KonsoliFIN pääsi jututtamaan pelisarjan tekijäkaartia kaikesta mitä pyhimysten paluu tuo tullessaan.
Uusi alku
Saints Row kertoo tarinan rikosimperiumin perustamisesta nykyhetken amerikassa. Vaikka toiminta sijoittuu fiktiiviseen kaupunkiin jossain etelävaltioiden rajamailla, Volition painottaa tarinan ammentavan tämän päivän aiheista.
"Tämä on uusi alku, ja meille se edusti mahdollisuutta päästä tutkimaan ajattomia aiheita modernista näkökulmasta", kertoo Volitionin luova taiteellinen johtaja Jim Boone.
"Se tuntui valtavalta mahdollisuudelta kertoa tarina asioista, jotka meistä ovat samaistuttavia tässä hetkessä. Ihmiset ovat valtavissa veloissa, töitä ei löydy ja amerikkalainen unelma tuntuu mahdottomalta. Mitä jos voisit irtautua yhteiskunnasta ja perustaa rikosimperiumin, jossa olisit johtajana?"
Uudet tuulet tuovat mukanaan myös pävitetyt päähenkilöt, mutta pelaajan hahmona on edelleen nimetön Pomo, josta voi muokata mieleisensä.
"Päähenkilömme ovat pattitilanteessa pelin alkaessa", Boone jatkaa.
"He ovat neljä ystävystä, joille on koko elämänsä ajan kerrottu mitä tehdä ja miten elää, eikä heille ole jäänyt siitä mitään käteen. Tässä fantasiassa he murtautuvat irti rakenteellisesta ongelmasta ja tekevät jotain mahdotonta, mutta samalla hauskaa ja villiä."
Boone pitää tärkeänä myös nykyhetken pop-kulttuurin ja sosiopoliittisen ilmapiirin muutoksia.
"Saints Row on aina ollut inklusiivinen kokonaisuus ja meistä oli tärkeää, että tämä myös näkyy uusissa seikkailuissa. Emme halunneet tehdä karikatyyrejä kenestäkään."
Volition lupaa hahmoista vähintään yhtä värikkäitä kuin vanhempien Saints Row -pelien antisankareista. Pomon ohella porukkaa värittävät Eli, entinen moguli, josta piti tulla seuraava Bill Gates. Automekaanikkojen kuningatar Neenah, joka kaipaa omaa vapautta oravanpyörästä. Kolmantena porukkaan liittyy jengejä idolisoiva Kevin, joka pelin aikana tulee löytämään paikkansa suuremmista kuvioista kuin olisi voinut kuvitella. Kaiken tämän keskellä on pelaaja, jolle luvataan entistä vapaammat kädet loihtia hahmostaan itsensä näköinen.
Boone tiivistää Pomon ytimen karismaattisena johtajana, jolle ei sanota ei.
"Hän on se henkilö, joka tajuaa katsoa systeemin ulkopuolelle ja toteaa, että meidän pitäisi tehdä töitä itsemme vuoksi. Näin Saints-järjestö saa alkunsa."
Vapaampi maailma
Etelävaltioiden innoittama Santo Ileso ammentaa auringon polttamista autiomaista ja westerneistä tutusta ikonografiasta.
"Yhdysvaltojen etelävaltiot ovat yksi tunnetuimpia ja värikkäimpiä paikkoja maailmassa", Brian Traficante, Volitionin taiteen ylipäällikkö kiteyttää.
"Halusimme tavoittaa sen maailman koko kirjon, ja siitä syntyi suurin pelimaailma, jonka olemme tähän mennessä tehneet. Valtava urbaani hiekkalaatikko, joka on jaettu yhdeksään eri alueeseen, joista jokaisella on oma kulttuurinsa ja elämänsä."
Volitionin taidevastaava Frank Marquart uskoo eri alueiden erottuvan edukseen.
"Pakkasimme maailman täyteen pieniä ja suuria yksityiskohtia. Esimerkiksi Rancho Providencia on rähjäisempi ja ajan syömä seutu, jossa Panterosin jengi majailee. El Dorado taas huokuu kilpailevien yritysten neonvaloja ja värikästä huomiota herättävää yltäkylläisyyttä. Samalla taas Monte Vista on oma suljettu yhteisönsä, jossa alueen rikas eliitti nauttii uima-altaista ja jatkuvista bileistä."
Alueet eivät kuitenkaan rajoitu vain visuaalisiin eroihin. Volitionin mukaan myös matkanteko piti suunnitella uusiksi, jotta pelaajilla olisi vaihtoehtoja eri paikkojen tutkimiseen, Traficante kertoo.
"Vauras finanssisektori on täynnä korkeita rakennuksia ja valtavia vertikaalisia eroja. Halusimme pelaajan nauttivan hypyistä korkeista paikoista joko laskuvarjon tai liitopuvun kanssa. Samalla taas rodeo-painotteinen kaupunginosa on erikoinen sekoitus länkkärien ikoneita ja ajoneuvoja. Tästä pop-kulttuurista on tullut niin vankka osa kansallista identiteettiä, että halusimme tuoda esille niitä keksintöjä, joita ihmiset kehittävät sen innoittamana."
Kaupunkien ympärillä siintää myös valtaisa aavikko, joka on pelaajille avointa temmellyskenttää.
"Kaiken tutkittavan täytyy olla myös hauskaa", Traficante kiteyttää.
Jengisotaa koko rahan edestä
Saints Row pitää kiinni aiemmista peleistä tutusta kolmen jengin sodan konseptista.
"Santo Ilesoa hallitsee kolme entistä armottomampaa jengiä", pelin taideavustaja Stephen Quirk avaa.
"Heistä mainittiinkin jo Los Panteros, jotka ovat hyvin fyysisiä muskelimiehiä. He ovat paikan alkuperäiskansaa, jotka asuvat paikallisen Scorpion motorsin entisessä tehtaassa. Heidän vastakohta ovat Idolit, joita motivoi status ja maine. He näkevät itsensä jonkinlaisen uuden maailman ikoneina, joten kaikki heissä on räiskyvää ja äänekästä. He hallitsevat Santosin rikasta pohjoispuolta. Näiden jengien välimaastossa on Marshall Defense Industries, hampaisiin asti varustettu yksityisarmeija. Heidät tunnistaa näköalaa dominoivasta tornirakennuksesta Santosin keskustassa."
Jokainen pelin päähenkilöistä tulee yhdestä näistä jengeistä.
"Pomo on yhdistävä tekijä heidän elämässä. Hän saa heidät irtautumaan eri ryhmistä ja lyöttäytymään yhteen luomaan Saintsit".
Uuden imperiumin perustaminen on kuitenkin kallista puuhaa ja keikat alkavat piskuisista ryöstöistä kaupungin laitamilla.
James Hague, pelin suunnittelupäällikkö, lupaa toiminnalle vapaita käsiä.
"Joka kerta, kun pelaaja valloittaa yhden alueen Santosta hänen täytyy tehdä päätös mitä sille tehdä. Samalla aukeaa uusia uravalintoja, joista jokainen tuottaa rahaa eri tavalla. Tyhjille kiinteistöille pitää myös saada uusia asutuksia, ja on pelaajan harteilla päättää minkälaista kehitystä kaupungissa nähdään. Näiden kautta myös määrittyvät potentiaaliset minipelit."
Yhdessä kaverien kanssa
Saints Row -sarja on ennestään ilahduttanut co-op rähinällä, ja uusin osa panostaa tähän entisestään. Volition lupaa peliltä täysin vapaata drop-in/drop-out yhteispeliä, jossa pelaajat voivat liittyä mukaan milloin vain hektiseen rellestykseen.
Pelin tuottaja Rob Loftus halusi panostaa juuri pelin tarjoamaan vapauteen myös tällä saralla.
"Meillä on entistä tehokkaammat työkalut antaa pelaajille vapaat kädet ja haluamme hyödyntää niitä. Sama pätee myös pelikokemukseen, Saints Row julkaistaan niin uusille kuin vanhoille koneille, että mahdollisimman moni pääsee nauttimaan kokemuksesta."
Volition ei kuitenkaan vielä halunnut kommentoida voiko kampanjaa pelata täysin kaverin kanssa alusta loppuun, tai mitkä rajoitukset co-op-pelaamisella on. Näistä kuullaan lisää toivottavasti lähiaikoina.
Jim Boone on kuitenkin optimistinen tulevaisuuden suhteen. Saints Row on pysynyt yllättävän hienosti salassa näin lähelle julkaisua.
"Saints Row julkaistaan helmikuussa 2022, emmekä malta odottaa päästää pelaajia vapaaksi luomaamme maailmaan. Tämä uusi alku on paluu pitkän poissaolon jälkeen, ja haluamme antaa pelaajille vapaat kädet rakentaa oma valtakunta sen kunniaksi."