Before the Stormin tarina täräytetään käyntiin kolme vuotta ennen alkuperäisen Life is Strangen tapahtumia. Chloe Price asuu heikosti toimeentulevan yksinhuoltajaäitinsä kanssa pienessä kylässä Yhdysvaltojen luoteisrannikolla. Viime ajat ovat olleet teinitytölle rankkoja: rakas isä menehtyi auto-onnettomuudessa ja paras ystävä muutti muualle lopettaen yhteydenpidon kokonaan. Koettelemukset ovat jättäneet jälkensä 16-vuotiaan psyykeen, ja tutut oikut ovat jo mukana kuvioissa: keskisormi heiluu, koulu ei kiinnosta ja huoneessa leijailee niin laillisten kuin laittomienkin nautintoaineiden veikeä tuoksu. Ajoittain epätoivoiseksikin vaipuva elämä saa kuitenkin käänteen, kun Chloe törmää underground-keikalla Rachel Amberiin – samassa koulussa opiskelevaan hymytyttöön.
Kyllä minun lapsuudessani pärjättiin ilman supervoimia!
Pelimekaniikka koostuu lajityypille ominaiseen tapaan nurkkien koluamisesta ja vastaan tuleville hahmoille jutustelusta. Pelaaja ohjastaa Chloea pienikokoisilla alueilla, joihin on kuitenkin ahdettu kiitettävä määrä tutkittavia yksityiskohtia. Keskusteluissa vuorosanat valitaan tuttuun tapaan muutamista vaihtoehdoista, ja ratkaisuilla on pieniä ja joskus jopa suurempia vaikutuksia tuleviin tapahtumiin. Merkittävin muutos ensimmäiseen osaan verrattuna on tietysti aikamatkailukyvyn puuttuminen. Max saattoi kelata juttutuokion alkuun, jos lopputulema ei ollutkaan toiveiden mukainen. Chloe ei sen sijaan saa toista mahdollisuutta. Samalla on jouduttu luopumaan yliluonnollisia kikkoja hyödyntäneistä pulmista, mikä tekee kokemuksesta selvästi aiempaa yksiulotteisemman.
Keskustelujärjestelmän päälle on liimattu yksi näennäisesti uusi ominaisuus. Tietyissä tilanteissa Chloella on mahdollisuus aloittaa väittelyhaaste, jossa pelaajan tehtävänä on täyttää ruudulle ilmestyvä mittari valitsemalla sanansa oikein. Useimmiten tarkoituksena on aukoa päätään vastapuolelle mahdollisimman osuvasti. Järjestely tuntuu kuitenkin irtonaiselta ja mittari tarpeettomalta. Oikeiden vuorosanojen valitseminen on ollut alusta saakka osa lajityyppiä, ja pelimäinen mittari vie homman nyt paikoin turhan pitkälle. Keskustelut ovat pahimmillaan sellaista tykitystä, että realistisuus ja immersio ottavat osumaa siinä missä Chloen keskustelukumppanin tunteetkin. Niin prätkäportsari, rehtori kuin veteraanikin matelevat 16-vuotiaan tytön suurimmaksi osaksi laimeiden servausten edessä. Näillä ei pärjäisi edes yläkoulun välitunnilla.
Tutkimista ja ihmisille juttelua kannattaa kuitenkin harrastaa tosissaan, sillä suorinta tietä kulkeva jää paitsi suuresta osasta taustatarinaa. Chloe pitää Maxin tavoin myös päiväkirjaa ja saa puhelimeensa hahmojen suhteita elävöittäviä tekstiviestejä. Tarinankerronnan yhdistelmäpaketti on toimiva kokonaisuus.
Tuttu tunnelma tallella
Dontnodin hyväksi havaittu tyyli ympäristöjen ja yksityiskohtien pelkistetyn maalauksellisessa toteutuksessa on jätetty koskemattomaksi – vieläpä paikoitellen kirjaimellisesti, sillä noin puolet pelialueista kierrätetään suoraan ensimmäisestä osasta, mikä toki on osin ymmärrettävää. Ykkösosan paljon parjatut animaatiot ja huulien synkronointi puheen kanssa ovat kokeneet kasvojenkohotuksen, mutta taso on yhä nykystandardien alapuolella.
Puolittaisena kevennyksenä mainittakoon, että tekijätiimille on sattunut ainakin yksi lipsahdus tapahtumavuoden mallintamisessa. Chloen huoneen seinällä nähdään jaksollista järjestelmää esittävä juliste, jossa on mukana useampia vasta vuoden 2010 jälkeen nimettyjä alkuaineita. Lisäksi erään hahmon kerrotaan tekevän hyvääkin bisnestä myymällä koulutovereilleen kotitekoisia piraatti-DVD:itä. Ehkä kyseessä ovat vain kulttuurierot, mutta kyseinen tarina tuntuu olevan tyylikkäät viisi vuotta myöhässä. Tällaisten yksityiskohtien merkitys vaihtelee pelistä toiseen, mutta tässä lajityypissä immersion painoarvo on merkittävä.
Alkuperäisen osan kehittäjät käyttivät musiikkia poikkeuksellisen mallikkaasti hyödykseen, eikä esiosankaan tarvitse sillä saralla hävetä. Aloitusjakson soundtrack on valittu onnistuneesti: Kappaleet tukevat sarjan omintakeisen – karun realistisen, haikean ja hieman nostalgisen – tunnelman luomista. Uuden tekijätiimin on kuitenkin syytä olla varovainen, ettei musiikkikohtauksia tule lisättyä mukaan liikaa vain niiden itsensä takia. Ensimmäisessä jaksossa pysytään juuri ja juuri rajan paremmalla puolella.
Erikoisena yksityiskohtana kaikki ääninäyttelijät on lakkoilun vuoksi vaihdettu. Deck Nine jaksoi silti muistuttaa markkinointimateriaalissaan, että alkuperäisen Chloen äänenä kuultu Ashly Burch oli mukana opastamassa hänen saaappaisiinsa hypännyttä Rhianna DeVriesiä. Muutokseen tottuminen vie hetkensä, mutta lopputulos ansaitsee kiitoksen. Sivuhahmojen kohdalla uusiin ääniin ei sen sijaan edes kiinnittänyt huomiota, mikä varmasti johtui osittain lähes kahden vuoden tauosta osien pelaamisen välillä.
Niin paljon tunteita, niin vähän aikaa
Before the Storm on tekijöitensä mukaan ennen kaikkea kertomus Chloen ja Rachelin suhteesta, minkälaiseksi se sitten ikinä muodostuukaan. Noin kolmituntisen ensiepisodin tapahtumat etenevät hitaasti, mutta tyttöjen suhde päinvastoin turhan nopeasti. Deck Nine yrittää saada pelaajan välittämään kaksikon väleistä liian aikaisin, eikä hahmojen tunteisiin ja vastaan tulevien tilanteiden dramaattisuuteen pysty kunnolla samaistumaan. Ei vaikka kuinka yrittäisi eläytyä kovia kokeneen teinitytön asemaan. Tietyt tapahtumat olisivat olleet voimakkaampia, jos peli olisi käyttänyt hyväkseen pientä aikaloikkaa tulevaisuuteen.
Esiosia on aikojen alusta saakka vastustettu sillä, että kaikki tulevat tapahtumat tiedetään jo etukäteen. Kritiikki osuu Before the Stormin ensimmäisen jakson kohdalla valitettavan hyvin kohteeseensa. Jännittävillä lopetuksilla ja juonenkäänteillä spekulointi ovat lajityypin suola, mutta tällä kertaa uteliaisuutta ei herätellä nimeksikään. Pelit voivat toki toimia ilman mekaniikan hienouksia tai tarinan mysteereitä, mutta silloin jäljellä olevan pihvin pitäisi olla viimeisen päälle tehty. Before the Stormin kohdalla käteen jää paikoitellen niin kiirehtien ja väkinäisten sattumien vauhdittamana toteutettua teinidraamaa, että äkkiseltään voisi kuvitella katsovansa Salattuja elämiä. Muutamat huippuhetket, tuttu tunnelma sekä harvoin peleissä nähdyt teemat saavat toivomaan, että toinen jakso nostaa seikkailun kunnolla lentoon.
