Salaiset autokansiot
Amerikan koillisosaan keskittyvä tarina esittelee vaihtoehtoisen historian, jossa valtion tutkimuslaitoksen salaiset kokeilut ovat rajanneet kokonaisen alueen pois ihmiskunnan käytöstä. Aidattua aluetta riivaavat säteilyn lisäksi oudot sähköiset poikkeamat, vaaralliset sääilmiöt ja autonomiset robotit. Ihmiselle ympäristö on hengenvaarallinen, mutta jotenkin pelaajan ohjaama nimetön hahmo päätyy autonsa kanssa keskelle kiellettyä Olympic Exclusion Zonea. On löydettävä tie ulos.
Nopeasti käy ilmi, että ensimmäisen persoonan näkökulmasta kuvattu Pacific Drive tarjoaa todella paljon säädettävää. Tietoa tarjotaan alussa enemmän kuin ehtii sisäistämään, sillä samaan aikaan ruudulla vilkkuu infotekstejä, korvista kaikuu audiologeja ja radiokeskustelujen kautta pitäisi ymmärtää mitä ja miksi. Hylätty autotalli toimii pelaajan kotina. Paikkana, johon aina palataan tehtäviltä nuolemaan haavat ja hitsaamaan reiät ovissa. Muita ihmisiä ei tavata matkan varrella, mutta uskollinen auto tarjoaa kumppanuutta ja turvaa. Autoa pitääkin huoltaa, diagnostisoida ja parannella, jotta karanteenialueen vaarat eivät vie henkeä. Jokainen ovi, paneeli ja puskuri on muokattavissa niin värinsä kuin materiaalinsa puolesta. Hiljalleen myös muita parannuksia saa asennettua mukaan.
Paljon säädettävää
Kun pääsee alun sekavuudesta yli, kiehtova maailma nykäisee mukaansa. Metsäpolut ja hylätyt talot vetävät puoleensa, ja kaikki omituisuudet tuntuvat mielenkiintoisilta. Resursseja kannattaa kerätä aina mahdollisuuksien mukaan, vaikka alussa reppu ja takakontti täyttyvätkin nopeasti. Alun tutoriaali opastaa käyttämään eri työkaluja ja apuvälineitä – ja niitähän riittää. Pääasiassa aikaa vietetään ratin takana, mutta uloskin pitää uskaltautua tutkimaan kohteita lähemmin. Vaaroista huolimatta.
Kaikki toimii hyvin käytännöllisesti. Auto pitää manuaalisesti käynnistää avaimesta, vaihde työntää silmään ja sitten kohti seikkailuja. Käsijarrun tärkeys tulee selväksi, kun juoksee ensimmäisen kerran alamäessä autonsa perässä. Suunnistus tapahtuu auton sisällä olevan kartan avulla: kulkupeli on lähes hengästyttävän täynnä mittareita ja erilaista dataa. Tehtävän lopussa sen sijaan kaapataan eräänlainen energialähde, joka avaa portaalin kartalle. Kun portaalin aktivoi, alue muuttuu entistä aggressiivisemmaksi, ja happomyrsky alkaa kuristamaan karttaa pienemmäksi ja pienemmäksi ikään kuin battle royale -nimikkeissä konsanaan. Pelaajan on painettava talla pohjassa kohti pelastusta.
Audiovisuaalinen suunnittelu ja toteutus vakuuttaa. Ränsistyneen auton puuvinyyliset paneelit tuovat mukavan retrotunnelman, kun taas neonvalojen sävyt värittävät synkkeneviä iltoja. Sankka, koko ympäristön nielaisema sumu ahdistaa juuri oikealla tavalla peittäen taakseen tutkittavia mysteereitä. Taidesuunnittelu on kautta linjan vakuuttavaa, mistä tulee mieleen ruotsalaisen Simon Stålenhagin retroscifi. Autenttinen äänipuoli tukee graafista ilmettä.
Vararengasta vailla
Harmittavasti upea miljöö, kiehtova taustatarina ja tyylikäs audiovisuaalinen toteutus menettää osin merkityksensä, koska itse pelaaminen ei ole kovin hauskaa tai palkitsevaa. Vahvan, vaikkakin hieman sekavan, alun jälkeen pelaaminen muuttuu puuduttavaksi resurssien hallinnaksi ja taisteluksi pimeyttä vastaan. Jokainen osa ja työkalu voi rikkoutua, joten autoa ja apuvälineitä pitää olla koko ajan joko huoltamassa taikka uusimassa. Sorkkarauta kestää muutaman käyttökerran, kunnes se murenee käsiin. Samoin kannettava metallisaha, jolla kerätään materiaalia luonnosta löytyvistä romuautoista ja -kasoista. Perustyökalujen olisi toivonut olevan ikuisia – tai ainakin huomattavasti kestävämpiä. Tähän päälle bensiinin hamstraaminen, akkuvirran seuraaminen ja puhkeavat renkaat, niin peli-ilo kärsii huomattavasti.
Auto vaurioituu helposti, jos eksyy ulos tieltä tai joutuu yllättävään kohtaamiseen aluetta partioivien poikkeamien kanssa. Pahimmillaan kovalla vaivalla kasatut sivupanssarit jäävät unholaan, kun ryhmä piikikkäitä robottituholaisia hyökkää kimppuun. Edessä on taas uusien osien valmistaminen vähäisistä valmistusmateriaaleista. Auto suojaa pelaajaa säteilyltä niin kauan, kun suojat ovat edes suurin piirtein ehjät tai paikoillaan. Puuttuva ovi altistaa saman tien kaikelle pahalle, jolloin elo käy vaikeaksi.
Etuvalojen rikkoutuminen kesken pimeän keikan on kuitenkin ärsyttävin tapahtuma, sillä synkässä myrskyssä ei paikoittain näe yhtään eteensä. Jumittuminen penkkaan keskellä yötä ei naurata, kun takana on jo pitkä ja vaativa keikka. Kuolema palauttaa autotallille, mutta osa kerätyistä tavaroista menetetään. Lyhyet matkat onnistuvat helposti, mutta pidemmillä rupeamilla pitää ensin ajaa yhdelle alueelle, selvitä siitä ulosmenoreitille ja jatkaa kohti lopullista päämäärää. Vaikka autoa voi parsia kasaan myös matkan varrella, harvemmin perille selviytyy ilman kolhiutunutta puskuria, puhjennutta rengasta tai muuten vaan vinksallaan olevaa elektroniikkaa.
Pacific Drive hukkuu selvitymisgenren syvään päähän, vaikka asetukset tarjoavatkin paljon helpotuksia niitä kaipaaville. Oikeastaan kaikkea voi muokata aina kuolemattomuudesta ikuisiin bensavaroihin. Silti nimike olisi toiminut huomattavasti paremmin, jos se ei olisi ottanut liian realistista lähestymistä auton virittämiseen, vaan olisi keskittynyt tarinaan ja upeasti luotuun universumiin.
Tärkeintä ei ole matka, vaan päämäärä
Pacific Drive on vakuuttava debyyttijulkaisu, jos ei pelkää korkeaa vaikeusastetta ja puuduttavaa resurssien keräystä. Itse olisin arvostanut lopputulosta huomattavasti enemmän tarinavetoisena seikkailuina, enkä täysiverisenä selviytymispelinä. Liian usein yön pimeinä tunteina tapahtuneet onnettomuudet tai kohtaamiset vihamielisten vastusten kanssa syövät peli-ilon. Haluaisin tietää mitä seuraavan nyppylän takana on, mutta matka ei tunnu tarpeeksi tärkeältä.
