Ubisoftin palkittu strategiasarja saapuu vihdoinkin Nintendon kotikonsolille. Odotukset ovat korkealla, sillä Wiimote on kuin luotu hiirenkorvikkeeksi ja Annosta on jo valmiiksi olemassa toimiva käsikonsoliversio. Ei tarvitse olla Einstein ymmärtääkseen että näistä kahdesta osasesta voi saada hyvän sopan aikaiseksi.
Kampanjaa kaipaa
Annossa on kaksi eri pelimuotoa: Campaign ja Continuous Play. Jälkimmäinen tarjoaa periaatteessa loputtomasti pelattavaa, sillä säädettävää on paljon ja pelimekaniikka on monipuolinen. Tekoäly ei ole kovin aggressiivinen, joten kyllästyminen voi hiipiä puseroon tätä kautta. On tietysti pelaajasta itsestä kiinni kumpi pitää pelimotivaatiota paremmin yllä: tiukasti johdettu toiminta, jossa on selvät tavoitteet, vai vapaamuotoisempi pelitapa, joka jättää enemmän tilaa tutkimusmatkailulle.
Pelin kampanja on periaatteessa kymmentuntinen tutoriaali. Kaiken pienen nippelitiedon ja -taidon opetteluun menee koko kymmentuntinen, joka sinällään kertoo pelin syvyydestä. Huonoa tässä on se, että kampanjaosio tuntuu vain ja ainoastaan opetusohjelmalta, eikä muuta vaihtoehtoa ole tarjolla. Ei ole nettipeliä, ei kampanjaeditoria eikä erikseen valittavia skenaarioita. Tämä on iso miinus, koska yleensä tämän genren pelit tarjoavat pelattavaa runsauteen asti.
Talousasiat kunnossa
Create A New Worldin talous toimii reaaliajassa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että resurssit ovat vasta sitten pelaajan käytettävissä, kun ahkerat työläiset siirtävät ne teitä pitkin tuotantolaitoksista keskusvarastolle. Mitä pitempi matka on, sitä kauemmin kestää resurssien käyttöön saaminen. Keskusvarastot maksavat rahaa ja niiden ylläpitäminen on kallista, joten pelaaja joutuu tasapainoilemaan kulujen ja tehokkuuden kanssa. Tämä onkin pelin talouden perusydin, sillä kaiken täytyy olla tasapainossa, eivätkä kulut saa nousta hetkeksikään tuloja suuremmiksi. Veroja voi säätää jokaiselle yhteiskuntaluokalle erikseen ja kuten oikeassa elämässäkin, pienet verot lisäävät tyytyväisyyttä. Tämä toki johtaa tulojen pienentymiseen, mutta sama vaikutus on liian korkeiden verojen aiheuttamalla maastamuutolla.
Raha ei ole kaikki kaikessa. Jos haluaa, että yhteiskunta kehittyy ja kansasta tulee parempiosaista väkeä, heillä täytyy olla käytettävissään muitakin resursseja ja palveluita. Erilaisia rakennuksia on useita kymmeniä, joten rakentaminen ei heti lopu. Infrastruktuurin ylläpitäminen kallistuu järjestelmän monipuolistuessa, mutta se toisaalta lisää verovaroja. Talouden kanssa joutuu painimaan koko ajan, ja se onkin yksi koukuttavimmista piirteistä.
Anno - pelisarjan taistelusysteemistä ei ole juurikaan raportoitavaa korkeimmille tahoille. Se on tylsää. Joukkoja siirrellään rakennuksista toiseen, ja jos rakennuksessa on vihollisen yksikkö, niin sitten tapellaan. Tähän toimintaan ei ole minkäänlaista syvyyttä tahi strategisia elementtejä haudattuna. Tässä kohtaa olisi suuremman uudistuksen paikka.
Näin sen olla pitää
Peliä pelataan pelkästään Wiimotella, mikä toimii lähes täydellisesti. Pelin aikana tarvitaan ainoastaan muutamaa nappia, muuten käytetään osoitintoimintoa. Homma muistuttaa hyvin vahvasti hiiren kanssa pelaamista, mikä on strategiapelissä pelkästään hyvä asia. A- ja B- napit ovat käyttönapit, joita eniten tarvitaan. Kartalla zoomaaminen tapahtuu + ja – painikkeilla ja tämä ominaisuus helpottaa isompien yhdyskuntien hallitsemista huomattavasti. Kuvakulmaa voi säätää tarkasta lähikuvasta kaukaiseen avaruuteen asti. Korkealta on helpompi hallita yhteiskunnan yleisilmettä, ja lähikuvista voi seurata vaikka yksittäisen resurssin liikkumista maanteillä.
Grafiikka on nättiä ja sarjakuvamainen tyyli lumoava. Värimaailma on todella tropiikinomainen ja mieleen tuleekin muutaman vuoden takainen Pirates! audiovisuaalisen toteutuksen takia. Eikä se ole huono juttu, sillä molemmat pelit tuovat hymyn huulille. Ruudunpäivitys pykii ainoastaan suurien siirtokuntien kanssa, muuten meno on jouhevaa. Kaikesta huokuu laadukkuus, sillä musiikki ja ääninäyttelykin ovat miellyttävää kuunneltavaa. Huonona puolena mainittakoon, että kentät koostuvat pelkästään useista pienistä saarista, suuria maa-alueita ei ole lainkaan. Kaikenlainen nettitoiminta puuttuu, mutta puolivillainen lähimoninpeli on mukana. Se ei ole sen kummempi kuin Mario Galaxyn vastaava, joten painoarvoa ominaisuudelle ei tarvitse antaa.
Kaiken kaikkiaan tämä on vahva esitys Ubisoftilta. Jonkin verran on puutteita, lähinnä sisältöpuolella, mutta tekninen ja tyylillinen toteutus on erittäin vahva. Käyttämällä omia painotuksiaan voi jokainen säädellä tähtien määrää oman mielensä mukaan. Minun mielestä neljään tähteen olisi vaadittu kunnon kampanja tai tuki nettipelille. Varsinkin nettipelaaminen olisi vienyt pelikokemuksen ihan eri sfääreihin.
