Retromuistelot

: Tomb Raider

Kaikki tuntevat tätä nykyä jopa ikoniseen maineeseen kohonneen Lara Croft -arkeologin. Aina tilanne ei ole ollut näin, ja elokuvapuolellakin päteneen sankarittaren täytyi aloittaa seikkailunsa täydestä tuntemattomuudesta. Parrasvaloihin loikkasi brittiläinen Core Design, jonka Tomb Raider -seikkailu tuli, näki ja kiistatta myös voitti.

Tomb Raider

Sain ensikosketuksen Tomb Raideriin italialaista karismaa huokuvan Vito-käsinuken juontamasta Game Over -ohjelmasta. Game Over koostui aikansa julkimoiden pelitörttöilyjen ja heikosti artikuloivan blondinaisen uutisten väliin ripotelluista arvosteluista. Teini-iän kynnyksellä painiskelevaa pikku-Jaakkoa kiinnosti aikanaan harvinaiset videomuotoiset peliarvostelut jopa siinä määrin, että lauantaiaamuisin se paras sänkyseura koostui viikkorahoilla ostetusta Afri Cola -pullosta, Manhattan-sipsipussista ja ärsyttävän Viton juontamasta Game Overista. Sinänsä todella suppeat arvosteluntyngät siirtyivät hurjan kätevästi VHS-kasetille jatkoanalyysiä varten. Yksi täysin puskista tullut seikkailu oli ensimmäisenä Sega Saturnille vuonna 1996 julkaistu Tomb Raider.

Tomb Raider

Tutoriaalina toimivasta Laran kotikartanosta lähtien kävi ilmi, että aivan vastaavan mittaluokan seikkailua ei ole ennen nähty. Kamera pyöri Laran ympärillä pehmeästi, ja ohjattavuus oli kankeudestaan huolimatta nautinnollista. Pelaaja ei voinut ryntäillä ympäriinsä loikkien sinne tänne, vaan jokainen juoksupyrähdys ja alkujaan mahdottomalta vaikuttava hyppy täytyi miettiä tarkasti. Kävelemiselle oli pyhitetty täysin oma nappinsa, jota painamalla Lara ei suostunut tipahtamaan kuolemaansa jyrkän kielekkeen reunalta. Perushypyt, pyörähdykset sekä roikkumiset käytiin läpi Laran omassa jumppasalissa, minkä lisäksi valtavasta kartanosta löytyi monenmoista muutakin salaisuutta. Yllättävänkin avoimen maailman tutkimisen vapaus kävi ilmi heti alkumetreillä. Homma hyppäsi toden teolla toiseen potenssiin, kun neiti Croft heitettiin ensimmäisessä kentässä tutkimaan Perun synkeitä luolastoja.

Ensimmäisen Tomb Raiderin erikoisuutena oli, että Lara Croftia vastaan ei asettunut koko pitkän seikkailun aikana muutaman pomovastuksen lisäksi lainkaan ihmishahmoja. Sen sijaan suurimmaksi uhaksi osoittautuivat villieläimet lepakoista susiin, karhuihin, gorilloihin, krokotiileihin ja jättiläisrottiin saakka. Kukaan Tomb Raideria pelannut ei myöskään unohda täysin puskista tullutta Lost Valley -aluetta, joka tarjosi yhden pelihistorian ikimuistettavimmista yhteenotoista ryyditettynä muutamalla loistavalla arvoituksella.

Tomb Raider

Valtaosa nykypeleistä voisi ottaa mallia Tomb Raiderin rytmityksestä, joka tasapainotteli esimerkillisesti huikeiden toimintakohtausten ja astetta seesteisempien samoiluhetkien välimaastossa.  Tunnelmaa rytmitettiin aina erilaisiin tilanteisiin sopivilla taustamusiikeilla, joita kuunteli mielikseen myös kotistereoiden kaiuttimista. Sega Saturnin mainio ominaisuus kuunnella pelimusiikkeja suoraan pelilevyltä tuli tarpeeseen aikana ennen reilut kymmenen vuotta myöhemmin ilmestyneitä Youtubea ja Spotifya.

Lara ei junnannut liiaksi samoissa ympäristöissä, vaan suuren seikkailun tuntua luotiin heittämällä sankari säännöllisesti täysin uudenlaisiin maisemiin. Tarinan aikana aarteita etsiskeltiin niin Perusta, Kreikasta kuin Egyptistäkin, joiden kaikkien atmosfäärit poikkesivat toisistaan suuresti. Jokainen alue sisälsi muutaman ikimuistoisen kohtauksen, eikä homma alkanut missään vaiheessa maistua lainkaan puulta. Ainoastaan päättäväisimmät pelaajat rimpuilivat tiensä Egyptistä löytyvän valtavan sfinksipatsaan pään päälle, josta julmimmat sukelsivat päistikkaa kuolemaansa – ainoastaan koska se oli mahdollista. Edes lopun haastavat Atlantis-kentät eivät osoittautuneet antikliimaksiksi, vaikka soppaan sekoitettiinkin astetta yliluonnollisempia elementtejä. Tomb Raiderin pitkään kampanjaan ei mahtunut yhtään heikompaa hetkeä, mikä on nykypelejä pelatessa todella harvinaista.

Tomb Raider

Lienee sanomattakin selvää, että Tomb Raiderin menestyttyä Core Design ryhtyi väsäämään nopeasti entistä suurempaa ja eeppisempää jatko-osaa. Sonyn lyötyä tarpeeksi rahaa tiskiin ja napattua itselleen pelisarjan yksinoikeuden, jouduin myymään rakastamani konsolin peleineen kaikkineen, ja sijoitin Sonyn hämärään uuteen tulokkaaseen, PlayStationiin. Kyllä, vastaavia yksinoikeusdiilejä on tehty jo parikymmentä vuotta ennen Rise of the Tomb Raiderin aiheuttamaa suhteettoman suurta kohua.

Ennen Lara Croftia naispuolisia protagonisteja marssitettiin vastaan harvakseltaan – jos koskaan. Ei käy myöskään kiistäminen, että teini-ikäiselle pojalle vapaasti pyöriteltävä kamera tarjosi kirjaimellisesti uusia, kiehtovia ulottuvuuksia seikkailupeleihin – jos tiedätte, mitä tarkoitan. Tästä huolimatta Tomb Raiderin suurin viehätys oli aina se, että kyseessä oli julmetun hieno ja alusta loppuun mietitty pelielämys. Tomb Raider oli ja on edelleen maailman paras seikkailupeli.