Diddy Kong Racing DS

Nintendon jäljillä

Ennen vanhaan Rare oli hyvä pelitalo. Yhtiö julkaisi Nintendon konsoleille mainioita pelejä, kuten Goldeneyen, Banjo-Kazooien, Jet Force Geminin sekä loistavan Donkey Kong Country -trilogian. Sen jälkeen firma on ollut alamäessä, mutta menneitä ei onneksi ole kokonaan unohdettu. Mario Kart 64:n menestyksen innoittamana Rare julkaisi oman mikroautoilupelinsä, Diddy Kong Racingin. Nyt tuo yli kymmenen vuotta vanha peli julkaistaan DS:lle uusilla kontrolleilla, pelimoodeilla ja moninpelillä varustettuna. Kyseessä on siis sama konsepti, jota Nintendo on hyödyntänyt useaan otteeseen viime vuosien aikana. Diddy Kong Racingin ongelma on se, että peli ei alun perinkään ollut klassikko.

Tarina ei anna aihetta ihmettelyyn. Wizpig-niminen ärsyttävä sika on ottanut puhuvien eläinten taikasaaren hallintaansa. Diddy Kong ystävineen ja mikroautoineen kutsutaan pistämään sika järjestykseen. Suurin osa tarinasta kerrotaan onneksi alkuvideossa. Sen jälkeen saa keskittyä kilpailuihin.

Hubialueena toimii saari. Sinne tänne on ripoteltu eri teemoilla varustettuja rata-alueita. Niihin pääsee vain, jos omistaa tarpeeksi voitoista saatavia ilmapalloja. Palloja saa myös Taj-nimiseltä koomiselta intialaiselta elefantilta, jolla on tarjota koko joukko epäloogisia haasteita. Heliumpyörylöitä on myös piilotettu ympäri saarta.

Lisätyt asiat ja puutteet

Alussa on saatavilla muutama pelihahmo. Diddy, Pipsy, TipTup, Dixie, Timber, Tiny, Bumper ja Krunch eivät ole mikään erityisen karismaattinen kaarti, ja vaikka lisää hahmoja saa avattua, alkuperäisversiossa olleita Conkeria tai Banjoa ei ole enää saatavilla. Ajajat jäävät Mario Kartin varjoon.

Kilpailuihin tulee vaihtelua kolmesta eri alustyypistä. Normaalin mikroauton lisäksi pääsee liitelemään lentokoneella tai ilmatyynyaluksella. Ne käyttäytyvät eri lailla, mutta ohjaamisen oppii helposti. Tällä kertaa omaa ajokkiaan pystyy myös kehittämään, mutta se, kuten moni muukin asia pelissä, on monen tuskailun takana. Tuunaamisen pariin ei nimittäin pääse ennen kuin virtuaalikukkarossa on tarpeeksi käteistä. Se pilaa paperilla hyvältä vaikuttavan idean.

Kerättävää riittää. Läpäisemällä pelin normaalisti pääsee kilpailemaan loppuvastuksen kanssa. Sen jälkeen jokaisen kentän saa pelata uudestaan. Toisella läpäisykerralla peli eroaa Nintendo 64 -versiosta: kun ennen ajettiin normaalisti ja kerättiin samalla kolikoita, nyt liidellään lentävällä matolla ja räjäytellään ilmapalloja. Kolikotkin ovat yhä mukana kuvioissa, mutta ne saa stylus-kynän avulla poimittua helpommin. Kun kaikki radat on ajettu toistamiseen, on tiedossa uusintakierros loppuvastuksen kanssa. Sitten koko roska pelataan läpi vielä kolmannen kerran.

Onneksi moninpeli on laadukas. Wi-Fi -yhteyden avulla pystyy pelaamaan maksimissaan kahdeksan pelaajan kilpailuja. Ratoja ja hahmoja on saatavilla hyvä valikoima. Internet-pelin huonoihin puoliin kuuluvat porrastusjärjestelmän puute (ainoastaan voittajat saavat pisteitä) sekä kommunikointimahdollisuuden puute.

Raresta eroon

Diddy Kong Racingin karkinvärinen maailma kääntyy siedettävästi DS:lle. Peli ei näytä yhtään hienommalta kuin kymmenen vuotta sitten, mutta samalla on sanottava, että käännöksessä ei ole teknisiä ongelmia. Peli näyttää siltä, että se on suunnattu lapsille. Toisaalta ärsyttävä yksinpeli karkottaa nuoremmat pelaajat muutaman radan jälkeen.

Ääniraita sisältää vuosikymmenen takaista, kohtalaista rallatusta. Hauskana lisänä jokaiselle hahmolle pystyy lisäämään oman äänensä DS:n mikrofonia käyttämällä. Se onkin parasta ääninäyttelyä, sillä vakioäänet ovat hirveitä. Onneksi pelissä ei puhuta paljon.

Diddy Kong Racing on kuin tuulahdus menneisyydestä. Se ei pelinä ole huono, mutta ärsyttävä toteutus takaa turhautumisen. Ehkä Raren menetys ei ollutkaan Nintendolle niin kova isku.