Onechanbara: Bikini Samurai Squad

Pelejä voi markkinoida monella tavalla. Ideaalisinta olisi tietenkin, jos myyntivaltteina olisivat esimerkiksi omaperäinen idea, erinomainen pelattavuus ja silmiä hivelevä grafiikka. Jos tällaiset positiiviset ominaisuudet kuitenkin jäävät kehityskaaren puoliväliin, niin kaikkea ei ole silti menetetty. Seksi ja yletön väkivalta saattavat myydä ainakin jokusen kappaleen peliä pahaa-aavistamattomille kuluttajille. Tähän saumaan yrittää iskeä myös nimihirviö Onechanbara: Bikini Samurai Squad.

Hai, hai, hai, mä oon sun samurai

Onechanbarassa miekoin aseistautuneet siskokset nimeltä Aya ja Saki rymistelevät hack&slash -tyyliin sankkojen zombie-joukkojen läpi. Epäkuolleiden nousun takaa paljastuu tietenkin laajempi salajuoni, sikäli kuin pelin tarinaan joku haluaa syventyä. Sisarusparia vahvistetaan nopeasti myös kolmannella pelattavalla hahmolla Annnalla, joka lähitaistelun sijaan luottaa aseiden voimaan. Pelin edetessä avautuu uusia vaatekappaleita, joilla hahmoja voi pukea tai jättää pukematta. Nännipihat eivät sentään missään vaiheessa vilku, mutta paljasta pintaa tarjoillaan nähtäville runsaskätisesti.

Jos pelin tytyköitä katseleekin mielellään, on muuten kyseessä susiruma tekele. Erityisesti ympäristöjen graafinen toteutus on ala-arvoista. Tekstuurit ovat epätarkkoja ja muutenkin ulkoasu on jäänyt jonnekin aikaisempien laitesukupolvien tasolle. Tästä huolimatta latausajat ovat käsittämättömän pitkiä, joskin odottelun tuskaa lievitetään latausruudun aikana pelattavan kaksiulotteisen zombietappopelin avulla. Tämä yksinkertainen minipeli viihdyttää itseasiassa jopa paremmin kuin varsinainen peli. Kenttäsuunnitteluun ei ole jaksettu käyttää sen enempää viitseliäisyyttä, sillä kentät ovat tylsän yksitoikkoisia. Lisäksi samoja paikkoja kierrätetään häpeilemättä moneen kertaan pelin edetessä.

Tuppeen laittaa miekkani sain

Pelattavuuden suhteen on nähty vähän yritteliäisyyttä. Mättöpelien tapaan pelaajalla on käytettävissään muutama eri hyökkäys, kuten huitaisu miekalla tai potku. Teurastuksen lomassa miekan terään kertyy verta, joka pitää muistaa ravistaa irti, tai muuten terä voi tylsistyä ja jäädä uhriin kiinni. Eri hahmoilla voi suorittaa omat erikoishyökkäyksensä, ja pelissä on varsin laaja kirjo hyökkäysyhdistelmiä opeteltavaksi. Harmillisesti näiden opetteluun ei ole juuri syytä, sillä taistelu aivottomia zombie-laumoja vastaan käy helpoiten hakkaamalla hyökkäysnappeja sattumanvaraisesti. Täten hetkittäin viihdyttävä zombien pilkkominen muuttuu tympäiseväksi rasittaen pelaajan kestävyyttä sekä henkisesti että fyysisesti. Peli ei ole kovin vaikea, sillä varsinainen haaste ilmestyy yksittäisten haastavien ja jopa ärsyttävien pomohahmojen muodossa.

Perinteisin kriteerein arvosteltuna Onechanbara on lähes epäonnistunut tekele. Toisaalta teokselle luultavasti löytyy oma marginaalinen pelaajakuntansa, joka nauttii rehellisen verekkäästä mätöstä vähäpukeisilla naikkosilla maustettuna. Heille peliä ei tarvitse sen enempää suositella. Muiden kannattaa miettiä, että kannattaako näin hölmöön peliin rahojansa laittaa.