Naughty Dogin klassikon statusta nauttiva alkuperäisluomus saa nyt päivitetyn elämän Beenoxin kehittämänä. Odotukset ja paineet ovat kovat: monet pitävät muinaista esi-isää jopa Mario Kartien veroisena mestariteoksena. Nykypäivään modernisoitua lopputulosta tuskin tullaan muistelemaan samanlaisella kaiholla vuosien päästä, mutta kivan kesäistä huvia Nitro-Fueled joka tapauksessa tarjoaa.
Omilla vahvuuksillaan
Vääjäämättömissä vertailuissa Mario Kartiin on Crash Team Racingilla edelleen yksi ilmiselvä heikkous: hahmokavalkadi ei pysty millään yltämään Nintendon uskomattoman laajan repertuaarin tasolle. Muutaman tunnetun naaman oheen ängetään iso määrä statistin roolia pitäviä karvaturriaisia, jotka saattavat ehkä näyttää etäisesti tutulta, jostain.
Tämä ei ole kuitenkaan valtava ongelma. Monenkirjavat kuljettajat menopeleineen ovat tuntemattomuudestaan huolimatta viihdyttävän ja persoonallisen näköisiä. Erot eivät jää täysin kosmeettisiksi, sillä genrelle ominaiseen tyyliin kaikille annetaan omat nopeus-, ohjattavuus- ja kiihtymispalkkinsa. Sen sijaan eri kuutiotilavuusluokista ja sitä kautta vauhdikkaammista kisoista on turha haaveilla. Rataympäristöissä nähdään riittävästi vaihtelua, vaikka mielikuvituksen olisi voinut antaa lentää vieläkin villimpänä. Monien areenojen erityispiirteiksi muodostuvat oikoreitit, joiden tehokas hyödyntäminen vaatii harjaantumista sekä usein tarkkaa ajoitusta.
Monipuolisen sisällön luonnissa onnistutaan mallikkaasti. Yksinpelaajille tarjotaan Adventure-moodi, jonka parissa viihtyy huomattavasti satunnaisia miniturnauksia paremmin. Alati laajenevalla kartalla haahuilemalla avataan lisää alueita kisoista voitettujen avaimien ja palkintopyttyjen kautta. Toisinaan kaavaa rikotaan pomokohtaamisilla, joissa peruskuskeja viheliäisemmät vastustajat käyttävät kepulikonsteja pelaajan kampittamiseen. Kaksintaisteluita voittamalla kukistetut hahmot saa pelattaviksi, ja muutenkin kerättävää krääsää riittää aina tarroista uusiin renkaisiin. Mainion seikkailutilan ainoana kompastuskivenä on ailahteleva vaikeustaso. Etenkin hitaampien sankareiden puikoissa mittelöt saattavat muodostua tuskaisiksi jo keskiasteella. Helpoin moodi on puolestaan lähes poikkeuksetta turhankin löysää hupia vähänkään enemmän ohjainta kädessään pidelleille.
Moninpelin puolella tekoälyn toilailut jäävät toissijaiseksi. Crash Team Racingin suola piilee nimenomaan kavereita vastaan kaahailessa. Peruskisojen ohella taitojaan pääsee testaamaan sotaisemmissa areena-taistoissa. Ennen julkaisua ja sen kynnyksellä verkkoseuran löytäminen oli luonnollisesti hitaahkoa, mutta haun verkkauden sivuuttaen ajelut internetin aaltojen yli sujuivat mallikkaasti. Kultaiselta 90-luvulta tuodaan takaisin myös neljän pelaajan saman sohvan moninpeli, mikä alkaa nykypäivänä muodostua jo pienoiseksi kulttuuriteoksi.
Teknisesti Nitro-Fueled tekee saman tempun kuin taannoin julkaistu N. Sane Trilogy, eli Crashin sekoilut näyttävät juuri siltä kuin ne kullatuissa muistoissaan etukäteen maalailikin. Piirrosmaisen värikäs tyyli sopii peliin loistavasti, ja yliampuvasti ilmehtiviä hahmoja on hauska seurata. Pyyhkeitä täytyy sen sijaan antaa ajopeleissä tärkeästä ruudunpäivityksestä. Sinänsä tasaisesti rullaava lopputulos ei pyöri edes Xbox One X:n syövereissä yhtä silkinpehmeästi kuin pykälän näyttävämpi Mario Kart 8 huomattavasti tehottomammalla konsolilla. Yllättävän pitkät latausajat syövät niin ikään pisteitä kokonaisuudelta.
Crash Team Racing: Nitro-Fueled on silti kerrassaan mainio tuotos ja takuuvarmasti suuremmalla rakkaudella tehty kuin suurin osa pelkkään resoluution nostoon tyytyvistä uusioversioista. Ajan hammas on puraissut ahnaimmin pelaajalle suotavan hienosäädön osalta, mutta sisältöä ammennetaan riittämiin. Ennen kaikkea ajaminen on edelleen hauskaa. Omaperäistä driftausmekaniikkaa turbojen kerryttämiseen hyödyntävä systeemi vaatii sopivasti harjoittelua ja tarjoaa tarvittavaa syvyyttä muutoin kevyeen menoon. Peliä voi suositella lämpimästi alkuperäisteoksen fanien lisäksi myös kaikille muille karting-pelien ystäville.
