Wiin pelivalikoimaa on toistaiseksi riivannut julkaisijoiden tarve pukata ulos nopeasti väsättyjä käännöksiä muiden alustojen - lähinnä Pleikkarin - vanhoista peleistä, joihin on lisätty nopeasti edes jonkinlainen heilutteluohjaus. Tuoreen tuulahduksen tarjoaa Kororinpa, joka ei lämmittele mitään vanhaa videopeliä, vaan puhaltaa uutta iloa iäkkäämpään ilottelumuotoon -- puulabyrintteihin.
Ikivanhan kaavan tapaan Kororinpassa on tavoitteena vierittää kuula turvallisesti pelilaudan lähdöstä maaliin lautaa kallistelemalla. Jos kuula lipeää laudalta, se putoaa päättymättömään tyhjyyteen. Konsepti on lisäksi laajennettu kolmanteen ulottuvuuteen, joten ylä- ja alamäet ovat täysin suhteellisia käsitteitä. Edes pystysuorat seinät eivät katkaise etenemistä.
Käsien tarkkuus koetuksella
Peli tuntuu vapaalta, sillä lautaa voi käännellä joka suuntaan. Kamera tosin sekoaa, kun maailman kääntää täysin ylösalaisin, mutta kenttäsuunnittelu pitää huolen siitä, että näin ei joudu missään vaiheessa tekemään. Reitti lähdöstä maaliin on periaatteessa vapaa, mutta sitä on ohjailtu laudalle sijoitetuilla timanteilla, jotka on kerättävä ennen maaliviivan ylittämistä. Vaikeat kohdat voi kuitenkin kirjaimellisesti hypätä yli, ja kun timantit on kerätty, oikomista ei estä mikään.
Laudat muuttuvat koko ajan haastavammiksi pelin edetessä, mutta vaikeustason voi säätää mieleisekseen kuulavalinnoilla. Perushelpon marmorikuulan ohelle aukeaa tasojen läpäisyn myötä valittavaksi lisää pallukoita, kuten poukkoileva potkupallo sekä painava planeetta. Ekstramaininnan ansaitsee söpöjä ääniä päästelevä pinkki possupallo.
Kororinpan mukautuvuuden lisäksi sen parhaita puolia on kiireettömyys. Laudat voi selvittää omaan, rauhalliseen tahtiin, sillä ruudulla tikittävä kello laskee vain lautaan kulunutta aikaa ennätystilastoja varten. Ahdistavat aikarajat on jätetty kokonaan pois.
Kallistelu on kivaa kaksinkin
Pelivuoroista ei välttämättä tule kinaa, sillä kaikkia tasoja voidaan pelata jaetun ruudun kaksinpelissä, jossa kilpaillaan ajasta. Pelaajien taitoerot tasoittuvat sillä, että kumpikin valitsee veroisensa pelivälineen. Lisäksi on hienoa, että moninpeli onnistuu jo Wiin peruspaketilla - kakkospelaaja voi käyttää kallisteluun kakeen kiinnitettyä Nunchukia.
Grafiikka on pulmapelille sopivaa perusselkeää keskikastia, ja musapuoli on hoidettu midirenkutuksilla. Yksinkertaisen ulkoasun voi vielä antaa anteeksi, sillä kyseessähän on pulmapeli, mutta luokattomasta teknisestä toteutuksesta kielii rikollisen useita Wii-pelejä vaivaava aidon laajakuvan puute. Tarjolla on ainoastaan letterbox-laajakuva, eli niin kutsutuilla mustilla surureunoilla rajattu 4:3-kuva, joka tulee venyttää töllön kautta koko näytölle kuvanlaadun kustannuksella.
Kororinpa on viehättävä kokonaisuus, jota ei olisi voinut kuvitellakaan pelaavansa ilman liikeohjausta. Jos teknisen toteutuksen puutteet voi antaa anteeksi, pelin ainoa varsinainen puute on tekemisen loppuminen liian äkkiä. Laudat pelaa mielellään läpi toiseenkin kertaan ensimmäisen läpipääsyn avaaman peilikuvamoodin takia, mutta siinäpä se. Rauhallisten pulmapelien ystävät saanevat kokonaisuudesta hupia irti koko rahan edestä, mutta muille Kororinpan hankintaa voi suositella vain varauksella nimenomaan lyhyehkön keston vuoksi.
