Soraäänien mukaan toiseen maailmansotaan sijoittuvia pelejä on liikaa. Pötyä, toteaa Relic ja potkaisee teemaan sopivalla vauhdilla lisää asennetta.
The Outfit ei ole perinteinen peli, ainakaan konsoleilla. Perusasetelma kuitenkin kuulostaa jo jokseenkin tutulta. Kampanjan 12 tehtävää sijoittuvat Ranskaan, joka pelaajan pitää vapauttaa natsien alaisuudesta. Kuhunkin tehtävään pelaaja valitsee yhden sankarin kolmesta mahdollisesta, mutta kesken tehtävääkin sankariaan pystyy vaihtamaan.
Vaikka tähän saakka peli kuulostaakin perinteiseltä, kaavat murtuvat heti kun pelaaja pääsee sotatantereelle. Yksin ei käy soitteleminen näin isoissa orkestereissa, joten pelaajalla on käytössään taistelukenttien pitsataksi eli parilla napinpainalluksella avukseen saa tilattua kaikkea sotilaista jeeppeihin ja tykkeihin. Tilaaminen maksetaan pisteillä, joita kerätään tappamalla vastustajia ja valloittamalla strategisia kohteita. Nämä kohteet toimivat samalla tukikohtina, joista voi kuoltuaan aloittaa rynnistyksensä uudestaan. Mukana on myös kolme erityyppistä tuotantopajaa, jotka valtaamalla pääsee rakentamaan raskaampaa kalustoa ja tilaamaan ilmaiskuja vihollisen sekä ympäristön tuhoksi.
Ja ympäristö todella näyttää tuhon merkit selvästi. Varsinkin rynnistäessään kaupungin keskeltä tankin piippu laulaen alkaa rakennusten pintamuotoilu muistuttaa enemmän reikäjuustoa kuin perinteisempää ranskalaista arkkitehtuuria. Periaatteessa kaiken voi tuhota, mistä on toisinaan myös strategista hyötyä, jos leikkaa sillan vihollisen edestä tai tuhoaa suojan miehien edestä. Sillat tosin pystyy myös rakentamaan takaisin, mikäli reitti uhkaisi muuten loppua kuin seinään. Tilaussysteemi yleisesti toimii hyvin ja on riittävän nopea jopa tiiviisiin taisteluihin. Valinnanvaraa löytyy sopivasti, mikä tekee yksittäisten asioiden tilaamisesta helppoa.
Paranee Livessä
Kun yksinpelin tekoäly ei pahemmin hyökkää vaan keskittyy puolustamaan löytyy ratkaisu moninpelin puolelta. Tarjolla on taisteluita kahdeksalle pelaajalle ja kahden pelaajan voimin pääsee pelaamaan myös kampanjaa läpi. Livekään ei ole pakollinen, sillä The Outfit tukee myös System Linkiä ja jaettua kuvaa. Kenttiä löytyy kaksitoista, mutta yhdellä ilmaisella kartalla ja yhdellä maksullisella paketilla määrän saa kasvatettua jo kuuteentoista, mikä riittää vallan mainiosti.
Perustaistelut keskittyvät strategisten pisteiden valloittamiseen, mutta myös perinteisemmät deathmatch ja destruction -pelitilat ovat mukana. Strategisessa taistelussa molemmilla joukkueilla on tietty määrä komentopisteitä, joita menettää ja saa kohteita valtaamalla. Voittaa voi joko tyhjentämällä vihollisen koko komentopistetilin tai valtaamalla kaikki kohteet, jolloin vastustajilla ei ole enää mahdollisuutta syntyä uudestaan. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta tämä on myös hyve, sillä peliin pääsee helposti mukaan. Hyökkääminen ja strategisten kohteiden valtaaminen heti pelin alusta alkaen on tärkeää, mikä ajaa molemmat joukkueet melko aktiiviseen taisteluun eikä puolustusasemien rakenteluun tule käytettyä aikaa samalla tavalla kuin yksinpelissä. Vaikka pelaajia ei pääse kahdeksaa enempää mukaan, menee pelit jo noilla määrillä hieman sekaviksi vaikka jako vain kahteen joukkueeseen selkeyttääkin toimintaa huomattavasti.
Ensimmäinen matsi saattaa mennä vielä ihmetellessä muuttunutta pelitempoa yksinpeliin verrattuna, mutta jo toisessa taistelussa pelaajalle on alusta asti selvää miten menestyä paremmin. Tämän jälkeen pelaamiseen voi keskittyä pelkästään hauskana ajanvietteenä, millä tavalla koko peliä pystyy helpoiten kuvailemaan. The Outfitin pelaaminen on yksinkertaisesti hauskaa ja Livessä tämä korostuu entisestään.
Kun omaperäisyys ei yksin riitä
The Outfit on malliesimerkki pelistä, jossa on todella paljon hyvää ja johon ihastuu helposti jos kevytstrategia kiinnostaa. Omaperäisyys paistaa läpi ja pelintekijätkin ovat varmasti pitäneet omasta tuotoksestaan. Täydellisyys on kuitenkin adjektiivi, joka ei The Outfitiin sovi. Yksinpelin kampanja on kovin helppo, vaikka se muuten ihan mielenkiintoinen onkin. Rakennuksiin ei pääse sijoittamaan miehiä eikä suojia pysty rakentamaan hiekkapussien ja juoksuhautojen muodossa.
Visuaalisesti Outfit ei yllä monien muiden Xbox 360 -pelien tasolle. Tosin tuhoutuva ympäristö toimii vallan mainiosti, joten jos tämän edestä on pitänyt uhrata hieman graafista loistoa niin kaikin mokomin. Ruudunpäivitys pysyy ihan mukavalla tasolla, vaikka pieniä hidastumisia harvoin ilmenikin. Äänipuolella käytännöllisyys on myös ajanut hienojen kikkojen ohi, eikä peli yllä millään samalle tasolle esimerkiksi Call of Duty 2:n kanssa. Vertaileminen näiden kahden saman teeman pelin kanssa ei tietenkään ole täysin reilua, koska toteutus on niin poikkeavaa, mutta aihepiirinsä takia tältä ei voi välttyä. Lisäksi ainakin kokeilemassamme arvostelukappaleessa oli myös ihan teknisiä ongelmia äänien pätkimisen kanssa, mitä tapahtui suhteellisen usein.
The Outfit on kuitenkin enemmän kuin puutteidensa summa, se on väriläiskä alkuvuoden Xbox 360 -pelien tarjonnassa. Pelistä on myös kokeiluversio tarjolla Xbox 360:n kauppapaikalla. Suoria johtopäätöksiä laadusta ei kannata kuitenkaan demon perusteella vetää, sillä tämänkin pelin kohdalla lopullinen versio eroaa positiivisesti edukseen. The Outfitiä voikin helposti suositella niille, joita perinteinen nettiräiskintä ei enää jaksa samalla tavalla sytyttää sekä niille, joiden mielestä nykyinen tarjonta on liian yksitoikkoista lukuisine toimintapeleineen. Toimintaa ei The Outfitistäkään puutu, mutta sen toteutus nostattaa hymyn huulille. Hieman pidemmällä hiomisajalla varustettuna pelistä olisi saattanut kehittyä kevään parhaita julkaisuja. Nytkään sitä ei kannata silti ohittaa olankohautuksella.
