Länttä vastapäätä on itä
Länkkärimme tarina alkaa Kansasin tylsiltä tasangoilta. Päähahmon kaipuu suurempien asioiden ja seikkailuiden perään johtaa jäähyväisiin rakkaille perheenjäsenille sekä askeettiseen kyytiin kohti länttä. Erään pikkukaupungin kohdalla terävä töyssy pudottaa unisen sankarin vankkureiden kyydistä. On aika etsiä uusi kulkupeli alle. Ensin on toki saatava työtä, jotta rahat riittäisivät kierosilmäiseen koniin. Paras paikka lähialueen juoruille ja sitä kautta työllistymiselle on paikallinen juottola.
Nopeasti käy selväksi, että työsarkaa riittää enemmänkin, sillä aina San Franciscoon asti vievä juna on jumittunut radalle sortuneen kiviröykkien takia. Kaupungin muu väki kaipailee lisäksi apua pahojaan puuhailevien peikkojen, eloon heränneiden luurankojen sekä muiden omituistakin omituisempien askareiden kanssa. Hiekka vain pölisee kun tikku-ukko säntäilee läpi tasankojen.
West of Loathing on yksinkertaisesta grafiikastaan huolimatta kaikkea muuta kuin mustavalkoinen kokemus. Riisutun ulkokuoren alta paljastuu huumorin voimalla eteenpäin puksuttava roolipeli, jonka matkassa aika ei käy pitkäksi, eikä hymy hyydy. Hulvattomat hahmot, nokkela käsikirjoitus ja useat tarina- ja sivutehtävät pitävät huolen, että tutkimusmatka villiin länteen tuntuu samaan aikaan jännältä sekä mielenkiintoiselta. Jokaisessa tehtävässä tai kohtaamisessa on aina pieni pilkahdus lämminhenkistä sanailua taikka vitsailua läsnä. Eikä roolipelien peruskonseptikaan jää piruilun ulkopuolelle.
Hyvät, pahat ja rumat
Päärunko rakentuu roolipeleistä tutuista elementeistä. Ensin valitaan hahmoluokka, nimi ja muutama erikoistaito. Sen jälkeen kerätään kokemuspisteitä taistelemalla sekä tekemällä tehtäviä. Kokemuspisteitä voi jaotella itse mieltymystensä mukaan tai antaa tietokoneen hoitaa ne omasta puolesta. Taitava keskustelija ratkaisee monta tilannetta puhumalla tyhmät peikot pyörryksiin, kun taas lihasvoimiin panostava lännenhirmu pyssyttelee vihulaiset kuudestilaukeavallaan. Valittu hahmoluokka vaikuttaa pelaajan kykyihin, oli valinta sitten taistelija, velho tai hiippailun jalon taidon osaava rogue.
Siinä missä kykypisteitä voi käyttää pysyviin parannuksiin, aseistusta ja vaatetusta voi vaihdella edessä olevan tehtävän mukaan. Pelissä on yli 60 erilaista hattua, jotka antavat jos jonkin näköistä etulyöntiasemaa tasankojen valtaamiseen. Lisäksi muuta arsenaalia kertyy reppuun tuon tuosta. Viholliset vaihtelevat käärmeistä, saatanallisista lehmistä aina perusrosvoihin ja jokaisella näistä on omat heikkoutensa. Erikoiskykyjäkin napsuu vyölle tarinan edetessä. Tuttu kaava takaa, että roolipelien ystävät ovat varmasti kotonaan West of Loathingin parissa. Parhaillaan peli tarjoaa kekseliästä pulmanratkontaa, heikoimmillaan se on vuoropohjaisissa taisteluissaan.
Toimintapisteiden ja vuorojen varaan rakentuvat tappelut eivät ole huonosti tehtyjä, mutta ne harvemmin tarjoavat todellista taktikointia jännityksestä puhumattakaan. Taistelun suunta on yleensä alusta asti selvä. Voiton jälkeen kerätään palkinnot talteen, häviön palauttaessa pelaajan joko taistelua edeltävään hetkeen taikka hotellihuoneeseen seuraavan aamuauringon nousua ihmettelemään. Päivän vaihduttua uuteen kaikki juotujen erikoisjuomien tarjoamat edut nollaantuvat, ja on aika taas korkata pullo.
Tarjolla on perustussaria, puukkoa, myrkkyjä ja vaikkapa dynamiittia. Seuranaan tikkumiehellä on apuri, jonka saa valita muutamasta vaihtoehdosta alkupuolen tutorial-kyläsessä. Vuoropohjainen taistelu antaa useita vaihtoehtoja, mutta loppujen lopuksi suurin osa väännöistä taipuu samaan, tylsähköön muottiin. Siksi tilanteet onkin huomattavasti mukavampi ratkaista älyllä tai vaikkapa kieroudella. Toinen pieni kauneusvirhe on todellisen tehtävälogin puuttuminen, vaikka taistelupari muistutteleekin avoimista hommista kysyttäessä.
Huuliveikot
Huumori on vaikea laji, sanotaan. Onneksi West of Loathing ei kaadu siihen, sillä koko teos elää dialoginsa ja käsikirjoituksensa voimasta. Vastaantulevat hahmot kertovat uskomattomia tarinoita, joissa ei välillä ole päätä eikä häntää. Toisinaan vitsit ovat visuaalisia, toisinaan nokkelia sanaleikkejä. Lännen teemaan tuodaan onnistuneesti lainauksia myös muista roolipeleille tutuista tyylilajeista, kuten fantasiasta. Kaikki osa-alueet hyväksyy kuitenkin mukisematta tekijätiimin taikomaan hullunkuriseen kokonaisuuteen. Mikä tahansa on mahdollista eepisellä matkalla kohti länsirannikkoa.
Selkeästä visuaalisesta tyylistään huolimatta maailma on täynnä yksityiskohtia. Tuuli puhaltaa, kynttilä lepattaa synkässä luolassa ja tikku-ukkojen ja -akkojen animaatio on luonnollista – jos niin voi sanoa. Amerikan länsirannikko on elävä ja mielenkiintoinen paikka, joka kannustaa tutkimiseen. Ikinä ei tiedä mitä pikkuisesta hiekka- tai lantakasasta paljastuu, puhumattakaan siitä mihin löydös johtaa. Taustamusiikki on teemaan sopivaa, vaikka saluunapianon pimputus alkaakin puskea korvista ulos parinkymmenen tunnin kampanjan jälkeen. Läpipeluuaika tosin riippuu täysin siitä, kuinka tarkkaan tasankoja jaksaa syynätä sivutehtävien osalta.
Hattu, päästä!
Persoonallinen ja selkeä ulkoasu antaa hyvin tilaa itse seikkailulle ja sadoille hullunkurisille tekoälyhahmoille. Niin dialogi kuin tehtävät pursuavat sanaleikkejä, huumoria ja kaikessa on läsnä lämminhenkinen hauskanpito. Tarina vie tikkusankarin läpi villin lännen teoksien peruskliseiden, mutta onnistuu välttämään ne pahimmat karikot. Asteen verran tylsästä vuoropohjaisesta taistelusysteemistä huolimatta West of Loathing on täysosuma kevyempää roolipeliä etsivälle. Hatunnoston arvoinen suoritus pieneltä indietiimiltä. Ja hattujahan pelissä riittää.
