Ajat muuttuvat, Mortal Kombat pysyy
Vuonna 1993 Helsingistäkin löytyi vielä kunnollisia pelihalleja. Yksi kierros Mortal Kombatia maksoi silloin kolme markkaa paikallisessa. Vitosella sai kaksi peliä. Nyt pelihallit ovat kuolleet pois, vitosella saa selkäänsä korkeintaan lähiön ostarilla, eikä sosiaalinen pelihallimeininki taida muutenkaan kiinnostaa yksiöissään irkkaavia nykynuoria. Mortal Kombatiakin pitää nykyään pelata kaukosäätimellä, kun joystickit eivät ole enää muotia.
Mortal Kombat Armageddon on tähän päivään siirretty versio menneestä hitistä. Ideana on edelleen verinen kaksintaistelu, joko tekoälyä tai ihmispelaajaa vastaan. Kumpikin pelaaja valitsee itselleen ensin hahmon, jonka jälkeen vastustaja on tarkoitus piestä ensin lunastuskuntoon ja lopulta varaosiksi yliampuvalla lopetusliikkeellä, eli fatalityllä. Hahmoja on valittavana kymmenittäin ja jokaisella on yksilöllinen taistelutyyli ja valikoima erikoisliikkeitä.
Vanhojen fanien riemuksi Armageddoniin on mahdutettu kaikki aikaisempien osien hahmot aina Sub-Zerosta Noob Saibotiin. Vähempikin olisi kyllä riittänyt, sillä osa taistelijoista on melko paljon toistensa kaltaisia. Myöskään turhat tapaukset, kuten oksenteleva ja piereskelevä Bo Rai Cho, eivät merkittävästi lisää pelinautintoa.
Vanhat konstit vs. pussillinen uusia – FIGHT!
Wiin Mortal Kombat Armageddon herätti ennakkoon huomiota omaperäisellä ohjaustyylillään, jota pelisarjan isä, Ed Boon, esitteli alkuvuonna verkkosivuillaan. Pädiohjauksen sijaan Wiin omistajat voisivat nyt katkoa luita ja rusentaa rustoa pienellä Wiimoten heilautuksella. Lupausten mukaan taistelu on siis yhtä hikistä niin peliruudulla kuin sen ääressä.
Ajatuksena kaukosäätimellä ohjaaminen toimiikin hienosti: hahmon liikkeitä ohjataan nunchuckilla, lyönnit ja potkut irtoavat ristiohjaimesta ja erikoisliikkeet tehdään kapulaa heilauttamalla. Käytännössä kaikki perustuu silti enemmän tuuriin kuin taitoon. Kaksi aloittelevaa pelaajaa saattaa ehkä saada kicksit holtittomasta heilumisesta, mutta osaavaa vastustajaa ja etenkin vikkelää tekoälyä vastaan pelatessa kaukosäätimen heiluttelu on ihan onnetonta puuhaa. Välttämättömien erikoisliikkeiden tekeminen ei läheskään aina onnistu, ja vaikka onnistuisikin, on ajoitus harmittavan usein pielessä. Onneksi pelaaminen onnistuu myös Classic- ja GameCube –ohjaimilla, jolloin hahmon saa tekemään suunnilleen sitä mitä pitääkin.
Toinen huono uudistus on jo neljännessä osassa lanseerattu kolmiulotteisuus, joka veti Mortal Kombatit taistelemaan samaan sarjaan Tekkeneiden ja Virtua Fightereiden kanssa. Kaksiulotteisena pelinä Mortal Kombat voisi olla hauska kuriositeetti, mutta nyt se jää armotta teknisesti parempien kilpakumppaneidensa jalkoihin. Vastaavia tekeleitä on kauppojen hyllyillä jo sen verran runsaasti, ettei puolivillaisella viritelmällä ole mitään asiaa markkinoille.
Mortal Kombat –faneille Armageddonista saattaa riittää rahtusen enemmän iloa. Tutut hahmot ja kentät herättävät varmasti lämpimiä muistoja konkareissa, eikä Deadly Alliancessa lanseerattua sekavaa taistelutyylien vaihteluakaan ole enää mukana. Toisaalta faneilla ei ole mitään syytä hankkia juuri Wii-versiota pelistä, sillä Xbox- ja PlayStation 2 –painokset ajavat saman asian. Edes Wii-version erikoista ohjaustyyliä ei voi käyttää myyntiargumenttina, sillä kapulanheiluttelu istuu heikosti tarkkaa ajoitusta vaativaan taistelupeliin.
Kehäraakin tuomio
Kokonaisuutena Wiin Mortal Kombat: Armageddon vaikuttaa aika väsyneeltä julkaisulta. Laatua on yritetty korvata sisällön määrällä, mutta se tekee pelistä vain entistä naurettavamman. Mukaan on heitetty mm. Motor Kombat –autopeli, eräänlainen murheellinen väännös Mario Kartista, sekä yhdentekevä Konquest-pelitila, jossa kerätyillä pisteillä voi avata peliin lukittuja yllätyksiä, kuten taustakuvia ja muuta hömppää.
Mortal Kombat Armageddonin nostalgia-arvo on kiistaton, mutta väärin perustein. Uusien innovaatioiden sijaan se ratsastaa vanhojen osien kulttimaineen varassa. Taistelusta ja nujakoinnista unelmoivalle Wii-omistajalle peli saattaa toki tarjota parin illan edestä viihdettä, mutta muille Mortal Kombatin encoren seuraaminen on kuin katselisi vanhan elähtäneen rokkibändin uusintakiertuetta: vanha jengi on kasassa ja veisut ovat tuttuja, mutta meininki ei yllä lähellekään takavuosien tykitystä.
