Kurkkaus lahjahevosen suuhun
Kaunis ulkokuori ei aina takaa hyvää lopputulosta. Vanen kohdalla tämä on ikävä tosiasia, sillä seikkailusta haluaisi kovasti pitää, mutta graafisia osa-alueita lukuun ottamatta lennokas seikkailu jää kovin keskinkertaiseksi. Raivoisasta myrskystä alkava tarina tarjoaa enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Tuulisen alun jälkeen pelaaja päästetään liitelemään korkeuksissa ja nauttimaan seesteisen kauniista kanjonimaisemista. Pelaajalla on läpi seikkailun kaksi olomuotoa: lintu ja pieni lapsi. Muutos tapahtuu kirjaimellisesti lennosta esimerkiksi kallion kielekkeeltä hyppäämällä.
Transformaatio takaisin kaksijalkaisen suuntaan vaatii laskeutumista taianomaisen, kultaisen massan viereen. Lento-osuudet ovat näyttäviä ja ehdottomasti teoksen parasta antia, sillä avaraa maailmaa ihailee mielellään tuulen puhaltaessa ja auringon paistaessa täydeltä taivaalta. Tuhoutuneen sivilisaation jälkiä on nähtävissä kallioisten maisemien kolkissa – rapistuneet rappuset tuolla, alkukantaista mekaniikkaa toisaalla. Asiat ovat pääasiassa hyvin, niin kauan kuin siipien alla riittää puhuria.
Apostolin kyydillä
Kolikon toisella puolella on ihmisolennon matka kohti tuntematonta. Jalan kulkeminen on huomattavasti vaivalloisempaa, ja matkan varrella vastaan tulevat yksinkertaiset pulmat eivät suuria tunteenpurkauksia nostata. Lyhyeltä yksinpelikampanjalta uupuu selkeä suunta, sillä pelaaja haahuilee useasti ilman tietämystä oikeasta päämäärästä ja tavoitteesta. Toisin kuin Vanen esikuvissa – Journeyssa ja The Last Guardianissa – liikaa jätetään sattuman ja tutkimisen varaan, minkä takia tarinan rytmitys kärsii.
Dramaattisista käännekohdista ja jopa itse matkasta häviää teho pelaajan joutuessa vaeltamaan laajan maailman äärikulmia aina turhautumiseen asti. Tavoitteiden korostaminen esimerkiksi värein tai valaistuksen avulla olisi ehdottomasti suoraviivaistanut ja samalla myös tehostanut kokemusta. Vane ei missään nimessä ole huono peli, mutta se on harmittavan unohdettava.
Päämäärättömyyden lisäksi tasoloikan ja seikkailupelin yhdistelmä olisi kaivannut pientä loppuviilausta. Kontrollit ovat jopa The Last Guardianiin verrattuna kiikkerät, eikä bugeiltakaan ole vältytty. Tallennuspisteitä on suhteellisen harvassa, joten paluu taaksepäin tekoäly- tai päähahmon jumiuduttua pikselikynnykseen nostaa verenpainetta.
Lyhyt visiitti
Vanessa myös paljon hyvää. Kuten jo aiemmin todettu, varsinkin sen lento-osuudet ovat näyttäviä ja hivelevät niin mieltä kuin silmiä. Ääniraitaa käytetään tyylikkäästi hienovaraisena tehokeinona, ja musiikissa on vivahde konemaisuutta ja raakaa voimaa. Harmittavasti käsikirjoituksesta ei saa selkeää otetta, eikä tilannetta auta ajoittainen päämäärättömyys. Friend & Foe Gamesin ensijulkaisu lupaa enemmän kuin lunastaa. Harmi.
