Jo muinaiset roomalaiset…
Viimeistään Russell Croven
tähdittämä Gladiaattori-elokuva nosti menneen aikakauden verisimmän
urheilulajin takaisin nykyihmisten puheenaiheeksi. Pölyttyneiden
historiankirjojen kyseenalaisista sankareista tulikin yllättäen taas
suosittuja ja muodikkaita, ja kiinnostus gladiaattoriteemaa kohtaan
kipusi korkeammalle kuin koskaan Rooman imperiumin hajoamisen jälkeen.
Esimerkiksi erään tunnetun virvoitusjuomavalmistajan taannoinen
miljoonaluokan mainoskampanja esitteli poptähtösiä gladiaattoreiksi
pynttäytyneinä. Koska peliteollisuus seuraa hyvin aikaansa, ei mennyt
pitkään, ennen kuin markkinoilla oli jos jonkinlaista
gladiaattoripeliäkin. LucasArtsin kyhäilemä Gladius ei varsinaisesti
ole mikään uraauurtava teos, mutta saavuttaa hyvin
gladiaattoritunnelman.
Ave, Imperator, morituri te salutant!
Alkuperäiset ja oikeat gladiaattorit olivat suurelta osin sotavankeja,
ryöväreitä ja muita yhteiskunnan hylkiöitä, joiden ainoa tehtävä oli
tarjota kansalle sirkushuveja taistelemalla hengestään suurilla
näytösareenoilla, eli amfiteattereilla. Gladiaattorinäytäntöjä oli
usein ja näytösten teemat vaihtelivat yleisön kiinnostuksen mukaan.
Tarjolla oli muun muassa kiihkeitä kaksinkamppailuja mies miestä
vastaan, verisiä monen ottelijan joukkotaisteluita, villipetojen ja
ihmisten lohduttomia yhteenottoja ja jopa pienoiskokoisia
meritaisteluja amfiteatterille rakennetulla vesialtaalla. Gladius-pelin
tarkoituksena on tuoda nuo kaikki mennen ajan hirmuiset verikekkerit
PlayStation 2 –pelaajien ulottuville. Tehtävänä on luotsata oma
gladiaattorijengi kymmenien taktiikkapäätä rassaavien taistelujen halki
voittoon ja siinä sivussa pelastaa maailma suuren sodan kynsistä.
LucasArts on ottanut taiteilijan vapauden muokata antiikin aikaisista
taisteluista ja tapahtumista hieman raflaavampia, yhdistelemällä Rooman
historiaan myös muiden kansakuntien mytologioita ja perinteitä.
Lopputuloksena on kliseinen ja melko yhdentekevä juoni, joka toimii
hyvänä tekosyynä taistelun kalskeelle. Pelin alussa valitaan joko
gladiaattori Valens tai hurja valkyyri Ursula, jota lähdetään
johdattamaan syrjäkylien pikkuareenoilta loistokkaiden amfiteattereiden
sankariksi. Sekä Ursulalla että Valensilla on omat motiivinsa voittaa
gladiaattorikilpailujen herruus, joka osaltaan vaikuttaa pelin juoneen
ja tapahtumiin. Esimerkiksi Ursulalla on hieman noidan vikaa, jonka
vuoksi häntä vainotaan. Valensilla on puolestaan kana kynittävänä
isänsä murhanneiden hämäräveikkojen kanssa.
Veni, vidi, vici
Käytännössä pelaaminen tapahtuu liikuttelemalla hahmoa ylhäältäpäin
kuvatulla maailmankartalla. Kartalla voi kohdata muita kulkioita,
vierailla kylissä ja mennä ottelemaan jollekin lukuisista
taisteluareenoista. Areenalle saavuttaessa valitaan mihin otteluun
osallistutaan ja sitten paiskataan koko gladiaattoriryhmä kentälle
ottamaan toisesta ryhmästä mittaa. Kuvakulma siirtyy kuvaamaan
taistelijoita niin läheltä, että silmien räpyttelykin näkyy.
Varsinainen taistelu on pohjimmiltaan vuoropohjaista sotimista, jossa
yksittäisiä gladiaattoreita liikutellaan areenalla verkkaiseen tahtiin
ja harkiten. Toisin sanoen hahmot siirretään ruudutetulla pelikentällä
toistensa viereen, jonka jälkeen mätkitään kilpaa niin kauan, kunnes
vastustajan gladiaattorit viruvat henkitoreissaan kanveesissa. Soppaa
hämmentävät taikurit, keihäänheittäjät ja jousimiehet, jotka voivat
tehdä pahojaan kauempaakin.
Taistelusysteemi on onnistunut,
sillä peli huomioi niin korkeuserot kuin hyökkäyssuunnatkin.
Selkäpuolelta yllätetty hahmo kärsii varomattomuutensa nahoissaan ja
yksinäinen susi harvoin pärjää laumalle verenhimoisia sotilaita.
LucasArts on myös keksinyt keinon sisällyttää hieman lisäjännitystä
tylsään vuoropohjaiseen näpertelyyn: käytössä on niin sanottu
reaktiomittari, joka on varastettu suoraan golf-peleistä. Mittari
määrittää miten hyökkäykset onnistuvat ja sitä käytetään painelemalla
yhtä tai useampaa nappia oikeassa järjestyksessä ja oikeaan aikaan.
Mikäli ajoitus menee nappiin, on tuloksena kriittinen onnistuminen.
Tyritty ajoitus puolestaan heikentää iskun osumatarkkuutta ja voimaa,
eli johtaa pahimmillaan hutiin.
Eri areenoilla
kilvoitellaan perinteisen tappamisen lisäksi myös kukkulan
kuninkuudesta, tai katsotaan mikä gladiaattoriryhmä voittaa
laatikonrikkomiskisan. Yksittäiset taistelut ovat yleensä osa suurempaa
kokonaisuutta, gladiaattoriliigaa, joiden avulla päästään kisaamaan
todellisiin turnauksiin. Ilman turnausvoittoja ei ole mitään asiaa
suurille taisteluareenoille, joten käytännössä jokainen turnaus on
voitettava. Luonnollisesti tekoälyn ohjastamat gladiaattorit pistävät
hanttiin pelaajalle sen minkä kerkeävät, ja välillä taisteluihin voi
joutua jopa keskellä maantietä. Tekoäly ei ole sieltä terävimmästä
päästä, mutta etenkin pelin loppupuolella saa siirtojaan miettiä jo
ihan kunnolla.
Peukku ylös vai peukku alas?
Pelin ensimetrit taittuvat mukavasti hyvän opettelujakson merkeissä,
jonka jälkeen siirrytään tositoimiin. Voittotilin karttuessa pääsee
etenemään yhä suurempiin otteluihin ja saaduilla rahoilla voi mukaansa
palkata myös eritasoisia joukkuetovereita. Valinnanvaraa löytyy aina
eläimistä kurkunleikkaajiin ja siitä edelleen kovapalkkaisiin
ammattisotilaisiin saakka. Sen lisäksi kaikki hahmot on jaoteltu
painoluokkiin, jotka muodostavat hyvin toimivan kolminaisuuden.
Ketterät tiedustelijat päihittävät nopeutensa turvin raskaasti
panssaroidut taistelijat, mutta saavat kylmää kyytiä keskiraskailta
sotureilta, jotka puolestaan ovat alttiita raskaille aseille.
Eräs pelin kantavista voimista on tasapainottelu ammattilaisten ja
puuhastelijoiden välillä. Huonommastakin rupusakista kouliutuu
taisteluiden arpeuttamia veteraaneja, mutta hahmojen kehittyminen vie
tuskallisen paljon aikaa. Helpommalla pääsee, kun värvää hankaliin
taisteluihin kovan rahan ammattilaisia, jos sellaiseen ylellisyyteen
vain on varaa. Hahmot voi niin ikään varustella valintansa mukaan,
joskin valitettavan usein tyhjänä ammottava kukkaro hieman rajoittaa
harrastustoimintaa.
Sinäkin, Brutukseni
Pelin audiovisuaalinen taso on keskinkertainen. Mitäänsanomatonta
grafiikkaa on yritetty piristää pienillä yksityiskohdilla, mutta
valitettavasti ne eivät pelasta tylsää yleisilmettä. Ruudunpäivitys
pykii toisinaan silmin nähden, eivätkä valikot ole kovinkaan kauniita.
Toisaalta suurikokoiset hahmot ovat kyllä mukava poikkeus tavallisten
strategiapelien minimalistiseen tyyliin verrattuna. Äänipuoli on sitä
fantasiapeleille tyypillistä ähinää ja kolinaa, ja musiikin virkaa
toimittaa mahtipontinen soitanto.
Gladius on hyvä yritys
herätellä henkiin pelikonsoleiden olematonta strategiatarjontaa.
Valitettavasti se jää pelkäksi yritykseksi, sillä yksitoikkoinen
taistelusta toiseen hinautuminen ei pitkään jaksa pitää mielenkiintoa
yllä. Hahmojen kehitys ja kohtalainen kaksinpeli lisäävät pelin
kiinnostavuutta, mutta Advance Warsin kaltainen vetovoima puuttuu.
Myöskään pitkät latausajat ja itseään toistavat taistelut eivät ole
varsinaisia tunnelmankohottajia. Kymmeniä tunteja kestävä seikkailu
tuntuu paikoin niin unettavavalta touhulta, että on syytä varata
herätyskello käden ulottuville.
Puutteistaan huolimatta
Gladiuksella on kuitenkin hetkensä ja arvosanaa on nostettava pykälä
ylöspäin ihan vain siitäkin syystä, että LucasArts ja muut jatkaisivat
strategiapelien kehittelyä pelikonsoleille. Nopeatempoisiin peleihin
mieltyneiden kannattaa suosiolla jättää Gladius väliin, mutta
taktiikkafanien kannattaa ainakin kokeilla, miltä
gladiaattorimanagerointi tuntuu. Peli on julkaistu viime vuoden
puolella, joten sitä saattaa jo löytyä kauppojen alelaareista.
