Kahdeksanvuotiaan Misfortune Ramirez Hernandezin elämä ei ole ruusuilla tanssimista: Hänen äidilleen maistuu alkoholi vähän liiaksi, eikä isääkään näy kotona kovin usein. Vilkkaalla mielikuvituksella varustettu tyttönen on kuitenkin onnistunut luomaan itselleen oman turvallisen maailman, jossa kaikki pahat asiat katoavat viskomalla glitteriä ympäriinsä. Eräänä päivänä mysteerinen ääni Mr. Voice kutsuu Misfortunen pelaamaan peliä, jonka palkintona on ikuinen onnellisuus. Tyttö päättää liittyä mukaan leikkiin, sillä hän haluaa antaa palkinnon lahjaksi rakkaalle äidilleen. Yhdessä kaksikko lähtee seikkailulle kohti ihmeellisten asukkien täyttämää synkkää ja vaarallista metsää.
Kakkaa, pieruja ja kiroileva pikkuneiti
Herttaisen Misfortune Ramirez Hernandezin lyhyt tarina on täynnä söpöyttä ja mustaa huumoria. Kakkavitsit ja kiroileva pikkutyttö jaksavat loppujen lopuksi naurattaa vain pienen hetken, jonka jälkeen hymy hyytyy ja itseään toistavat läpät alkavat kyllästyttämään.
Koska kyseessä on interaktiivinen novelli ei varsinaista pelattavaa ole, vaan toiminta keskittyy valintojen tekemiseen ja kaksiulotteisen maailman tutkimiseen. Pelaajalle annetaan aina kaksi vaihtoehtoa, joista valitaan omasta mielestä se parempi. Tyttö on kuitenkin niin epäonninen ja kömpelö, että usein on aivan sama kumman vaihtoehdon valitsee: lopputulos on molemmissa tapauksissa aivan yhtä kaoottinen. Joskus päätöksiensä seurauksia joutuu odottamaan pidemmän aikaa, mutta yleensä lopputuloksen näkee saman tien. Eri valinnat kuljettavat seikkailua eteenpäin hieman eri tavoin, joten nähdäkseen kaiken tarjonnan kannattaa teos pelata läpi ainakin kahdesti.
Ällösöpöilyä havumetsän keskellä
Pelin vahvin osa-alue on selvästi sen ulkonäkö. Kauniisti piirretty pohjoismaalainen maisema miellyttää silmää, ja soppaan on lisätty mukavasti pikkuisia yksityiskohtia sekä ovelia viittauksia kehittäjän edelliseen tekeleeseen.
Ääninäyteltyjä hahmoja on yhteensä kaksi: pikkuneiti Misfortune ja Mr. Voice. Molempien henkilöiden esittäjät selviävät rooleistaan kiitettävästi, tosin pikkutytön puhetyyli ja ällösöpö ääni saattavat aiheuttaa pientä ärtymystä osassa pelaajia.
Kahdesta kolmeen tuntia kestävä Little Misfortune ei sykähdytä samalla tavalla kuin kehittäjän edellinen kauhuilu Fran Bow, joka toki kuuluu hieman eri genreen ja on muutenkin tyyliltään synkempi sekä ahdistavampi. Ulkoisesti näyttävän pelin läpäisee suht mielellään yhden kerran, mutta tämän jälkeen sen pariin ei tee oikeastaan mieli palata. Luomus nojaa hyvin vahvasti mustaan huumoriin, mutta valitettavasti vitsit eivät kauaa naurata. Little Misfortune onkin vain ihan kiva välipala Fran Bow 2:sta odotellessa.
