Mustan Kissan seikkailut
Kukapa pikkupoika ei olisi joskus haaveillut merirosvon vapaasta ja vastuuttomasta elämästä, avomeren kutsuvasta tuoksusta sekä niistä lukemattomista aarteista ja seikkailuista, jotka ovat jossakin horisontin takana vain odottamassa löytäjäänsä. Pirates - Legend of Black Kat yrittää tiivistää kaikki merirosvoilun arkkikliseet toimivaksi ja pitkäksi seikkailupeliksi ja onnistuukin siinä ihan kohtalaisen hyvin. Tosin eivät tämän pelin tekijät ole virheiltäkään välttyneet.
Katarina "Black Kat" De Leon on kuuluisan ja uljaan merirosvokapteenin hemaiseva tytär, joka yrittää seurata äitinsä jalanjälkiä parhaan taitonsa mukaan. Äitimuori on jättänyt tyttärelleen perinnöksi paitsi De Leonin kuuluisan nimen, myös suuren ja mystisen aarteen, joka on valitettavasti vain tavan mukaan piilotettu jonnekin horisontin tuolle puolen, yhdelle pelin paristakymmenestä kartoittamattomasta saaresta. Jotta aarteeseen pääsisi käsiksi, pelaajan on hypättävä Katarinan housuihin ja lähdettävä pitkälle matkalle viiden karttakiven löytämiseksi. Nämä karttakivet ovat luonnollisesti kadonneet eri puolille tunnettua maailmaa, eikä niiden metsästäminen ole helppo, saati sitten lyhyt urakka. Kiitti vaan, äiti. Homma menee monimutkaiseksi myös sen takia, ettei Katarina ole ainoa merirosvokapteeni, joka on ottanut elämäntehtäväkseen tämän aarteen löytämisen. Huonot ääninäyttelijät johdattavat pelaajan monien kliseisten juonenkäänteiden kautta kohti yllättävää loppua ja viimeistä taistelua hyvän ja pahan välillä.
Itse peli ei ole sitä kaikkein perinteisintä toimintaseikkailua. Vaikka suurin osa ajasta kuluukin juoksenteluun, hyppimiseen ja miekan heilutteluun, pari eksoottisempaa ominaisuutta erottavat Piratesin toimintapelien peruskaavasta. Peli ei etene aivan niin lineaarisesti kuin olin odottanut, minkä lisäksi mukana on kerrassaan mainiosti toteutettu laivataistelusysteemi sekä roolipelimäinen mahdollisuus kehittää omaa paattiaan aina vain tehokkaammaksi tuhokoneeksi. Tämän lisäksi Piratesin laaja maailma on niin pullollaan piilotettuja aarteita ja salaisuuksia, että löytämisen ilosta pääsee nauttimaan jatkuvasti.
Tahtoo isomman laivan
Pirates jakautuu siis kahteen osaan: Katarinan ohjaamiseen tämän puhdistaessa löytämiään saaria aarteista ja vihollisista, sekä laivan ohjaamiseen, jolloin samoja saaria voi kierrellä kauempaa ja harrastaa siinä samassa satunnaista merirosvoamista. Näiden kahden eri pelimoodin välillä vaihdellaan vapaasti pelaajan tahdon mukaan, ja mikä parasta, ilman lataustaukoja.
Kun saarilla seikkaillaan ruohonjuuritasolla, peli muistuttaa perinteistä toimintaseikkailua. Katarina osaa hypätä, juosta ja huitoa miekallaan kaikenkarvaisia vihollisia, joita saarilla vilisee. Näihin kuuluvat tietysti enemmän tai vähemmän voimakkaat "pahat" merirosvot sekä myös kirjava joukko yliluonnollisempia hirviöitä, kuten luurankoja, voodoo-örkkejä tai jättiläisrapuja. Taistelusysteemi on kaikkea muuta kuin monimutkainen. Katarina osaa ainoastaan yhden viiden iskun kombon, jota toistamalla voi raivata tieltään suurimman osan heikoista pahiksista. Kun vaikeustaso loppua kohden kohoaa, myös torjumiselle tulee tarvetta. Pelissä voi nimittäin torjua paitsi vihollisten miekaniskuja, myös luoteja ja jopa räjähdyksiä. Hyppimiselle en löytänyt muuta käyttöä kuin iskujen väistelyn.
Pelissä on paljon kerättävää ja löydettävää. Katarina voi kantaa mukanaan suuren määrän erilaisia heittoaseita aina tikareista elämänvoimaa imeviin pääkalloihin, sekä voimakkaita taikaesineitä, jotka aiheuttavat suurta tuhoa kaikille lähiympäristön vihollisille. Pelin aikana voi myös löytää uusia, entistä tehokkaampia miekkoja, sekä kristallisydämiä, jotka kasvattavat Katarinan kestokykyä pysyvästi. Menetettyä elämänvoimaa paikataan siellä täällä lojuvilla rommituopeilla, kuinkas muutenkaan. Saaret ovat täynnä haudattuja aarteita, jotka paikannetaan ohjaimen tärinätoiminnon avulla ja joita voi myöhemmin vaihtaa vaikkapa parempaan aseistukseen. Roolipelimäinen aarteenmetsästys ja taistelutehokkuuden kasvattaminen ovatkin pelin hauskimpia piirteitä ja ne ovat myös tarpeen, sillä loppua kohden vaikeustaso nousee sen verran jyrkästi, että sen sijaan että olisin jäänyt taistelemaan jokaista vihollista vastaan, juoksin pahiksien ohi häntä koipien välissä toivoen selviäväni hengissä pelkän onnen kaupalla.
Laivalla seilaaminen ja merirosvoilu ovat todella hauskaa vaihtelua osittain puuduttavien seikkailuosuuksien välissä. Merellä seilatessa on helppo törmätä vihollislaivoihin, joita vastaan taistellaan reaaliajassa laivan kasvavalla kanuuna-arsenaalilla ja erilaisilla satamista ostettavilla erikoisuuksilla, kuten vaikkapa purjeita repivillä heittokoukuilla tai pommeilla, jotka sytyttävät vihollisen laivan tuleen. Vaurioitunutta paattia on korjattava jatkuvasti joko puulla tai purjekankailla, mikä käy melko helposti jopa taistelun tiimellyksen keskellä. Muita mukavia erikoisuuksia ovat harvinaiset laivan kärkeen asennettavat keulakuvat, jotka antavat pelaajalle yliluonnollisia voimia ja huomattavan taisteluedun vihollisiin nähden.
Pääkallolipulla varustettua laivaa ei luonnollisesti oteta satamakaupungeissa avosylin vastaan, joten raivoisa meritaistelu ja kaupungin tykkitornien tuhoaminen ovatkin tarpeen aina ennen kuin satamissa voi toivoa käyvänsä kauppaa. Laivan parantelu satamista hankittavilla lisäosilla on hauskaa, joskin kallista puuhaa, ja suurin osa kerätyistä aarteista kuluukin ylimääräisten tykkien osteluun ja laivan muokkaamiseen entistä isommaksi, kestävämmäksi ja näyttävämmäksi versioksi. Peli nimittäin aloitetaan säälittävällä pikkupaatilla, joka seikkailun edetessä kasvaa jättimäiseksi, aaltoja halkovaksi Titanic-klooniksi, jonka tulivoima on monikymmenkertainen pienimpiin laivoihin verrattuna. Piratesissa on myös mukana pienimuotoinen kaksinpeli, jossa kaveria vastaan voi pelata laivanupotusta lyhyinä turnajaisina.
Lopuksi iskee haukotus
Merirosvoilu, seikkailu ja varusteiden parantelu on toki hauskaa puuhaa ainakin minun mielestäni, mutta valitettavasti pelin kaava tuntuu toistavan itseään pahasti. Ensin juoksennellaan saarella kunnes löydetään kartta uusille saarille, joilla sitten juoksennellaan kunnes löydetään kartta seuraavalle saaristolle. Välissä taistellaan merellä vihollislaivoja vastaan ja paikoitellen otetaan yhteen vaikeiden pomovastusten kanssa. Näitä pomotaisteluja ei ole kovinkaan usein, mutta silloin kun niihin törmää, eteneminen yleensä tyssää pitkäksi aikaa pelaajan yrittäessä epätoivoisesti järkeillä, millä logiikalla hirviöt on mahdollista voittaa. Toinen paha ongelma itsensä toiston lisäksi on opastuksen puute. Seuraavalle saaristolle on toki helppo löytää tarvittavat kartat, mutta paikoitellen eteneminen vaatii jonkin esineen löytämistä, joka saattaa olla piilossa millä tahansa pelin paristakymmenestä saaresta. Tällöin ainoa vaihtoehto pelin jatkamiselle on joko koluta jokainen laaja saari uudestaan läpi tai vaihtoehtoisesti turvautua GameFaqs.comin apuun, kuten minäkin jouduin kerran tekemään. Viimeisenä, joskaan ei vähäisimpänä ongelmana mainittakoon kömpelö inventaario, tai pikemminkin sen puute. Kulloinkin tarvittava esine on kaivettava hankalasti esiin kymmenien muiden esineiden joukosta, ja varsinkin toiminnan keskellä on todella hankala alkaa selailemaan tavarakokoelmaansa oikeaa tavaraa etsien. Kuolema yleensä korjaa hyvissä ajoin ennen kuin pelastavan esineen on saanut kaivettua esille.
Pelin visuaalinen anti on tasoltaan todella vaihtelevaa. Kun Katarinaa ohjataan rantojen, jääkenttien, tulivuorten ja metsien halki, ympäristöt näyttävät pääasiassa tylsiltä ja mitäänsanomattomilta. Jopa tekstuurit tuntuvat muuttavan muotoaan riippuen siitä, kuinka läheltä niitä katsoo, ja iso osa olennoista on kulmikkaita ja rumia. Hahmojen animaatio ei ole mitenkään erikoisen sulavaa, mutta kuitenkin sen verran toimivaa, ettei pelintekijöillä ole syytä häpeillä. Laivataistelut ovat asia erikseen, sillä mereltä käsin katsottuna peli näyttää suorastaan kauniilta. Laivat, saaret ja upeat auringonlaskut heijastuvat meren kimaltelevasta pinnasta, ja paattia ohjatessa tuntuu tosiaan siltä, kuin olisi massiivisen ja natisevan järkäleen kannella.
Myös äänimaailma on laadultaan yhtä vaihtelevaa kuin visuaalinen puolikin. Juoksenteluosiot kuulostavat köyhiltä, sillä kaiuttimista kuuluvat useimmiten vain ja ainoastaan Katarinan askeleet. Jopa viidakon mukamas kirjava äänimaailma kuulostaa harmillisen teennäiseltä. Kun siirrytään merelle, myös audiopuoli muuttuu yllättäen kilon verran paremmaksi. Laivataisteluja säestävät seikkailuhenkiset merirosvosävelmät, jotka kuulostavat paikoitellen todella kauniilta. Tykit laulavat, aallot iskevät laivan runkoa vasten ja jotkut kapteenin huutamat komennot miehistölle luovat mukavasti jännitystä. Lyhyesti sanottuna, maalta käsin peli näyttää ja kuulostaa tylsältä, kun taas mereltä katsottuna Pirates parhaimmillaan suorastaan hellii silmiä ja korvia. Kaiken kaikkiaan ulkoasu on niin vaihteleva, että se jätti minut hieman ristiriitaisten tunteiden valtaan.
Peli siis toistaa itseään ja on paikoitellen ruma. Siinä ovatkin ne suurimmat mainitsemisen arvoiset ongelmat, tosin monia muitakin pikkuvikoja on havaittavissa, esimerkiksi pelimaailman uskottavuuden suhteen. Mutta siihen riittää ratkaisuksi se, ettei turhaan odota täydellisen realistista merirosvosimulaattoria, vaan hieman kieli poskessa suunniteltua rakoilevaa ja vaihtelevaa kokonaisuutta. Kun on asennoitunut oikein, pensaisiin piilotetut rommituopit, maasta esiin pomppaavat arkut tai savuna ilmaan haihtuvat viholliset eivät enää häiritse. Ainoa asia, mikä minua todella vaivasi, oli kammottavan tunteettomat ääninäyttelijät. Jopa kliseinen juoni menetteli, kunhan opin suhtautumaan siihen huumorilla, mutta ääninäyttelijöiden kyky olla vahingossakaan näyttämättä mitään uskottavia tunteita oli asia, johon olisin todella kaivannut parannusta.
Kaikkine pikkuvikoineenkin kyseessä on ihan maittava välipala, josta jäi hyvä maku suuhun. Pelistä huokuu jotain vaikeasti määriteltävää seikkailuhenkeä, joka suorastaan vaatii jatkamaan pelaamista, vaikka pelin kaava toistaakin itseään välillä turhan pahasti. Laimea ensivaikutelma paljastui vääräksi vasta parin tunnin seikkailemisen jälkeen, jolloin Pirates alkoi hitaasti mutta varmasti kietomaan minua pauloihinsa. Vaikka tämä tekele on laadultaan todella vaihteleva kokonaisuus, joka pursuilee pikkuvikoja ja kliseitä, se tarjoaa myös mielin määrin jännitystä ja viihdettä sekä sangen pitkäikäisen seikkailun, josta minun oli vaikea olla pitämättä.
