Mitä isompi, sen parempi
Jättimäisissä taisteluroboteissa on totisesti jotain romanttista ja moni varmasti muistelee kaiholla muun muassa Transformers-piirrettyjä 80-luvulta. Erityisesti Japanissa ajatus massiivisista mecheistä on pysynyt iät ja ajat fiktiivisten vaihtoehtomaailmojen kulmakivenä, mistä todistaa esimerkiksi animet Macross, Patlabor ja monet muut. Ei ole siis mikään ihme, että Chromehoundsin kaltainen taistelubottipeli tulee tuosta ihmeellisestä kaukoidän maasta.
Chromehounds sijoittuu vaihtoehtoiseen maailmaan Neroimus-nimiselle alueelle, jolla kolme pientä valtiota eivät pääse yksimielisyyteen rajojen sijainnista. Sotahan siitä seuraa ja taistelutantereita hallitsevat houndit, eli talon korkuiset taistelumechit. Pelaaja rakentaa itselleen keräämillään osillaan oman houndin, tosin yksinpeliä varten peli tarjoaa valmiiksi kootun taistelukoirakkeen, jolla pääsee varsin hyvin itse peliin sisälle. Yksinpeli onkin käytännössä harjoittelua moninpeliä varten, eikä se muuten juuri motivoi pelaamaan. Tehtävät eivät ole kovin mielenkiintoisia, välillä suorastaan tökeröitä ja sekavia. Palkinnoksi tehtäväsarjojen läpäisystä saa osia oman houndin rakentamista varten, mutta itse jätin suurimman osan yksinpeliosiota suosiolla sikseen.
Pelin varsinainen viehätys on moninpelissä ja tarkemmin määriteltynä Neroimus War -nimisessä pelimuodossa. Mukana on toki perinteistä mättöä, kuten lipunryöstöä tai deathmatchia, mutta Neroimuksen Sota on se, mikä tuo klaanit yhteen rakentamaan mahdollisimman tappavia houndeja ja suunnittelemaan nerokkaita taktiikoita. Neroimus War on verkossa jatkuvasti pyörivä kampanja, jossa pelaajien muodostamat joukkueet valitset yhden kolmesta maasta ja sotivat sen puolella. Yhteisöllisyys onkin pelin eräs tärkeä elementti, sillä pelaajan on pakko olla osa olemassa olevaa joukkuetta päästäkseen sotimaan. Toki yhden miehen ”ryhmän” perustaminen on mahdollista, mutta yksinään ei kovin pitkälle pötkitä.
Neroimuksen kartalla on lukuisia eri paikkoja, joiden hallinnasta joukkueet sodassa taistelevat. Taistelun voittoon tarvitaan joko vastapuolen päämajan tuhoaminen tai vihollishoundien tyly annihilointi. Voitokkaasti taisteluaan joukkue kasvattaa edustamansa maan hallintaa kartalla, tosin tämä vaatii myös muiden joukkueiden menestystä, sillä yksi ryhmä on sotatantereella vain pisara meressä. Aivan pelin julkaisun jälkeen oli ihmisjoukkueen vastassa yleensä vain tekoälyn ohjastama joukkue, mutta nyttemmin vastapuolelta löytyy myös lihaa ja verta olevien olentojen ohjauksessa olevia houndeja, mikäli vain itse niin haluaa.
Itse sota päättyy, kun yksi valtioista valloittaa kahden muun pääkaupungit. Vaihtoehtoisesti Neroimus War resetoidaan myös silloin, kun yksittäistä sotaa on jauhettu kaksi kuukautta, mutta normaalisti ratkaisu seuraa parin viikon tai jopa päivän jylläämisen jälkeen. Sodan päätyttyä seuraa kampanjaa pyörittävillä palvelimilla lyhyt huoltokatkos, jonka jälkeen kartta palautetaan alkuperäiseen tilaansa uutta voimainkoitosta varten. Varsin nerokas online-sota tuo rutkasti elinikää pelille, joskin vaatii normaalia enemmän omistautuneisuutta pelaajalta.
Viritetyt koirat
Houndien rakentelu on olennainen osa pelin luonnetta ja sen parhaimman sotamörssärin "etsintä" jaksaa innostaa, vaikka pelissä on tähän liittyen omat ongelmansa. Mikäli From Softwarelta myös kotoisin oleva mechpelisarja Armored Core on tuttu, tietää heti mitä odottaa. Hound kasataan modulaarisesti osista, joita voi ostaa taisteluista ansaitsemillaan rahoilla. Saatavilla olevat osat määräytyvät sen mukaan, mille maalle töitä tekee, joten välillä voi olla ihan järkevää vaihtaa puolta. Osia kertyy varastoon joka tapauksessa runsaasti, eikä mitkään kaksi houndia ole todennäköisesti identtisiä keskenään. Houndinsa alle voi esimeriksi laittaa jalat, telaketjut tai voipa sitä huristella ilmatyynynkin päällä. Toinen tärkeä osa on ohjaamo, josta niin ikään on erilaisia malleja eri tyylisille houndeille. Myös jonkinlainen generaattori on hyvä hommata tuottamaan virtaa. Suojaksi voi laittaa panssarilevyjä. Kaikenlaista roipetta löytyy esimerkiksi yötaistelua helpottamaan tai sitten vaikkapa lämpöhakuisten ohjusten torjumiseen. Luonnollisesti aseistusta on monenlaista. Mukaan voi laittaa konekiväärejä, kanuunoita, raketteja, heittimiä, miinanasettajia, haulikoita, piikkejä lähietäisyydeltä tapahtuvia tilanteita varten ja vaikka mitä muuta.
Periaatteessa kaikki houndit ovat jaettavissa kuuteen eri luokkaan: sotilaaseen, tarkka-ampujaan, puolustajaan, tiedustelijaan, ”tykkimieheen” ja komentajaan. Esimerkiksi sotilas on jaloilla kulkeva, kivääreillä ja muilla keskimatkan aseilla aseistettu perustaistelija, kun taas tiedustelija selviytyy nopeutensa ansiosta kevyemmällä aseistuksella ja panssaroinnilla. Henkilökohtainen suosikkini komentaja kantaa mukanaan massiivista tutkaa, jonka avulla hän näkee viholliset kartallaan ja täten koordinoi koko joukkueensa hyökkäystä. Käytännössä kaikki rakennetut houndit ovat osiensa osalta sekoitus eri luokkia, joten juuri koskaan ei voi sanoa minkään houndin olevan esimerkiksi puhtaasti sotilas, jos mukaan on asennettu esimerkiksi nippu heittimiä kivääreiden kaveriksi.
Eräs ongelma houndien rakentelussa on se, että tietyt aseyhdistelmät tekevät joistakin houndeista sen verran ylivoimaisia, että niillä pelaaminen on suorastaan epäurheilijamaista. Esimeriksi tietyt tykit ovat aivan liian tehokkaita, jolloin vaihtoehtoisten kokoonpanojen kokeilemiselta putoaa pohja. Myös nopean tiedustelijan pelaaminen nykyään on aivan turhaa, paitsi jos mukaan on asennettu setti ylitehokkaita piikkejä, jolloin mennään taas raukkamaisuuden puolelle. Toivottavasti From Software säätää vielä aseiden keskinäisiä voimasuhteita, sillä tämän kaltaisessa pelissä tulisi kannustaa mitä monimuotoisempien houndien rakentamiseen, eikä ajaa pelaajia vain yksioikoisiin ratkaisuihin.
Hiekka ei tee hyvää krominivelille
Ulkoisesti Chromehounds sekä viehättää että masentaa. Jotkut kartat ovat vain aavaa tasaista maata ilman, että niistä olisi yritettykään tehdä mielekkäitä, virikkeellisiä taisteluympäristöjä. Toisaalta mukana on toki myös uljaita kaupunkitaisteluita ja komeita laaksoja korkeusvaihteluineen. Hienona yksityiskohtana ovat puut, jotka kaatuilevat komeasti taistelun tuoksinassa. Konekiväärien ja muiden aseiden valojuovat ja muut asiaan kuuluvat efektit valaisevat ympäristöä näyttävästi. Kun vastapuolen hound räjähtää upeasti, on tunnelma huipussaan.
Myös äänitoteutus nostaa immersiota. Houndit pitävät, mikäli vain jaloilla kulkevat, kävellessään varsin uskottavaa, metallista ääntä. Asejärjestelmien vaihtamisestakin kuuluu omanlaisensa ääni, joka saa rakentamansa houndin tuntumaan erityisen todentuntuiselta, aivan kuin todellisten, mekaanisten osien summalta. Äänet iskevät lujaa myös aseiden ja räjähdysten osalta. Valikoissa kuuluva yksitoikkoinen musiikki taas ei pidemmällä tähtäimellä jaksa innostaa, joten moni pistänee taustalle omat Wagnerinsa nostattamaan sotahurmosta.
Chromehounds on varsin toimiva pakkaus omanlaisenaan mechsimulaattorina, mutta parempaakin olisi voinut saada. Yksinpeliosioon olisi voinut helposti toteuttaa Neroimus Warin kaltaisen offline-kampanjan, jolloin Livettömätkin saisivat kaiken irti houndien rakentelusta. Moninpeliosiossa taasen riemua latistaa epäurheilijamaiset houndien rakentajat, jotka häikäilemättömästi käyttävät yksittäisten aseiden ylitehokkuutta hyväkseen. Muuten Chromehounds jäljittelee mukavasti sitä, millaista jättimäisillä taisteluroboteilla sotiminen voisi olla, joten aihepiiristä kiinnostuneille peli on erinomainen hankinta.
