Väkivalta ratkaisee kaiken
Namcon toinen yritys Tekkeneitä vapaammissa mätkinnöissä epäonnistuu kuten edellinenkin, vaikka tekijöitä oli pestattu arvostetun Soul Calibur -sarjan tiimistä. Uutukaisessa Urban Reignissä vain turhauttava seikkailu heivattiin sivuun ja pääosaan asetettiin lyhyet mätkintäpätkät. Juoni on tosin yhtä avuton kuin viimeksikin: selvästi tekkenisti Bryan Furysta komeammaksi veistetty Brad Hawk aikoo katkaista jengien riivaaman kaupungin väkivallankierteen - kyllä, väkivallalla. Moraaliongelmista kärsimätön vindieselimme ryhtyy tekemään keikkaa varsin pornahtavan tyttösen edustaman rikollisjärjestön leipiin. Harmi vain, että mätkiessään nykyisiä katuhuligaaneja ohimoon hän tekee tilaa vielä pahemmille gangstereille, ja siitäkös soppa vasta kiehuukin.
Perimmiltään Urban Reign on enemmän velkaa viime vuosikymmenen Fighting Force -sarjalle kuin Tekkeneille. Ensimmäisen pleikkarin legendaarinen peukalonvammauttaja Wu-tang: Taste the Pain -mätkintä kävi samoin mielessä vertailukohtia miettiessä. Esikuvansa tavoin pelissä kuljetaan 3D-ympäristöstä toiseen pistelemässä joukoittain pahiksia turpaan nyrkein ja myöhemmin muilla kättä pitemmillä välineillä. Eri kohtaamisissa ilmenee silloin tällöin hienoisia eroja, esimerkiksi aina ei ole pakko hakata kaikkia kentän korstoja tai tavoitteena saattaa olla tyrmäys tietyssä ajassa.
Sadan tehtävän kokonaismäärä ei ihmetytä, kun toiminta on poikkeuksellisen tiuhaan pätkitty. Taistelut saattavat kestää vain puolisen minuuttia, minkä jälkeen katsellaan tallennusruutua ja siirrytään briiffauksesta lataustauon kautta seuraavaan koitokseen. Tätä jankkausta voi jatkua kymmeniä tehtäviä ilman juonta selvittävää välivideota, eivätkä tapahtumapaikat tai vihollisetkaan vaihdu kovin usein. Vaikka turpasaunat ovat perin karuja mutta verettömiä, viholliset eivät kuole. Pahoinpitely tuntuu olevan heille mentaalinen eikä fyysinen rasite, sillä samat jampat sekä haastetaan että hakataan aina uudestaan ja uudestaan.
Kovana miehenä Brad taistelee alussa yksin, mutta noin tunnin pelaamisen jälkeen taisteluun saa apuvoimia. Yhteistyömoodista uutisoitiin aiemmin, mutta juoniosuudessa ihmispeluria ei saanut apuun. Useamman hahmon mittelyissä on tosin tällaisenaankin enemmän itua, kun taistelijaa saa muun muassa käskettyä apuun ja jopa vaihdettua lennosta. Taisteluvoitoista palkitaan pisteillä, joilla voi parantaa Bradin kykyjä hyökkäys- ja puolustusominaisuuksissa.
Alueellinen pahoinpitely
Mekaniikassa on taas karattu Tekkenien 2d-maisuudesta, mutta onneksi sentään Death by Degreesin tattipohjainen systeemi unohdettiin. Kohtalaisen laajoilla alueilla on jonkin verran liikkumavaraa, mutta tasoeroja ei nähdä, eikä baarissa pääse edes toiseen huoneeseen. Ohjauskin on varsin riisuttu versio kenties aikamme arvostetuimman mätkinnän vastaavasta: lyönnit sekä potkut lähtevät samasta näppäimestä, heitot, suojaus ja juoksu kukin omastaan. Lisäksi vihollismäärän vuoksi tarvitaan lukitusnäppäintä kohdistamaan iskut oikeaan uhriin. Suhteellisen simppelillä ohjauksella turpiinvetely on muutoin menevää ajantappoa, mutta taistelusysteemi on huonolla tapaa epäreilu. Tämä ei johdu ainoastaan pelin hämmästyttävästä haastavuudesta helpoimmillakin vaikeustasoilla, vaan kamppailuissa toinen osapuoli saattaa päästä niskanpäälle vastustajan elinpalkin loppuun saakka. Kaveria voi siis hakata maassa ja pitää potkuilla ilmassa käytännössä loputtomasti. Tekkenissä juggle-kombot olivat taidetta, Urban Reignissä amatöörimäistä näpytystä.
Hahmot on jaettu raajoiltaan osuma-alueisiin, jolloin esimerkiksi lukuisat päähän kohdistuneet iskut vievät taistelijan tilapäiseen kanveesiin helpommin. Tällöin vastustajalla on mahdollisuus jokuseen halpaan vapaaiskuun. Kehityspisteillä saa sitten nostettua hahmonsa iskunkestävyyttä. Vaikka hitboxit eivät todellakaan ole mikään uusi idea, kyseessä on silti yksi pelin harvoista positiivisesti yllättävistä oivalluksista.
Ei Tekken, ei
Epäreiluus tappaa iloa moninpelissäkin, ellei säännöistä sovita erikseen. Ihmispelureiden välisissä mätöissä ilmenee myös muita käsittämättömiä ratkaisuja, kuten että taistelun kestoksi saa maksimissaan vain 90 sekuntia, mikä harvoin riittää tyrmäykseen. Tällöin tulosta ei edes ratkaista enemmän vahinkoa tehneelle pelaajalle, vaan tietokone julistaa tasapelin. Muutoin moninpeli on jopa kohtuullisen viihdyttävää - mikäs kaveria pesarilla kouluttaessa. Samalta laitteella mättäjäisiin pääsee osallistumaan neljä pelaajaa, ja taitojaan saa mittailla painimisen lisäksi muun muassa ympäristön rikkomisessa.
Juoniosuuden varrella piestyt hahmot siirtyvät moninpelin kaartiin. Peliin lupailtiin jopa 60 taistelijaa, mikä tuntuu pitkälti humpuukilta, sillä monet saman jengin jäsenet eroavat lähinnä vain kosmeettisesti. 60 ulkokuorta kyllä, taistelutyylejä ei niinkään. Monet Urban Reignin katukollit edustavat erilaisia tosielämän - tai ainakin jenkkileffoista tuttuja - vähemmistöjen kriminaalijärjestöjä; sinisiin pukeutuva ”colors” on ilmiselvä virtuaaliversio crips-jengistä ja pelin moottoripyöräkerho muistuttaa jopa nimeltään Helvetin enkeleitä. Namcolla olisi täten periaatteessa ollut mahdollisuus tehdä kaduille uskollinen, todentuntuinen tuotos, mutta lopputulos on vain hyvin kliseinen ja kevyt arcademätkintä katuteemalla.
Virheellinen alastulo, uusi yritys
Graafisesti peli ei näytä järin erikoiselta; hahmot ovat kliinisyydessään peruskamaa eivätkä järin yksityiskohtaisia, eikä yksinkertaisilla ympäristöilläkään leukoja loksauteta. Kaikki tämä sai allekirjoittaneen pohtimaan, miksei peliä julkaistu PSP:lle. Urban Reign ei ole graafisesti kovan luokan tuotos, tehtävät olisivat sopivan lyhyitä kannettavalle laitteelle, eikä ohjaimen kaikkia näppäimiä pelatessa juuri tarvitse - kameran ohjaukseen pyhitettyä toista tattia varsinkaan. Äänimaailma ei sekään yllätä: perusmurinaa, epäkatu-uskottavaa ylinäyteltyä dialogia ja monotonista tehtäväselostusta, joiden päälle musiikkina tutun unohdettavia namcomaisia toimintabiisejä. Kaiken tämän keskinkertaisuuden saisi kevyesti toimimaan PSP:llä, jolla peli ansaitsisi kenties jopa kohtuullisen arvosanan. Namco julkaisi Urban Reignin väärälle alustalle.
