator, jonka kokoelmaan mahtuu vain pääkalloja. Kyseessä ei ehkä ole runollisin vertauskuva, mutta genre-elokuva on kärsinyt niin pitkään pinnallisuudesta, että pienikin vivahde näyttää sateenkaarelta.
Mutta vaikka Trachtenbergin ohjaus on hienovaraista, elokuvan käsikirjoitus ei silti onnistu täysin irtautumaan toiseuttavista kliseistä, joissa alkuperäiskansat esitetään pohjimmiltaan mystikkoina. Ranskalaiset metsästäjät näin ollen ovat myös ronskeja karikatyyrejä, mikä itsessään syö tehoja todellisilta kauheuksilta. Ihmishirviöt eivät tarvitse korostusta ollakseen pelottavia.
Tulta ja tappuraa
Pohjimmiltaan Preyllä on kuitenkin vain yksi tarkoitus, eli viihdyttää. Siinä se onnistuu erinomaisesti. Nykypäivänä on harvinaista törmätä alta puolitoistatuntiseen toimintapätkään, mutta juuri sellainen Prey on. Tehokkaasti minimalistinen käsikirjoitus antaa juuri tarpeeksi pureskeltavaa, ettei sen pahemmista kömmähdyksistä ehdi nurista. Toimintaa on sopivissa määrin ja paria kömpelöä tietokonetehostetta lukuun ottamatta kaikki näyttää ja tuntuu konkreettiselta ja aidolta. Trachtenberg tiimeineen ymmärtää mihin panostaa, ja mikä on epäoleellista.
Elokuvasta on myös saatavilla Comanche-kielellä puhuttu versio, joka kuvattiin valtavirralle suunnitellun perinteisemmän julkaisun ohella. Tätä ei valitettavasti saatu nähtäväksi ennakkoon, mutta ajatustasolla se on huomattavasti kiinnostavampi versio.
Riippumatta siitä kumman lopulta päättää katsoa, yksi asia on kuitenkin selvä. Prey on ainoa hyvä jatko-osa liki nelikymppiselle sarjalle. Paikoittain se on jopa alkuperäistä parempi.
Onpa mukava yllätys.
Prey julkaistaan Disney+ -suoratoistopalvelussa 5.8.2022.
