Mafia 2

Kahdeksan vuotta sitten ilmestynyt Mafia tarjosi viihdyttävän tarinan realistisella otteella. Mafia 2 kulkee edeltäjänsä jalanjäljissä. Vaikka kaupunki ja henkilöhahmot ovat uusia tuttavuuksia, viittauksia ensimmäiseen osaan löytyy aina latausruudun teksteistä pelissä olevaan tehtävään asti. Mafia 2 on jatko-osa, joka seisoo ylväästi omilla jaloillaan.

Kovin ottein kohti mainetta ja kunniaa

Pelaajan ohjaama Vito Scaletta on kova katujen kasvatti. Sisiliasta Amerikkaan perheensä mukana muuttanut miehenalku joutuu elämään lapsuutensa köyhyydessä. Katsellessaan kuinka isänsä hukuttaa murheensa alkoholin katkeran suloiseen syleilyyn, tekee hän mitä tahansa paremman elämän ja maallisen mammonan eteen. Mutta maahanmuuttajilla ei ole helppoa. Toiveiden ja unelmien Amerikka tarjoaa raskasta fyysistä työtä huonolla palkalla, eikä Vitolla ole aikomustakaan ajautua samaan uraputkeen isänsä kanssa. Ryöstöistä ja näpistyksistä tulee arkipäivää Vitolle ja hänen lapsuuden kaverilleen Joelle. Kun jalokiviliikkeen ryöstö menee pieleen, nuorisorikolliselle tarjotaan mahdollisuutta sovittaa rikkeensä armeijan leivissä. Matka takaisin vanhalle mantereelle alkaa.

Pelaaja heitetään keskelle toimintaa toisen maailmansodan aikaisen Italian toimiessa näyttämönä pelin opetteluosiolle. Ohjaustuntuma muistuttaa GTA IV:n vastaavaa ollen kuitenkin jämäkämpi. Hahmon painon tuntee, mutta liikkeissä ei ole samanlaista viivettä ja huojumista kuin GTA IV:n Niko Bellicin toimissa. Ohjaaminen on tarkempaa. Kolmannen persoonan toiminnalle uskollisena Vito osaa ampumisen lisäksi myös suojautua ja kiivetä esteiden yli. Asevalikoima koostuu toisen maailmansodan aikaisista tuliluikuista. Tarjolla on sarjatuliaseita, pistooleita ja haulikoita. Vito voi varustaa itsensä myös kranaateilla ja polttopulloilla.

Viton kotiuduttua sotatantereelta Joen mafiakytkökset auttavat sotaveteraania pääsemään takaisin jaloilleen. Luottamuksen kasvaessa tehtävät muuttuvat vaarallisemmiksi ja palkkiosummat nousevat samaan tahtiin. Alussa pärjää pelkillä nyrkeillä, mutta pian huomaa kaipaavansa jotain kättä pidempää. Nyrkkitappelu hoituu kevyiden ja raskaiden iskujen yhdistelmillä sekä väistöillä. Mafian raadolliselle tyylille uskollisena käsikahakat päättyvät tyylikkäisiin lopetusliikkeisiin, verta ja kyyneliä säästelemättä.

Taistelussa, niin ampumisessa kuin nyrkeillä huitomisessa, on tyyliä. Vaikka kokonaista rakennusta ei saa räiskittyä maan tasalle, seinistä ja kaiteista irtoilevat palaset sekä sirpaleiksi hajoavat ovet ja ikkunat tuovat voiman tunnetta. Aseiden teho tuntuu myös siinä, että niin Vito kuin vastustajatkin tipahtavat muutamasta tarkoin tähdätystä osumasta. Aseiden vakuuttavista tuhovoimista johtuen taistelu ajautuu usein asemasodaksi. Suojasta ampuminen toimii hyvin, mutta liian usein viholliset osuvat Vitoon, vaikka tämä kyykkisi suojan takana. Tämä tietysti sopii pelin realistisuutta hakevaan tyyliin; jos joku ruumiinosa on näköpiirissä, niin silloin sitä voi ampua. Realistista tai ei, se syö pelaamisen hauskuutta. Kun tähän vielä yhdistetään äkkikuolemia aiheuttavat pääosumat ja välillä todella harvaan ripotellut tallennuspaikat niin turhautumisilta ei voi välttyä. Peli olisi ehdottomasti kaivannut mahdollisuutta vapaaseen tallentamiseen.

Tarkoin ohjattu tarina avoimessa kaupungissa

Kuvitteellinen Empire Bayn kaupunki toimii leikkikenttänä Viton ja Joen rikolliselle uralle. Vaikka avoin kaupunki tarjoaa loistavat puitteet vapaaseen rellestämiseen, Mafia 2 on silti hyvin tarinavetoinen peli. Sivutehtäviä ei ole käytännössä ollenkaan, eikä vaateshoppailu, ravintolaillat saati autojen kuskaaminen romuttamolle jaksa viihdyttää hetkeä pitempään. Tiukkaakin tiukempia juonenkäänteitä seuratessa ei sivutehtäviä ehdi edes kaivata. Pelin tarina on huippuluokkaa.

Tehtävät eroavat toisistaan ilahduttavan paljon. Välillä hiippaillaan ryöstöretkellä pimeissä rakennuksissa ja välillä lähdetään porukalla jakamaan oman käden oikeutta kilpailevan perheen alueelle. Kaikesta huokuu aito mafiameininki. Rytmitys toimii hyvin, mikä johtuu juurikin tarkoin mietitystä ja ohjatusta tarinasta. Perinteisistä avoimen maailman peleistä poiketen Mafia 2 ei sisällä päällekkäisiä tehtäviä. Pelaaja tekee aina tehtävää, joka vie tarinaa eteenpäin. Näin ei pääse syntymään tilannetta, jossa sama tehtävätyyppi toistuu vain, koska pelaaja on sattumalta valinnut lukuisista tehtävänannoista samantyylisiä hommia peräjälkeen. Toisaalta muista hiekkalaatikkopeleistä tutut tylsän pitkät ajomatkat löytyvät myös Mafia 2:sta.

Tarinan eteneminen tiukasti ennalta määrättyä reittiä pitkin on antanut tiettyjä vapauksia pelin kehittäjille. Jo pelkästään se, että pelin tapahtumat sijoittuvat lähes kymmenen vuoden ajalle, tuo tuntua elävästä maailmasta ylä- ja alamäkineen. Kaupunki muuttuu vuosien varrella. Ajan mukana vaihtuvat automallit ja musiikkityylit ovat pieniä mutta todella tärkeitä yksityiskohtia. Vaikka kaupunki on tyylikäs, ei visuaalinen ulosanti yllä tämän päivän kärkipelien tasolle. Sahalaitoja löytyy sieltä täältä ja varsinkin nopeissa liikkeissä peli nykii ja kuva repeilee. Peli ei missään nimessä ole ruma, mutta se olisi kaivannut vielä pientä silottelua. Sen sijaan ääninäyttely on loistavaa. Italian aksentilla loistavaa dialogia mumisevat gangsterit nostavat suupielet ylöspäin kerta toisensa jälkeen. Oli sitten Joe kertomassa toinen toistaan huonompia iskurepliikkejä koko automatkan ajan tai tiukka sanailu ase uhrin ohimolla – käsikirjoitus on mietitty huolella loppuun asti.

Realistisuus on päivän sana

1940-luvun alkupuoliskolta ja aina 1950-luvun puolelle ulottuva tarina on ehtaa gangsteritavaraa ja niin ovat myös pelin ajokit. Tarjolla on lukuisia aikakausien rasseja aina sporttisista avoautoista jykeviin kuorma-autoihin. Ajotuntuma on pyritty pitämään mahdollisimman aidontuntuisena. Tarjolla on kaksi eri ajomallia: normaali ja simulaatio. Varsinkin simulaatio tasolla todella huomaa sen, että nyt ajetaan vanhoilla autoilla. Tuntuma on raskas, eikä lukkiutumattomista jarruista tai ohjaustehostimista ole tietoakaan. Raskaat peltipurkit liukuvat ja sutivat jatkuvasti. Mutkat ja risteykset pitää ennakoida hyvissä ajoin. Pelin realistisesta otteesta kielii myös se, että partioivat poliisit sakottavat ylinopeudesta ja törmäyksistä toisiin autoihin erittäin hanakasti. Mafian tehtävät eivät usein kestä päivänvaloa, ja olisikin todella harmillista joutua poliisin pysäyttämäksi, kun takakontissa lojuu ruumis tai kuormurin lavalta löytyy laatikkokaupalla laitonta tavaraa. Tämä mielessä pitäen pelaaja voi kytkeä nopeusrajoittimen päälle napinpainalluksella. Kyseistä ominaisuutta tulee käytettyä loppua kohden aina vain useammin.

Mafia 2:n väkivaltainen, alkoholilla ja naisilla kuorutettu, kuvaus 1940-luvun Amerikasta on K18-leimansa ansainnut. Peli ei turhaan peittele vaan kertoo tarinan kunniasta, luottamuksesta ja ystävyydestä juuri niin raadollisesti kuin mafiosojen maailmaan kuuluu. Kaikesta näkee, että peli on suunnattu aikuisille.

Laadukas paketti

Mafia 2 on pienistä kauneusvirheistään huolimatta loppuun asti mietitty kokonaisuus. Pelin läpäisee noin 10 tunnissa, ja lopputekstien rullatessa tunne on tyhjentävä. Tarina on saatu päätökseen, eikä peli tuntunut liian lyhyeltä tai liian pitkältä. Juonen nerokas rytmitys teki tapahtumien seuraamisesta helppoa, tehtävät eivät toistaneet itseään ja tarina saatiin päätökseen tyylikkäästi. Kaupunkiin piilotetut Playboy-lehdet ja etsintäkuulutukset nostavat pelin uudelleenpeluuarvoa ja vaikka minkäänlaista moninpeliä ei ole, rahoilleen saa silti vastinetta. Synkkä verenmakuinen maailma, loistava tarina ja munakkaat aseet ovat ehdottomasti kokemisen arvoisia.