Futuristista kaahailua
Nintendo 64:n omistajat muistavat varmasti N64:lle ilmestyneen
Extreme G:n. Jo tuolloin se tarjosi futuristista kaahailua,
painovoimalain kyseenalaistavia ratoja, jumputtavaa teknomusaa
ja jopa ääntänopeampaa menoa. Sarjan kolmannen osan Acclaim
päätti siirtää ikääntyneeltä N64:lta Sonyn PS2:lle. Extreme
G 3:n nähdessään monelle tulee oitis mieleen Wipeout. Extreme
G 3:ssa on paljon yhteistä Wipeoutin kanssa, mutta myös
paljon erilaisia ratkaisuja löytyy. Extreme G 3:ssa ohjaillaan
futuristisia moottoripyöriä, kun taas Wipeoutissa romutettavana
ovat erilaiset alukset. Moottoripyörät ovat se jokin, jotka
erottavat Extreme G 3:n muista futuristisista kaahailuista
ja luovat peliin hyvän fiiliksen heti alkumetreillä. Onko
G 3:sta kuitenkaan muuhun kuin Wipeout Fusionin odotuksen
lievittäjäksi?
Kuten
futurististista menoa sisältävissä peleissä yleensäkin,
myös G 3:ssa pelin tapahtumat sijoittuvat parinsadan vuoden
päähän nykyhetkestä. Pelissä ei ole mitään varsinaista juonta,
vaan pelaaja valitsee itselleen tallin sekä kuljettajan
jonka saapaisiin haluaa hypätä. Sen paremmin kuljettajan
kuin tallin valinnalla ei ole vaikutusta suorituskykyyn,
kyse on lähinnä siitä minkä värisen valojuovan haluaa pyöräänsä.
Kuljettajia löytyy kumpaakin sukupuolta, joten sovinismistä
tekijöitä on turha syyttää.
Tallin ja kuljettajan valittuaan pelaaja pääsee ajamaan
joko Leaguea, Arcadea tai Time Trialia. League on eräänlainen
uramoodi, jossa aloitetaan tehottomalla kalustolla ja edetään
menestyksen kautta tehokkaimpaan kalustoon. G 3:ssa on neljä
eri moottoritehon mukaan jaettua kilpaluokkaa; 250G:stä
voi edetä aina 1500G:hen. Alkupään kisoissa jatkoon pääsemiseen
riittää sijoitus keskivaiheilla, mutta loppupuolella vain
ykkössija riittää varmistamaan pääsyn seuraavaan kisaan.
Jos tavoitteeseen ei yllä, ilmoittaa peli kylmästi "Game
Over", eikä anna jatkaa kisasta johon matka tyssäsi, vaan
koko Cup on pelattava uudelleen läpi. Onneksi pelissä on
sentään tallennusmahdollisuus kisojen välillä.
Kisoissa pärjäämällä ja Time Trialissa hyviä kierroaikoja
ajamalla saa rahaa, jota voi käyttää uusiin aseisiin, moottoreihin
tai muihin kulkua nopeuttaviin vempaimiin. Noin kymmenen
kappaleen asearsenaaliin kuuluu mm. raketteja, miinoja,
railgun ja flash mortar. Aseet ovat pelissä kuitenkin
sivuroolissa, koska niistä ei käytännössä ole kovinkaan
paljon hyötyä, mutta toki ne tarjoavat näyttävää silmänruokaa.
Pääosan varastavat kulkua nopeuttavat varusteet, jotka mahdollistavat
esim. paremman Turbon hyödyntämisen. Turbo ja suoja käyttävät
epäloogisesti samaa energiaa, joten täytyy muistaa, että
Turbo-nappi pohjassa ajaminen ei välttämättä kannata, sillä
matkanteko voi päättyä seuraavaan valliin suojaenergian
ehdyttyä.
Helpoksi G 3:a ei voi kutsua. Ensimmäisen kerran peliä
kokeillessa voi tuntua mahdottomalta olla osumatta valleihin
jopa ovaaliradalla. Päästyään sisään nopeasti pelaajan
komentoihin reagoiviin kontrolleihin ja ilmajarruihin, voi
astua Leagueen kokeilemaan ajotaitojaan yhtätoista tekoälykaveria
vastaan. G 3:n kaksinpeli toimii kiitettävästi. Normaalin
kaksinpelin lisäksi myös Leaguen voi pelata kaverin kanssa.
Pahempia hidastumisia ei esiintynyt ja pelin ulkonäkö
pysyi yhtä upeana kuin yksinpelissäkin.
Ah, niin kaunista
Visuaalisesti
Extreme G 3 tarjoaa juuri sitä, mitä PS2-peliltä voi
odottaa. Ratojen maisemat ovat hulppeaa katseltavaa. MGS2:n
demosta tuttu kameraa vasten paiskova sade näyttää todella
hienolta varsinkin yöllä. Myös auringon heijastukset on
toteutettu tavallista näyttävämmin. Moottoripyörien jäljessä
näkyvä valovana on paitsi näyttävä, se myös helpottaa
muiden kilpailijoiden havaitsemista horisontissa. Aseiden
efekteissä ei ole konetehoa turhaan säästelty ja valoefektit
ovatkin G 3:n vahvimpia puolia. Kauniita maisemia ja efektejä
ei G 3:ssa tosin ehdi ihailla, jos pelissä aikoo pärjätä
edes siedettävästi. Onneksi näyttävä grafiikka ei kaadu
ruudunpäivitykseen, sillä peli pyörii lähes 100 %:sti 50
fps. Acclaimin yhtenä tavoitteena peliä kehitettäessä oli
vauhdintunnun pitäminen korkealla. Tässä he eivät ole ainakaan
epäonnistuneet, sillä maisemat kiitävät pelaajan ympärillä
hirmuista kyytiä. Nopeuden ylittäessä 750 mph eli äänennopeuden
ruudun täyttää blur-efekti ja kuuluu pamaus, jonka jälkeen
on hetken hiljaista.
Teknobiittiä
Extreme G 3:n musiikista vastaa mainetta niittänyt Ministry
of Sound. Musiikit ovat pelin teemaan nähden sopivia, mutta
ei näihin teknon vihaaja ainakaan ihastu. Itse pidin soundtrackista,
kun teknosta muutenkin tykkään. Osa biiseistä jäi jopa soimaan
päähän. Pelin ääniefektit ovat ihan hyviä, kaikki kuulostaa
siltä miltä pitääkin. Ääniefekteissä ei ole ryssitty mitään
totaalisesti, muttei mitään uutta ja yllättävääkään tullut
vastaan. Ainoastaan hirveä piipitys valikoissa saa muutaman
minuutin kuuntelun jälkeen hermot kireälle.
Kokonaisuudessaan
Extreme G 3:sta jäi erittäin positiivinen kuva. Pelissä
saisi olla pari-kolme rataa nykyisen kymmenen radan lisäksi ja muutama teholuokka
lisää. Nyt G 3 on hieman turhan lyhyt, mutta kestänee muutaman
läpäisykerran ennen kuin jää hyllyyn pölyttymään. Mahtava
vauhdintuntu takaa nautittavan ajofiiliksen, kunhan jaksaa
opetella herkästi reagoivat kontrollit ja ilmajarrun käytön.
