Insomniac Games siirtyy uusille urille Sunset Overdriven siivittämänä. Parhaiten Ratchet & Clank -sarjastaan tunnettu studio viihtyi pitkään Sonyn siipien suojassa, mutta uutukainen julkaistaan toistaiseksi yksinoikeudella Microsoftin monoliitille. Lisäksi peli on maineikkaalle jenkkitiimille ensimmäinen sukellus avoimen maailman puitteisiin. Yhtymäkohtia aiempiin projekteihin ei tarvitse silti kaukaa etsiä: monipuolinen ja hulvaton asevalikoima tuo välittömästi mieleen porukan edelliset tuotokset. Myös huumori on jälleen vahvasti läsnä, tosin tällä kertaa reilusti ronskimmalla otteella höystettynä kuin koko perheen Ratcheteissa.
Maailmanloppua odotellessa
Pelin kieli poskella -asenne paistaa kaikesta läpi ensimetreiltä alkaen. Neljättä seinää rikotaan alituiseen sekä hahmojen kommenttien että tekojen kautta. Hommaa ei vedetä kuitenkaan täysin läskiksi, vaan piikit pelikliseiden suuntaan kohdistetaan oikein. Sunset Overdriven kantavana teemana on ennen kaikkea hauskanpito, joten vaikeusaste pidetään maltillisena. Kuoleman korjatessa anonyymi ja habitukseltaan täysin kustomoitava sankari palautetaan hulvattomien animaatioiden siivittämänä takaisin toiminnan keskipisteeseen. Anteeksiantavaisuus pätee myös tasohyppelyosuuksiin: väärä askelma ei olekaan kohtalokas, kun Portalin suuntaan nyökkäävät teleportit siirtävät päähahmon uudelleen lähtökielekkeelle. Tällöin virtuaalinen vääräleuka muistaa totta kai kiittää kehittäjiä mainiosta pelisuunnittelusta.
Köykäinen tarina muodostaa lähinnä viitekehyksen yleiselle sekoilulle. FizzCo-limufirman tuoreimpaan virvoitusjuomaerään eksyy mausteeksi sokerin ohella oudompiakin aineksia, joiden juomisen seurauksena merkittävä osa Sunset Cityn populaatiosta muuttuu hirviöiksi. Hämäräperäinen yhtiö eristää kaupungin välittömästi karanteeniin, joten joukkotuhon satunnaiset selviytyjät jätetään oman onnensa varaan. Kaiken kukkuraksi FizzCo lähettää alueelle robottiarmeijan siivoamaan jälkiään. Tämä tarkoittaa monstereiden lahtaamisen lisäksi mahdollisten todistajien eliminoimista.
Ennen katastrofia ilmeisen surkeaa elämää viettänyt päähenkilö ei tapahtumista harmistu. Protagonisti näkee päinvastoin uuden tilaisuutensa koittaneen. Ketterästi paikasta toiseen liikkuva ja ennen pitkää hampaisiin asti aseistettu sankari nouseekin muiden selviytyjien viimeiseksi toivoksi. Autettavien joukkoon mahtuu muun muassa pilalle hemmotteluista kakaroista koostuva opiskelijaporukka sekä larppauksen maailmaan aivan liian syvälle uppoutunut nörttijengi. Tarinan varrella tavatut ryhmittymät ovat mukavan persoonallisia, ja kohtaamiset saavat yleensä hymyn huulille.
Roinaa noukkimassa
Juonta eteenpäin kuljettavissa tehtävänannoissa näkisi kuitenkin mieluusti enemmän mielikuvitusta. Turhan usein ryhmittymien käskyt kuuluvat: ”hae esine X paikasta Y”. Vaihtelua tavaroiden perässä juoksemiseen tuovat satunnaiset puolustustehtävät, joissa päästään virittelemään kekseliäitä ansoja suojelunakkia helpottamaan. Erityiskehut kuuluvat välipomomatseille, joiden rytmitys, eeppisyys ja hauskuuskerroin ovat huippuluokkaa. Tekemistä riittää myös pääjuonen ulkopuolella, sillä pituudeltaan vaihtelevia sivutehtäviä tupsahtelee kartalle tasaisen tappavasti. Parhaita pelikliseitä noudattaen kaupunki on vuorattu niin kerättävällä kuin rikottavalla krääsällä, kuten sähköjohdoista roikkuvilla vessapaperirullilla, käytetyillä lenkkareilla, Fizzie-ilmapalloilla sekä turvakameroilla. Tavaroiden noukkimisessa joutuu usein hyödyntämään akrobaattisia kykyjään, mikä pitää homman mielenkiintoisena.
Maaston haravoiminen kannattaa muutenkin, sillä löydetyt tai tuhotut esineet jalostetaan joko käteiseksi tai hahmolle pultattaviksi ominaisuuksiksi. Sankaria pääsee kehittämään varsin monipuolisesti Amp-kykyjen ja uusien tussarien avulla. Kustomointia hyödyntämällä taisteluihin saa monin verroin enemmän menoa ja meininkiä. Esimerkiksi liekitystoiminnon yhdistäminen lyöntinappiin tai aseeseen takaa varsin kuumat oltavat vihollisille. Omalaatuiset ja kekseliäät tykit palkitsevat ahkeran käyttäjänsä entistä tehokkaammilla kehitysversioilla, joten loppua kohden saumattomasti lähi- ja kaukoiskuja yhdistelevät lahtaussessiot ovat lievästi sanottuna näyttäviä. Tärkeintä on pysyä alati liikkeessä, sillä sankarin tuhovoima riippuu pitkälti tyylikertoimen lukemista.
Viimeisen päälle hiottu pelimekaniikka tekee onneksi näyttävien tappojen suorittamisesta helppoa. Hahmo loksahtaa napinpainalluksella liukumaan lukuisille raiteille, sähköjohdoille sekä erilaisille köysille. Kadulle hylätyt autot ja monet muut esineet toimivat trampoliinimaisina ponnahduslautoina huimille hypyille. Automaattitähtäyksen ansiosta ampuminen onnistuu kaapelin päällä tasapainoillessakin. Silti pelaaja tuntee olevansa tilanteen herra, sillä avustusta hyödynnetään juuri sopivasti. Grindaaminen ja tasoilta toiselle pomppinen muodostuu ainoaksi oikeaksi tavaksi liikkua kaupungin syövereissä. Maan tasalla juoksentelu on erittäin hidasta, ja lähinnä houkuttelee hirviölaumat paikalle. Alkuun omalaatuinen etenemisratkaisu tuntuu vaivalloiselta, mutta pienen totuttelun jälkeen parhaat reittivaihtoehdot piirtyvät verkkokalvoille kuin itsestään. Välimatkojen taittamiseen voi käyttää lisäksi pikasiirtymiä, jos laiskottaa.
Auringonlaskun kaunis kaupunki
Sunset Overdrive on riemastuttavan värikäs ilmestys. Harmaan sävyjen sijaan maailma pursuaa kirkkaita näkymiä ja räikeitä kontrasteja. Erinomaisen kuvasuunnittelun lisäksi tekniikka on kunnossa. Vaikka näyttö täyttyisi vihollisista, massiivista räjähdyksistä ja toimintaa elävöittävistä efekteistä, ei ruudunpäivitys takeltele milloinkaan. Ääninäyttelijät hoitavat hommansa hienosti. Karikatyyrimaiset hahmot viedään peleissä usein ärsyttävyyteen asti, mutta tähän ei nyt sorruta – jopa kirosanojen käyttö kohdistuu sopiviin paikkoihin, eikä särähdä korvaan turhana tehokeinona. Musiikin virkaa toimittava punk-raita jää sen sijaan aneemiseksi ja itseään toistavaksi taustakohinaksi.
Tekemistä riittää parhaimmillaan kymmeniksi tunneiksi, kun mukaan lasketaan kahdeksan hengen kimpassa väännettävä Chaos Squad -tornipuolustusmoodi. Moninpelissä tienattu kokemus siirtyy saumattomasti soolomoodiin, mikä alentaa kynnystä sukeltaa matsiin aina silloin tällöin.
Sunset Overdrive todistaa viimein, että Insomniac osaa tehdä loistopelejä myös Ratchet-mukavuusalueensa ulkopuolella. Ainoaksi merkittävämmäksi kritiikin kohteeksi ääniraidan lisäksi jää turhan mielikuvituksettomat tehtävärakenteet. Tämä ei silti liiaksi haittaa kokonaisuutta, sillä etukäteen tylsiltäkin kuulostavat noutokeikat muodostuvat yleensä hauskoiksi retkiksi kaupungin eri kolkkiin. Avoimen maailman häröily on harvoin näin rehellisen viihdyttävää.
