Hoidetaan tämä ensin alta pois: Nioh 2 on hyvin pitkälti Dark Souls -tyylinen peli, joten vertailua tähän klassikkoon ei voi välttää. Toimintaroolipelissä ratkaisevaa ovat omat pelitaidot, kyky oppia virheistä ja sinnikkyys yrittää uudelleen. Kuolemilta ei yksinkertaisesti voi välttyä, joten se kannattaa pitää mielessä. Arvostelua kirjatessani olen ehtinyt kokemaan kuoleman 151 kertaa, mutta luku tulee vielä varmasti moninkertaistumaan. Pelattavaa nimittäin riittää, ja vasta tarinan läpäisyn jälkeen aukeaa todellinen sisältö ja kilpavarustelu.
Idässä katana kopsahtaa
Nioh 2 sijoittuu ajallisesti 1500-luvun loppupuolelle aikaan ennen ensimmäisen pelin tapahtumia, joskin matkan varrella aika kuluu, ja loppua kohden pelien aikajanat risteävät. Tarina on sekoitus japanilaista fantasiaa oikeilla historiallisilla höysteillä. Siinä missä ensimmäisessä Niohissa pelaaja omaksui länsimaalaisen Williamin roolin, niin nyt hahmoeditori mahdollistaa vapaan muokkauksen päähenkilön ulkonäölle ja sukupuolelle. Puhetta ei hahmolta heru, mutta murjaisuja ja tuskan parkaisuja sitäkin enemmän.
Tarinaa viedään eteenpäin tehtävien kuvauksissa ja matkan varrella näytettävillä välivideoilla. Ensiaskeleilla juoni tuntui vaikealta ymmärtää, mutta sen edistyessä siihen pääsee helpommin kiinni. Yllättäviäkin käänteitä on luvassa, mutta jätetään ne kaikille koettavaksi. Tarina ei ole Nioh 2:n paras ominaisuus, mutta se on kuitenkin riittävän kiinnostava ja jaksaa kannatella loppuun asti. Siinä missä William oli tavallinen ihminen samuraivermeissä, niin nyt päähenkilö on yokai-kyvyillä varustettu ihmisen ja yokai-demonin risteämä. Tämä tuo kattaukseen uuden lähestymistavan, sekä tukun uudistuksia taistelurintamalle.
Vapauta sisäinen demonisi
Seikkailun pääpaino keskittyy matkustamiseen, taisteluun ja selviytymiseen. Heti alkuun pelaajalle annetaan valittavaksi kaksi asetta, sekä yksi suojelushenki. Asetyyppejä löytyy yhdeksän erilaista, aina miekoista keihäisiin ja raskaisiin kirveisiin. Alkuvalinta ei sido mihinkään, mutta antaa mahdollisuuden kokeilla eri aseita ja miettiä omaan pelityyliin sopivaa ratkaisua. Voit tehdä nopeamman kaverin iskemään ja väistelemään, tai vahvan mörkäleen joka halkoo vihollisia raskailla lyönneillä. Suojelushenki puolestaan tarjoaa bonuksia hahmon kykyihin ja määrittelee Yokai-muodon tyypin.
Ensimmäisen Niohin pelaajat ovat melko nopeasti kuin kotonaan, sillä taistelu tuntuu tutulta ja turvalliselta. Ki-energia määrittelee miten paljon voit iskeä ja väistellä, ja onkin keskeistä pitää tätä mittaria tarkasti silmällä. Oikein ajoitetut ki-burstit ja väistöt palauttavat osan energiasta tuoden samalla hetkellisiä vahvistuksia hahmoosi, joten oppi on kaiken A ja O. Ki-energian loppuessa hahmo on hetken aikaa altis vihollisen lopetusiskuille, joten tarkkana on oltava.
Uutena ominaisuutena peliin on lisätty anima-mittari, joka kuluu yokai-kykyjä käyttäessä. Näitä kykyjä kerätään vastustajista kuin parhaimpia metsästyspalkintoja konsanaan ja puetaan suojelushengen varustuksiin. Nämä vihollisten pudottamat sielut antavat niin ikään parannuksia hahmon kykyihin, mutta tuovat myös vihollisten iskuja käytettäväksi yokai-kykyinä. Ultimaattisena huipennuksena pelaaja voi muuttua itse väliaikaisesti yokai-demoniksi ja myllertää vastustajat kanveesiin tehostetuin liikkein ja iskuin.
Hahmon saa melko vapaasti tehdä sellaiseksi kuin haluaa. Oma samuraini oli taikuuteen keskittyvä, kääntölinkkuveitsen tapaista asetta muistuttavan switchclaiven käyttäjä. Tavaraa ja rompetta putoaa tarjolle kuin Diablossa konsanaan, ja lootti-ihmiset ovat kuin kotonaan. Parempaa haarniskaa paremmillta kyvyillä putoaa kiitettävällä tahdilla, ja homma on välillä jopa varsin koukuttavaa.
Tarjoa sakea kaverille
Väittävät muut mitä tahansa, niin Nioh 2 on selvästi vaikeampi kuin edeltäjänsä. Vaikeustaso ei ehkä tule itse pelistä, vaan halvoista vaikeutuksista vihollisissa. Kaikki pienetkin örkit lyövät kovempaa kuin höyryjuna ja halpamaisia ansoja viljellään joka mutkassa. Jos joku ei putoa päällesi aarteen kohdalla, niin takanasi on vähintään pari jousimiestä ampumassa tulinuolia hanuriisi samalla kun neljämetrinen yokai muilii sinua kahden metrin kirveellä atomeiksi. Ja ai niin, kuolet tosiaan yhdellä tai kahdella iskulla, riippumatta siitä miten paljon leveliä nostat.
Jos tämä kaikki tuntuu liian vaikealta, niin ei hätää. Kodama-alttareilla voit tarjota perinteisesti juomaa, jolloin saat summonoitua oikean ihmispelaajan kaveriksesi. Ajoittain tätä kokeillessani joutui monesti odottelemaan pitkään, sillä enemmän väkeä on kyntämässä peliä läpi kuin auttamassa muita. Jos saat kaverin kutsuttua mukaan, niin taival helpottuu merkittävästi. Tämän lisäksi pelaajat voivat jättää oman hahmonsa pelin ohjastamina haamuina muiden avuksi. Nämä näkyvät kentällä sinisinä merkkeinä.
Varsinaista pelaaja vastaan pelaaja -mättöä ei ole ainakaan vielä tarjolla, mutta muiden hahmoja voi haastaa revenanteina, eli kuolleina haamuina. Palkinnoksi näistä mittelöistä saa usein pelaajan varusteita, tai näitä arvokkaita juomia, joilla apureita saa kutsuttua.
Kiiltää kuin kylmä teräs
Visuaalisesti Nioh 2 on näyttävä. Kentät, varjostukset ja hahmon liikkeet ovat erittäin upeita ja hienon näköisiä. Miljöökin on riittävän vaihtelevaa, sillä seikkailua tapahtuu niin kylissä, metsissä, luolissa kuin tulivuorenkin rinteillä. Grafiikan puolesta peli tarjoaa valittavaksi kolme eri pelimuotoa aina suuremmasta frameratesta isompaan resoluutioon tai näiden sekoitukseen. Omien mieltymysten mukaan suurempi framerate toimii nopeatempoisessa miekkailussa kivemmin ja samaa mieltä oli oma karvalakkipleikkarini.
Suurempia teknisiä haasteita ei kohdalle ole osunut, ja kaikki verkkopelit ovat toimineet sulavasti ilman ongelmia. Äänimaailma on sekin kaunis ja erityisesti pelin musiikki on erittäin tunnelmallista tuoden ajoittain The Witcherin sävelmät mieleen. Ääniraidan voi valita englanniksi tai sitten japaniksi. Tästäkään ei valittamista löydy.
Nioh 2:n ehkä suurin puute on se, että se tuntuu ajoittain Nioh 1.5:ltä. Toisaalta toimivaa konseptia ei tarvitsekaan keksiä uudelleen, mutta täysin uutta kokemusta kaipaavat eivät löydä tästä mitään erityistä verrattuna ensimmäiseen Niohiin. Masokistit tätä rakastavat, ja lyhytpinnaisille tämä ei todellakaan sovi. Mutta jos sen kaiken kakan läpi jaksaa pusertaa, niin lopputulos on täyttä timanttia.
