Tenchu: Shadow Assassins

Hiiviskelygenreen kuuluvan Tenchu-sarjan historia juontaa vuoteen 1998, jolloin päähenkilöt Rikimaru ja Ayame esittäytyivät ensimmäisen kerran Acquiren PlayStationille kehittämässä Tenchussa. Yli kymmenen vuotta ja eri alustoja myöhemmin Tenchu: Shadow Assassins saapui Wiille ja PSP:lle. Uusin tuotos on pitkästä aikaa Acquiren kädenjälkeä.

Pimeässä kaikki onnistuu

Pelaaja ohjaa tälläkin kertaa Rikimarua ja Ayamea, jotka yrittävät pelastaa lordi Gohdan tytärtä, prinsessa Kikua vihollisten kynsistä. Kierot tarinankäänteet ja pahisten katalat juonet seuraavat ninjakaksikkoa, aiheuttaen  epäluottamusta näiden välille. Elokuvamaisten välivideoiden värittämässä tarinatilassa on kymmenen kenttää, joista jokainen sisältää muutaman tallennuspaikkoina toimivan etapin. Etappien päätepisteet on merkitty kahtena sinivalkoisena loistavana soihtuna, joiden luokse pelaaja pääsee hiipimällä, piiloutumalla, juoksemalla, loikkimalla katoilla, sammuttamalla soihtuja sekä tietenkin tappamalla. Rikimarun ja Ayamen apuriksi hiipii joskus matkan varrelta löytyvä kissa, jonka voi lähettää tutkimaan reittiä. Puskiin piiloutuneet ninjat ja portteja vartioivat soturit eivät juurikaan välitä jalkojen vierestä hipsivästä nelijalkaisesta, joka voi napata mukaansa vaikkapa maasta löytyviä pommeja tuliaisiksi.

Tarinatilan lisäksi taitojaan voi harjoitella tehtävätilassa, jossa lyhyet missiot rankataan arvosanoilla. Suorituksiin vaikuttavat nopeus sekä paljastumisien lukumäärä. Sama käytäntö nähdään tarinatilan kenttien lopuissa, joissa arvosanaan vaikuttaa edellämainittujen lisäksi näyttävät Hissatsu-tapot, joita pelaaja pääsee harjoittamaan hiipimällä mahdollisimman lähelle uhriparkaansa.

Tehot käytetty tunnelman hyväksi

Graafisesti Tenchu: Shadow Assassins on ehdottomasti Wiin paremmasta päästä. Hahmot ja taustat näyttävät varsin tyylikkäiltä, sade piiskaa maata tunnelmallisesti ja salamat välähtelevät vaikuttavasti. Dialogi menettelee kokonaisuutena, mutta usein korvaan särähtävät pelin maailmaan sopimattomat aksentit. Ärsyttävintä on kuulla vihollisten toistavan samoja lauseita ("I hate ninja!"). Kenttien välissä nähtävät välivideot ovat huolella elokuvamaisiksi taiteiltuja, joita seuraa mielellään ilman pakottavaa skippaustarvetta.

Musiikki puolestaan hellii korvia ja tarttuva, monipuolinen ääniraita luo omalta osaltaan jännittävää ilmapiiriä. Ääniraita seuraa lisäksi pelin tapahtumia - kun vaara uhkaa, muuttuu musiikki sitä mukaa uhkaavammaksi. Kun samaan aikaan Wiimote värisee kiihtyvien sydämentykytysten tahtiin, siirtyy ruudussa näkyvä painostava tunnelma kotisohvalle asti.

Ninjarefleksit tarpeen

Ohjauksen pienet ongelmat eivät onnistu pilaamaan pelinautintoa. Pääosin Rikimaru, Ayame ja apuna toimiva kissa ohjautuvat moitteettomasti. Resident Evil 4: Wii Edition -konkarit ovat Wiin Tenchun parissa kuin kotonaan. Hahmot liikkuvat Nunchukin tatilla, C-napilla hypätään ja Z-nappi on varattu ns. Mind's Eye -tilalle. Ninjat voivat seurata Mind's Eye -tilassa piilopaikoistaan missä vihulaiset vaanivat – ja jopa sitä, mihin suuntaan pahisten katseet osuvat. Ristiohjaimella otetaan käyttöön erilaiset aseet ja muut välineet. Heitettäessä ninjatähtiä, veitsiä ja pommeja tähtäys on ohjelmoitu valitettavasti Nunchukin tatille. Voi vain miettiä, miksi Wiin infrapunaohjausta ei ole käytetty hyväkseen. Pienen tovin totuteltuaan tähtäys ei ole enää ongelma, varsinkin kun aseita voi heitellä muutenkin vain paikaltaan. Kissan ohjaaminen on yllättävän hauskaa, kun reittejä voi tutkia vapaasti kenenkään häiritsemättä. Yksinkertainen ominaisuus tuo mukanaan piristävää vaihtelua pelin tiimellykseen ja hauskan lisän muutenkin onnistuneeseen hiivintäseikkailuun.

Liikkeentunnistusta käytetään ennen kaikkea Hissatsu-tapoissa pahisten nujertamiseen: kun sankari on ohjattu onnistuneesti uhrin taakse, ruudulla näkyvät ohjeet kehottavat ensiksi painamaan Wiimoten A-nappia ja suorittamaan sen jälkeen erityyliset moten heilautukset. Lyhyet animaatiot näyttävät, kuinka miekka uppoaa sisuksiin verivanan säestämänä, tai kuinka niskat katkeavat ilkeästi rusahtaen. Parhaimmillaan liikkeentunnistus on eteen tulevissa kaksintaisteluissa. Ensimmäisen persoonan kuvakulmasta kuvatuissa taisteluissa ruutuohjeet kertovat Wiimoten asennot, jotta kohti tulevat miekaniskut voidaan torjua onnistuneesti. Hyökkäyksessä pelaajalle näytetään nopeiden suuntanuolien väläytysten avulla Mote-miekan heilautusohjeet. Aluksi ohjaus tuntuu epätarkalta, kunnes taidot ja nopeus kasvavat pelattujen tuntien mukana. Epätarkkuudesta ei ole kyse, vaan kokeneemmankin pelaajan on aluksi vaikea pysyä perässä. Viimeisimpiä kenttiä kolutessa torjumiset onnistuvat parhaiten, vaikka näissä nopeus ja vaikeustaso on jo eri luokkaa. Adrenaliini tekee ihmeitä.

Lisää, kiitos

Tenchu: Shadow Assassins on vahva lisä Wiin entisestään tasokkaaseen pelikirjastoon. Yli kymmenen tuntia kuluu kuin siivillä, sillä kokonaisuutena hiiviskelysarjan viimeisin osa on taidokasta jälkeä. Japanin julkaisija From Software on jo luvannut Shadow Assassinsin tarinaa jatkavat viidennen ja kuudennen osan Wiille, joten ehkä liikkeentunnistusta (Motion Plus, please) käytetään näissä tyylikkäämmin.