Pelaajasta ohjaimen tekevä Kinect ei ole juuri paistatellut tosipelaajien suosiossa. Lionhead on tarttunut haasteeseen suistamalla Fable-sarjan uusille urille. Albion on jälleen vaarassa, ja tällä kertaa muinaista pahuutta torjutaan käsiä heiluttamalla. Pohjimmiltaan raideräiskintää liikkeentunnistuksella tarjoava Fable: The Journey ei ole kokemuksena kaikkein syvällisin, eikä se lopulta eroa paljoa muista Kinect-kokemuksista.
Sankari vasten tahtoaan
Yksinkertaista kiertolaiselämää viettävä Gabriel tempautuu kohtalon oikusta elämää suurempaan seikkailuun. Apunaan hänellä on uskollinen hevonen Seren sekä mukaan lyöttäytyvä Theresa, joka tuntuu tietävän ympärillä tapahtuvista asioista yhtä jos toista. Haasteellinen ja pitkä matka halki Albionin pakottaa vastentahtoisen nuorukaisen hyväksymään roolinsa kuningaskunnan ainoana toivona. Fable: The Journeyn tarina ei omaperäisyydellään juuri loista, mutta se on sentään kerrottu varsin mielekkäästi, surkeita vitsejä lukuun ottamatta.
Pelimekaniikka on jaettu pääasiassa kahteen eri osioon. Osa ajasta vietetään hevosen perässä vaunuja ohjastaen, jolloin Sereniä suitsitaan käsien liikkeillä. Kohtuullisesti tottelevan konin voi kannustaa kovaankin laukkaan, joka luonnollisesti väsyttää normaalia käyntiä enemmän. Toiminnallisemmissa osuuksissa Gabriel kulkee automaattisesti ennalta määrättyjä reittejä. Tällöin pelaajan tehtäväksi jää vihollisten kurmottaminen käytössä olevien loitsujen avulla. Välillä ratkaistaan yksinkertaisia ongelmia, jotta matka saataisiin jatkumaan. Leiripaikat sisältävät muuta pientä toimintaa, kuten hevosen syöttämistä, parantamista ja silittämistä.
Fable: The Journey sisältää sarjalle uskollisesti kevyitä roolipelielementtejä. Vankkuriosuuksissa tielle on siroteltu vihreitä pallukoita, joiden kerääminen kartuttaa Gabrielin kokemusta. Tason nostoon tarvittavia pisteitä kertyy myös taisteluista. Sankaria voi parantaa loitsujen tehokkuuden ja hevosen ohjastamisen saralla, joista jälkimmäisellä ei ole merkittävää hyötyä kokonaisuuden kannalta. Hahmonkehitys ei siis ole sieltä syvällisimmästä päästä.
Hei, taas me heilutaan
Kinectin suurin perisynti on alusta alkaen ollut epätarkkuus, eivätkä seikkailut Albionissa korjaa tilannetta. Liian usein liikkeet eivät rekisteröidy kuten pitäisi, mikä aiheuttaa turhautumista, joka puolestaan voi johtaa rasittavaan heilumiseen. Toisinaan peli kyllä rekisteröi liikkeet mutta saattaa singota hyökkäysloitsun aivan väärään suuntaan, vaikka tähtäisi minne pitääkin. Ärsyttävimpiä ovat tilanteet, joissa pitäisi ratkaista yksinkertainen pulma samalla, kun viholliset käyvät iholle. Pahimmillaan silmittömäksi yltyvä huitominen pitää pelisessiot lyhyinä väsyttävyytensä ansiosta. Hektisen taistelun vastapainona toimivat vankkuriosuudet ovat puolestaan suurelta osin pelkkää tylsää istumista.
Fable: The Journeyn ulkoasukin herättää ristiriitaisia tunteita. Vastaantulevat otukset ja varsinkin valtavat pomohirviöt ovat komeita ilmestyksiä, eikä animaatiossakaan ole valittamista. Sen sijaan maisemat vaikuttavat suuren osan ajasta kovin epätarkoilta, mikä vie tehoa vaikuttavimmistakin näkymistä. Siitä huolimatta aiemmista osista tutut alueet ovat kuvasuunnittelultaan hurmaavan satumaisia. Leppoisan matkailufiiliksen luomisessa auttaa miellyttävä taustamusiikki, joka saa kiivaampaa tempoa vaaratilanteissa. Ääninäyttely on pääasiassa laadukasta, mutta se ei pelasta hetkittäin kököksi muuttuvaa dialogia.
Ristiriitojen repimää
Valinnanvapauden Albionista karsiva Fable: The Journey on kovin ristiriitainen tapaus. Peli on monella tapaa sympaattinen ja sisältää oivallisia ideoita, mutta suuren osan ajasta sitä vain ei ole kovin miellyttävää pelata. Näin suuren profiilin julkaisussa odottaisi ohjattavuuden toimivan edes hieman kivuttomammin – tiedä sitten onko vika Kinectissä vai tekijöissä. Kärsivälliset sarjan ystävät saavat tästä varmasti enemmän irti kuin satunnaiset seikkailijat. Kaksi tähteä heikosta toteutuksesta, kolmas hyvästä yrityksestä.
