Guitar Hero on monen suussa muodostunut jo likimain kirosanaksi jatkuvan liukuhihnatuotantonsa vuoksi. Viime vuonna pelkästään kitarasankarin nimellä ratsastettiin peräti viiden pelin voimin. Tästä huolimatta rytmipelit eivät myyneet. Vähentynyt kiinnostus markkinoilla on ajanut myös Activisionin ymmärtämään ainakin osittain tilanteen. Osittain tästä syystä sarjan kuudes osa, Guitar Hero: Warriors of Rock, jää Neversoftin ja RedOctanen viimeiseksi kontribuutioksi muovisoitinten parissa.
Rock-myyttien jäljillä
Tämän vuoden kitarasankari ei katso enää kauas yhteisöllisyyteen, vaan palaa takaisin alkuperäisten hevijuurien äärelle. Uusien pelaajien (onko heitä?) haalimisen sijaan Warriors of Rock pyrkii tyydyttämään sarjan alusta saakka olleiden kepittäjien tarpeita, ja nimenomaan kepittäjien. Pääpaino on jälleen yhteisstemmojen sijaan ranteet reväyttävillä revityksillä, mutta muiden instrumenttien ystäviäkään ei ole unohdettu. Nimensä mukaisesti pelin biisilista keskittyy rockin ja vähän rankemman metallin ympärille ja on oikeastaan parasta sitten sarjan kolmannen osan (jos unohdetaan Guitar Hero: Metallica), joskin puolueeton sydämeni on myyty hevijumalista korkeimmalle. Mutta Rammstein, Children of Bodom, The Ramones, The White Stripes, Metallica Ozzy Osbournen kera ja Deep Purple ovat vain muutamia listalta löytyviä artisteja. Suurin osa kappaleista on kaiken ohella erinomaisia ja loppua kohden haasteellisia soitettavia, vaikka joidenkin bändien kappalevalinnat hieman ihmetyttävätkin. Samoin kuin piano-osuuksien soittaminen kitaralla, mikä tosin on tuttua jo vuosien takaa. Pientä maksua vastaan Warriors of Rockiin saa siirrettyä myös aiempien osien kappaleet.
Guitar Heron mekaniikkaa tuskin tarvitsee enää selittää, joten keskitytään Warriors of Rockin tärkeimpään uudistukseen. Viimeisimpien osien päämäärättömyydestä johtuen Activision on panostanut sarjan kuudennessa inkarnaatiossa yksinpeliin, joka kulkee nimeltä Quest. Rock-mytologian perusteista juonensa (kyllä, luit oikein) ammentava Quest-tila on KISS-yhtyeen Gene Simmonsin tarinoima taru muinaisesta rockin jumalasta ja tämän päihittäneestä metallihirviöstä. Pelaajan tehtävänä on avittaa kahdeksaa perusjannua löytämään sisäinen voimansa, jotta jumalan kiveen juurtunut skitta ja viimein itse jumala saadaan pelastettua ja peto kukistettua. Kuten arvata saattaa, ei juoni ole kuin tekosyy löyhästi genrejaoteltujen biisilistojen soittamiseksi. Simmonsin ohella vierailun tekevät myös Rushin pojat. Kaksikymmenminuuttisen 2112-kappaleen tahdissa käyty kitaran irrottaminen ja albumin maisemissa soitto onkin pelin kohokohtia. Finaaliin on puolestansa Megadethin kitaristi/solisti Dave Mustaine säveltänyt varta vasten kappaleen nimeltä Sudden Death, joka onkin saanut kunnian olla Guitar Hero -sarjan vaikeimpia kappaleita. Ei helläranteisille.
Quest-tila muuttaa totuttua rakennetta hivenen. Perinteisen etenemisen sijaan tähtiä kerätään nyt aukaisemaan kahdeksan sankarihahmon sisäiset kyvyt, jotka vaativat tietyn määrän tähtiä. Juuttumisen estämiseksi pelaaja pystyykin useimmiten valitsemaan haluamansa soitettavat neljän hahmon väliltä, sen sijaan, että joutuisi seuraamaan settilistaa orjallisesti järjestyksessä. Lisäksi vaikeustasoa voi nostaa tai laskea suoraan lennosta. Muuttuva tekijä on myös tähdet, sillä perinteisen viiden sijaan näiden kokonaismäärä on peräti hulppeat neljäkymmentä. Määrä selittyy vasta toisella läpipeluukerralla. Jokainen hahmo antaa pelaajalle nimittäin käyttöönsä heidän uniikin kyvyn, joka parantuu entisestään sisäisen voiman löydyttyä. Ominaisuudet saattavat esimerkiksi nostaa kerroinmaksimin kuuteen, lisätä tähtimittaria hivenen jokaisen kymmenen katkomattoman nuotin jälkeen tai jopa pelastaa huonosti menevän soiton epäonnistumiselta. Näiden lisäksi samaiset kyvyt antavat lisätähtiä, mikäli pelaaja pystyy vaikkapa pitämään yleisön kiinnostuksen täysillä tai soittamaan virheittä.
Ei mitään uutta (verkko)rintamalla
Voimien vuoksi myös Quickplay on kokenut pientä muutosta Guitar Hero 5:stä ja saanut plussan peräänsä. Haasteiden ystäville QP+ muodostuukin Warriors of Rockin mielekkäimmäksi anniksi. Jokaisesta kappaleesta on mahdollista saada maksimissaan 42 tähteä, jotka jakaantuvat virheettömästä suorituksesta annettavan kuuden tähden ohella erityyppisiksi tehtäviksi. Rummuissa pitää lyödä esimerkiksi tietty määrä oikeaa nuottia per biisi, kitaraa vaikkapa ravistella tarpeeksi monta sekuntia Star Powerin aikana ja bassoa huudattaa ainoastaan alaspäin strummaamalla. Jokaisella haasteella on omat napin painalluksen päässä olevat rankingit, joista kunkin kepittäjän tulokset pystyy ottamaan kohteekseen.
Uudistetun yksinpelin ohella Guitar Hero: Warriors of Rock ei tarjoa sen sijaan mitään ystävien kera pelaaville. Aiemmasta osasta tuttu napin painalluksen takana oleva Party-tila soittaa biisilistaa satunnaisesti, ja innostuneet voivat liittyä ja poistua pelistä vapaaseen tahtiin ilman kilpailullisia elementtejä. Samalla tapaa kitarasta ei tarvitse enää tapella, sillä kaikki kappaleet on soitettavissa yhtäaikaisesti haluamallaan instrumentilla, jolloin kenenkään ei tarvitse olla maailman syrjityin, basisti. Eikä jo entuudestaan hiottu moninpelikään ole kokenut sen puoleen liiemmin muutosta. Kaksintaistot ja bändien väliset skabat pienin variaatioin säännöissä ovat tuttuja aiemmista osista.
Guitar Hero: Warriors of Rock on suoraan sanottuna jälleen yksi rahastus sarjan nimellä. Pelimekaniikka on pysynyt samana jo vuosia, eikä uusia instrumentteja ole tuotu mukaan. Myös muokattu yksinpelitila on liian löyhä viritelmä toimiakseen juonena saati peittämään identtistä rakennetta. Mutta toisaalta sarjan kuudes osa pitää sisällään pitkästä aikaa kokeneimmille kepittäjille kunnollista ja ennen kaikkea haasteellista soitettavaa. Luonnollisesti mukaan mahtuu kummallisuuksia ja tylsiä neppailtavia, mutta suurin osa biisilistasta on hyvin sovitettuja ja ennen kaikkea hauskoja jammailtavia.
