Vauhtisokeiden hemmottelua
Pelikonsoleiden omistajille vuosi 2004 oli viihteellisesti kiistatta
yksi historian parhaita, ainakin mitä tulee autopelivalikoimaan.
Xboxilla vaikuttaneet Project Gotham Racing 2, Rallisport 2, Richard
Burns Rally, Burn Out 3, Need For Speed: Underground 2 ja Flatout
pitivät huolen siitä, etteivät nelipyöräfanit jääneet kotisohvallaan
tekemistä vaille. Koska kysyntää näytti kasvavan pelaajakunnan myötä
olevan enemmänkin, nousi tumman savun täyttämään ja bensankatkuiseen
maisemaan myös muita osingoille haluavia. Yksi näistä nimistä oli
menestyksekkään MotoGP: Ultimate Racing Technology -sarjan luoja,
Climax, pellinryskyttelyllään Crash 'n' Burn.
Perinteistä B-luokan huristelua
Heti arvostelun alkuun on todettava, että Crash 'n' Burn ei pelinä
pahemmin säväytä. Se jää kaikilla osa-alueilla parempiensa varjoon ja
yltää parhaimmillaankin vain keskitason kaahailuksi. Peli ei tuo
ajogenreen ainuttakaan uutta ideaa, ja lainatut featuretkin ovat
huonosti toteutettuja. MotoGP-sarjan korkeaan laatuun tottuneille tämä
on varmasti shokki, sillä notkahdusta tulee niihin nähden todella
reilusti. Climaxin jälki on toki ollut aina varsin ailahtelevaa, joten
täysin yllätyksenä CnB:n rämpiminen ei tule. Pelin yleisvaikutelma on
erittäin keskeneräinen ja kaikesta paistaa läpi hätäilyn maku.
Pelin idea on selvitä maaliin ensimmäisenä radalla kasvavan romumäärän
ja leimuavien liekkien läpi. Peltiä radan varteen jääkin todella
paljon, sillä kiihkeimmissä kisoissa 15:sta autosta vain alle puolet
pääsee maaliin asti. Kukkaroon kilisee kolikoita ja painetankkeihin
nitroja, kun vastustajan saa näyttävällä törmäyksellä ulos pelistä.
Ratinväännön ollessa täysin arcadea ei taitoa vaativasta auton
kuljettamisesta voi kuin unelmoida. Kun Crash 'n' Burnin suurimmat
haasteet rajoittuvat ajoradalla lojuvien autonraatojen väistelyyn ja
silmukoista silmät kiinni ajamiseen, alkaa pelin haasteettomuus
puuduttaa jo muutaman tunnin jälkeen. Menopelien virittelystäkään ei
paljon irtoa iloa, sillä autotallin toteutus on todella kehno ja
varaosien määrä luvattoman suppea. Lisäksi tarjolla olevan ostoslistan
vaikutusta ei esitetä tarpeeksi selkeästi, joten kaupassa käynti
muuttuu ennen pitkää pelkäksi rutiininomaiseksi läpijuoksuksi.
Mutteriviilaajien paratiisista jäädään pelissä todella kauas, ja
virittelyn mukanaolo tuntuu vahvasti vain näennäiseltä lisältä.
Kilparatoja
CnB:ssä on suhteellisen paljon, ja ne ovatkin pelin parasta antia.
Profiilit vaihtelevat kiitettävästi ja niihin tutustuminen on
hetkittäin jopa mielenkiintoista. Toki tältäkin osa-alueelta löytyy
tukku isoja miinuksia, joista edellä mainitut silmukat ovat pahimmasta
päästä. Kisassa hankittu reilu johto saattaa nimittäin vaihtua
silmänräpäyksessä viimeiseen sijaan, jos sattuu ajamaan
monitasoristeykseen "väärään aikaan". Tämä ärsyke syökin todelliseen
kilpa-ajoon tottuneen pelaajan hermoja ja tuskastuttaa etenkin
cup-tason haasteissa, jossa yksi ainoa "virhe" maksaa pahimmillaan
monen osakilpailun voiton. Toinen isompi verenpaineen nostattaja on Kamikaze-kilpailumuoto,
jossa ajetaan vastakkaisiin suuntiin. Mutkasta saattaa tällöin painaa
toistasataa paholainen vastaan ja edessä on lähes aina asetelmat
muuttava nokkakolari. Erityismaininnat ansaitsevat myös pelinäkymän
automaattinen vaihto "kolmanteen persoonaan" isossa kolarissa, peilin
sekä katolleen lentäneen menopelin kääntönapin puuttuminen. On
sanomattakin selvää, että pitkä pinna ja kirosanojen välttely ovat
pelissä erittäin kovaa valuuttaa.
Tahkottavaa Crash 'n'
Burnista löytyy yksinpelin lukuisista mestaruusosakilpailuista ja 16
pelaajan Livestä. Jälkimmäisestä on vaikea mennä sanomaan enempää,
sillä arvostelun tekoaikaan linjoilla ei ollut itseni lisäksi yhtään
pelaajaa.
Matalan aidan alitus
Graafisesti Crash 'n' Burn näyttää karsitulta ja vanhalta. Ajonäkymä
rullaa näyttävästi, mutta valitettavan ankeissa maisemissa. Polygonien
ja tekstuurien määrä on nykynormeista valovuosien päässä, eikä se
odotetuin silmäkarkki eli vaurionmallinnuskaan kehuja kerää. Jos
pelissä on tarkoitus kolaroida ja rutata vastustajia, niin sen pitäisi
myös tuntua ajajan selkäytimessä asti. CnB:ssä metallin koskettaessa
metalliin irtoaa ilmoille vain suloisenkatkea nauru: ruudulla lentää
pellin sijasta "paperisilppua". Koska tärinää ei ole nimeksikään ja
vakavasti otettavan ryskeen tunne on todella kaukana, tuntuu kilpurin
ohjaaminen enemmän lentämiseltä kuin maan pinnassa ajamiselta.
Äänipuolella on myös paljon toivomisen varaa. Kolkolta kuulostavan
rytinän ja mörinän lisäksi ajamista tylsistyttää itseään toistava
kuuluttaja, jonka verbaalinen työskentely on yhtä kiihkeää kuin
nukkuvalla lampaalla. Pelin musiikki on perinteistä rämärokkia, joka ei
onneksi nosta isompia angsteja pintaan.
Crash 'n' Burn ei
pidä otteessaan, vaan ratista haluaa päästä samantien irti. Pelin
anteeksiantamaton viimeistelemättömyys, passailun maku sekä yleinen
ideoiden ja toteutuksen värittömyys jättävät sen auttamatta isompien
kilpaveljien jalkoihin. Crash 'n' Burnia ei voi suositella kuin
alle 10-vuotiaille ajajanaluille, joilla virtaa enemmän kirkasta verta
kuin raskasöljyä suonissa.
