Karvaista menoa GBA:lla
Vuonna 1994 Super NES:llä päivänvalon nähnyt Donkey Kong Country oli todellinen hitti. Se oli sivuttain rullaava tasohyppely, joka nosti Nintendon pitkään unohduksissa lojuneen tyhmänpuoleisen gorillan, Donkey Kongin, takaisin ihmisten tietouteen ja pudotti leukoja lattiaan upealla grafiikallaan. Pelin kehitti englantilainen pelitalo Rare, jonka tuotoksia ei enää Nintendon koneilla näy - GBA:ta lukuunottamatta. Alkuperäisen Donkey Kong Countryn julkaisusta on kulunut nyt yhdeksän vuotta, ja se on julkaistu uudestaan markkinoille, tosin hieman muunneltuna GBA-versiona.
Tasoloikkapelit eivät juuri koskaan ole juonellaan juhlineet, eikä myöskään DKC, sillä sen juoni on vain tekosyy päästä pomppimaan, juoksemaan ja riehumaan keräillen samalla kaikkea mikä vain mukaan irtoaa. Paha kuningas K. Rool (aikoinaan SNES-pelin ohjekirjassa K. Ohje) kätyreineen kaappaa Kongien banaanivaraston, joka on saatava takaisin hinnalla millä hyvänsä. Donkey Kong lähtee apurinsa Diddy Kongin kanssa kostoretkelle, joka kulkee tiheästä sademetsästä lumisten vuorten kautta kuningas K. Roolin tehtaille. Tämän jälkeen käydään leipomassa itse pääpahista lättyyn.
Peli alkaa pelkällä Donkey Kongilla, mutta jokaisessa kentässä on muutama niin sanottu kaveritynnyri, josta apinakaksikon puuttuvan hahmon voi vapauttaa. Kun hahmoja on kaksi, pelaaja ohjaa vain toista hahmoa toisen seuratessa perässä kuin hai laivaa. Jos viholliset osuvat pelattavaan hahmoon, putoaa se pois pelistä ja on vapautettavissa seuraavasta kaveritynnyristä. Rotkoon pudotessa molemmat Kongit kohtaavat loppunsa, ja pelaaja menettää yhden lisäelämistään. Peliä voi pelata myös kaksinpelinä ja jopa samalla GBA:lla. Tämä onnistuu siten, että toinen pelaaja ohjaa Donkey Kongia ja toinen Diddyä, ja toisen hahmon kuollessa peli menee taukotilaan. Tällöin pelaajaa voi vaihtaa rauhassa ja jatkaa peliä vasta kun on valmis.
Matkan varrella listitään apinoiden luontaisia vihollisia, kuten krokotiileja, korppikotkia ja kaloja pyörähdyshyökkäyksillä tai hyppimällä niiden päälle. Donkey Kongilla on lisäksi erikoinen maanläiskimishyökkäys, jota ei voi käyttää juuri muuhun hyödylliseen kuin banaanien etsimiseen maan alta. Kongeilla on seikkailussa apunaan viisi eläinystäväänsä erikoistaitoineen, joista mainittakoon Rambi-sarvikuono, joka puskee läpi harmaimmankin kiven, tai puoliksi lentotaitoinen strutsi, Expresso, jonka avulla Kongit voivat ylittäävät suuremmatkin rotkot. Ympäristöstä löytyy myös erilaisia tynnyreitä apinaparin avuksi. Tynnyritykit sinkoavat Kongit ilmojen halki, räjähdetynnyrit tuhoavat kovimpiakin esteitä ja tavallisilla puu- ja metallitynnyreillä voidaan listiä vihollisia ja avata salareittejä. Pyörimään heitetyt puutynnyrit raivaavat kaikki eteen sattuneet viholliset tieltä, mutta hajoavat kappaleiksi törmätessään seiniin, kun taas metallitynnyrit kimpoilevat seinistä ja päättävät matkansa vasta ensimmäiseen eteen tulevaan rotkoon.
"Gimme a K! Gimme an O!..."
Seikkailu tapahtuu Donkey Kongin saarella, joka on jaettu kuuteen eri alueeseen. Alueissa on viisi tai kuusi kenttää, jotka näyttäisivät olevan ainakin alkupään perusteella miltei suoria käännöksiä SNES-versiosta. Jokaisen alueen lopussa odottaa astetta kovanaamaisempi tasopomo, jonka päihittäminen avaa tien eteenpäin. Pääasiassa Kongit mellastavat jalat tukevasti maan pinnalla, mutta pelaaminen ei ole alusta loppuun saakka samanlaista. Välillä vastaan heitetään jotain uutta innostuksen säilyttämiseksi, kuten vaikkapa vedenalainen uimasokkelo tai hurja kaivosvaunuajelu rotkojen ja esteiden yli hyppien. Pelaaminen on yllättävän vaihtelevaa eikä se käy koskaan tylsäksi. Kun jokin alue on menty läpi, voidaan tasoja alkaa tutkia uudelleen etsien salaisuuksia tavoitteena alueen koluaminen täysin puhki. Lähes jokaisessa kentässä on nimittäin piilotettuna muutama bonuspeli, joista voi lähinnä voittaa lisäelämiä, ja 4 kirjainta jotka muodostavat sanan "KONG". Niin bonuspelit kuin kirjaimetkin on löydettävä kentän täydelliseen läpäisyyn. Tasosuunnittelu on erinomaista eikä koskaan epäreilua: GBA:n rajatusta näkymästä huolimatta näkyvyys riittää sankareidemme hengissäpitämiseen, eikä tasoja tarvitse opetella ulkoa välttääkseen salakavalia rotkoja tai muita ansoja. Vihollisetkaan eivät pääse yllättämään ruudun ulkopuolelta, sillä Kongeja ei ole ahdistettu aivan ruudun reunaan.
Vaikka pelin resoluutiota on jouduttu pudottamaan ja näkymää rajaamaan jonkin verran, DKC ei ole juurikaan menettänyt graafista loistoaan. Taustat ovat sopivan värikkäitä ollakseen kiinnostavan näköisiä sortumatta kuitenkaan verkkokalvoja polttaviin teletappiväreihin. Peli näyttää kolmiulotteiselta hahmoja ja monitasoisia taustoja myöten, mutta tästä näennäisestä kolmiulotteisuudesta on vain haittaa välimatkojen arvoinnissa levyltä toiselle hyppiessä. Grafiikka kuitenkin toimii suurimman osan ajasta, ja näyttää upealta kaiken aikaa. Hyvä Rare, näin sitä 2D-grafiikkaa tehdään!
Viidakon villit rytmit
Äänipuolikin on hoidettu paremmin kuin hyvin. Kaikki, tunnusmusiikista ääniefekteihin, kuulostaa hyvältä jo GBA:n kaiuttimesta, ja kuulokkeilla kokemus paranee entisestään. Äänet ovat kirkkaita ja taustamusiikit sopivat jokaisen alueen tunnelmaan erinomaisesti: viidakossa musiikki on rytmikästä ja letkeää, mutta lumisilla alueilla loikkiessa taustalla soi salaperäinen, kylmän rauhallinen sävel. Taustalla soivat kappaleet kuulostavat upeilta, ja niitä kuuntelee todella mielellään. Jo tämän takia peliä kannattaakin pelata kuulokkeilla, sillä GBA:n pikkukaiutin ei toista läheskään koko pelin äänikirjoa.
Suurimpia uudistuksia SNES-versioon verrattuna ovat GBA:n Donkey Kongiin lisätyt minipelit: Candy's Dance Studio ja Funky's Fishing. Ensimmäinen on tanssipeli (joka on muuten huomattavasti viihdyttävämpi kuin täysin tanssimiseen keskittynyt Britney's Dance Beat), jossa pelaajan on suoritettava liikkeitä musiikin tahtiin painelemalla ruudun ylälaidassa viliseviä nappeja oikeaan aikaan. Jälkimmäinen taas on yksinkertainen sivulta kuvattu kalastuspeli, jossa kiskotaan aikarajan puitteissa mahdollisimman paljon eväkkäitä veneeseen. Minipelit tulevat vastaan pääpelin kenttien välillä, mutta niitä pääsee pelaamaan myös alkuvalikon extra-osion alta joko yksinpelinä tai kaksinpelinä, jos käytössä vain on useampi pelikasetti. Hieman vähäisempi uudistus on kuvagalleria, jota voi täytellä etsimällä kentistä 52 sinne tänne piilotettua kuvaa. Mitään varsinaista hyötyä tästä ei ole, paitsi jos välttämättä haluaa pelin läpäisyprosentit sataan.
Peliä voi pelata myös DK-Attack -moodissa, jossa tarkoituksena on selvittää jokainen kenttä läpi aikarajan puitteissa. Aloitusaika on minuutti ja lisäaikaa saa teilatuista vihollisista ja kerätyistä esineistä. Pelaaminen arvostellaan mitalein, joten A-rankingin tavoittelu jokaisesta kentästä lisää pelin elinkaarta, jos vain pelaajan kiinnostus riittää.
Taskuapinoiden kuningas
DKC on silkkaa hupia niin kauan kuin sitä kestää, mutta valitettavasti peruspeli on läpi alle kymmenessä tunnissa. Pelin elinikää kyllä lisäävät roimasti minipelit ja DK-Attack, eikä kahden pelaajan moninpelikään mikään huono asia ole. Donkey Kong Country jäi minulta lähes täysin kokematta SNES:n kulta-aikana, joten sen GBA-julkaisu oli todella mieluisa uutinen. Se on vielä lähes sama peli kuin aikoinaan, mutta hyvät pelithän eivät vanhene koskaan. Minulle Rare on ollut lähes poikkeuksetta synonyymi upealle pelikokemukselle, ja DKC todisti sen jälleen oikeaksi. Siksi odotankin innolla Raren tulevia GBA-projekteja, kuten Banjo-Kazooie -sarjan GBA-debyyttiä ja täysin uutta Sabre Wulfia, mutta tässä odotellessani palaan DKC:n pariin varmasti useammin kuin kerran.
