Tätä arvostelua varten peliä on tahkottu yli 20 tuntia. Vaikka lopputeksteihin asti ei tässä ajassa päästy, niin on kuitenkin selvää, että Sekiro: Shadows Die Twice on viiden tähden teos.
Nousevan auringon maan demonit ja sudet
Sekiron juonikuviot kertovat tarinaa 1500-luvun Japanista, jossa yliluonnolliset olennot ja miekkojen kalske ovat jokapäiväistä. Seikkailun pääosassa tavataan "yksikätinen susi", häpäisty ja proteesikädellä varustettu soturi. Hahmon pääasiallisena varusteena on hänen luotettava miekkansa, jolla torjutaan vastaan asettuvien vihollisten iskuja sekä jaetaan vahinkoa monin eri tavoin. FromSoftwaren aiemmista tuotoksista tutut hahmoluokat ja -generaattorit loistavat siis poissaolollaan, mikä mahdollistaa yhteen hiottuun taistelumekaniikkaan keskittymisen.
Tästä se matka alkaa
Pelkkään miekan heiluttamiseen ei ole silti tyytyminen, sillä matkan varrella soturin sekä tämän tekokäden ominaisuuksia päästään päivittämään monella eri tavalla. Proteesihändyn avulla vihollisia voidaan muun muassa sytyttää tuleen, viskellä heittotähdillä sekä iskeä kirveellä. Kaikki toiminnot kuluttavat vähintään yhden White Spirit Emblem -paperinuken, joita saa joko bongaamalla niitä maastosta tai kukistamalla vihollisia. Lisää kykyjä avataan kokemuspisteillä sekä löytämällä päivityksiä pelimaailmasta.
Erityismaininta taistelukuvioista pitää antaa Sekiron Posture-mekaniikalle. Sekä sudella sekä vastaosapuolella kummallakin on näytöllä oma erillinen palkkinsa, jonka täyttymiseen vaikuttavat hyökkäysten torjuminen ja iskujen ottaminen vastaan. Vastustajan iskuja oikea-aikaisesti torjumalla kasvatetaan tämän Posture-palkkia, ja kun se on täynnä, on mahdollista suorittaa brutaali ja verinen lopetusliike. Tämän jäljiltä ei vastapuoli enää nouse, ellei kyseessä satu olemaan yksi lukuisista suuremman luokan vihulaisista. Isommat pahikset sekä pomovastustajat kaipaavat usein vähintään kaksi lopetusliikettä pysyäkseen maassa. Isompien körmyjen päihittäminen onkin (muun muassa) tästä syystä huomattavan vaikeaa.
Ärräpäitä ja rikkinäisiä ohjaimia
Joka soturia ei tarvitse rynnätä pilkkomaan miekka ojossa, sillä Sekiro yhdistää hiottuun taistelumekaniikkaan työkalut hiippailuun ja vihollisten hiljaiseen eliminointiin. Mikäli tilanne sen sallii, voi vihulaisen kimppuun hiipiä vaikkapa korkean kasvillisuuden turvin ja ottaa nirrin pois yhdellä napinpainalluksella. Toinen toimiva taktiikka on hypätä pahaa aavistamattoman roiston kimppuun talojen katoilta tai puiden oksilta. Vihollisjoukkioiden harventaminen ennen loppuköörin haastamista on usein järkiratkaisu.
Tämä voi tuntua ajatuksen tasolla turhalta helpottamiselta, mutta ei huolta, pelissä tulee siitä huolimatta kuoltua monet ja monet ja monet ja monet ja monet kerrat. Tehdäänkin yksi asia selväksi samoin tein: Sekiro on vaikea peli. Todella vaikea. Huomattavan vaikea. On hyvin todennäköistä, että osa nimikkeen joskus aloittavista pelaajista ei koskaan näe lopputekstejä.
Tässä piilee kuitenkin koko homman juju. Mitä vaikeampi tietty koitos – vaikkapa sitten jättimäisellä miekalla varustettu pomovastus – sitä suurempi tyydytys sen päihittäminen lopulta on. Sekiro ei anna mitään helpolla, sillä jopa rivivihulainen voi parhaimmillaan keskittymisen herpaantuessa tappaa. Pientä apua saadaan nimettömän suden kyvystä palata kuolleista. Manan majoilta voi näet palata kertaalleen takaisin yhden napin painalluksella. Tämä ominaisuus tulee varmasti käyttöön, sillä oma energiapalkki voi tyhjentyä kokonaan parista vihollispuolen isommasta iskusta. Ylösnousemus kuluttaa omaa erillistä mittariaan, jota saa täydennettyä tallennuspisteillä.
Alkupuolen välinäytös
Kuolemia kertyy siis matkan varrella monta, todella monta. Yksikään tyhjänpotkaisu ei kuitenkaan ole epäreilu, vaan jokaisen kuoleman olisi voinut välttää vaikkapa torjumalla vihollisen iskun tai väistämällä oikeaan suuntaan. Kliseemäisesti paremmaksi pelaajaksi kehittyminen on ratkaisu etenemiseen. Matkan varrella kerätyt taidot, liikkeet ja päivitykset tekevät kummia, sillä alun yksinkertainen arsenaali ei anna näyttävintä ja menevintä kuvaa pelistä.
Vaikka kyseessä onkin todella haastava kokonaisuus, ei se suoranaisesti häiritse. Sekiro on pelinä niin kiehtova ja toimiva, että ajoittaiset – tai tilanteesta riippuen suhteellisen yleisetkin – ärräpäiden ääneenlausumiset kestää. Vaikka joskus on vain pakko laskea ohjain ja sulkea konsoli ärsytyksen vallassa, ei kestä kauaakaan kun seikkailun pariin haluaa palata uudestaan.
Tiettyjen vastustajien kanssa painiminen toki latistaa, kun mistään ei vain tule mitään. Eräskin dojon miekkamestari onnistui pistämään tämän arvostelijan ohjaaman miekkamiehen kanveesiin monet kerrat saamatta itse yhtääkään osumaa. Eihän tämä maailman hauskointa ole, mutta sitten kun oikea taktiikka löytyy ja voitto tulee pitkän yrittämisen jälkeen, on tunnelma sitäkin parempi. Kunnes sama asia toistuu seuraavan vastustajan kohdalla.
Tauti sinulle, tauti sinulle ja tauti sinullekin!
Mikäli ajatus suuresta haasteesta ei vielä pelota, niin mainita pitää, että pelaajaa rangaistaan kuolemista. Kerätyistä täysien kokemustasojen päälle kerätyistä pisteistä napsaistaan puolet pois, kuten myös lompakkoon kerätyistä rahoista. Kerätyt pätäkät kannattaakin käyttää esineiden ostamiseen aina tilanteen niin salliessa. Muutamilta kauppiailta on myös mahdollista ostaa rahapussukoita, joiden sisältö ei häviä manan majoille matkatessa. Harvakseltaan käy kuitenkin mäihä Unseen Aid -siunauksen osuessa kohdalle. Tällöin kokemuspisteitä tai rahapussukoita ei rokoteta kuoleman koittaessa.
Nuo ruumiit olivat tuossa ennen kuin tulin paikalle, ihan oikeasti
Mutta ei tässä vielä kaikki. Pelaajan kuolemat vaikuttavat myös suden kohtaamiin hahmoihin. Mitä enemmän Dead-ruutua pääsee tuijottamaan, sitä useampi sivuhahmo sairastuu mystiseen Dragonrot-sairauteen, joka taas vaikuttaa Unseen Aid -siunauksen yleisyyteen. Mitä enemmän sairastuneita, sitä harvemmin kuoleman kohdalla hallussa pidetyt kokemuspisteet ja rahat saa pitää. Tämä ei ole suuren suuri ongelma ja kunhan asian tiedostaa, ei ärsytys kerry tuhottoman suureksi.
Toisaalta Sekiro on kenties FromSoftwaren pelaajaystävällisin nimike. Alkutaipaleella kohdataan nimittäin kuolemaan kykenemätön hahmo, jota päästään käyttämään tutoriaalina miekan käsittelyssä ja torjunnoissa. Suorastaan ennenkuulumatonta! Mutta taasen toisaalta Sekiro on puhtaasti yksinpeli, joten FromSoftwaren aiemmista tuotoksista tuttua netin välityksellä hoituvaa moninpeliapua ei ole tarjolla.
Live, die, repeat
Pelaajan tutkittavaksi annetaan kookkaanpuoleinen maailma, jossa eteneminen ei ole täysin suoraviivaista. Tarjolla on sivureittejä, jotka useimmiten vievät jonkin sortin kerättävän esineen tahi piilotetun pomotaistelun pariin. Kyllä, pelimaailmassa on tarjolla aimo määrä salaisuuksia ja joka kolo kannattaakin käydä tutkimassa muun muassa taisteluissa avittavien välineiden toivossa.
Apukeinoja tarvitaankin, sillä suurimmat esteet etenemiselle ovat taistelut erilaisia kookkaampia vastustajia vastaan. Varsinaisia pomokohtaamisia on tarjolla harvoin, mutta myös joka ainoa välipomohirmu päästää tuijottelemaan kuolinruutua. Ja näitä koitoksiahan sitten riittää.
Yksi niistä kuuluisista pomotaistoista
Eteneminen Sekiron maailmassa sujuu sutjakkaasti, kiitos heittoköyden sekä Scuptor's Idol -patsaiden. Ensin mainitun avulla sankarimme on mahdollista kiipeillä talojen katoilla, kielekkeillä sekä puiden oksilla sulavasti ja näyttävästi. Köyden avulla korkeuksissa tempoilu on sekä erikoisen hauskaa että aiemmin mainittuja hiipimismekaniikkoja tukevaa puuhaa. Sculptor's Idol -pystit sen sijaan toimivat tallennuspisteinä, joilla voi parantaa hahmon kykyjä sekä pikamatkustaa patsaalta toiselle. Pystit eivät ole liian kaukana toisistaan, joten seuraava tallennuspiste ei ole koskaan liian kaukana.
Pelaajien on toki mahdollista helpottaa menoa vain pinkomalla paikasta a kovaa vauhtia eteenpäin tallennuspisteeseen b, mutta viimeistään pomotaistoissa matka tyssää. Koska ne ovat vaikeita. Tästä tuli kenties mainittuakin aiemmin?
Varjot kuolevat kahdesti, monta kertaa tosin
Sekiron tarina on selkeä verrattuna tekijöiden aiempiin teoksiin. Sitä kerrotaan pelin edetessä ja matkan varrella kohdattavat hahmot jopa käskyttävät tekemään asioita. Kaikki tämä tapahtuu hienolta ja vaihtelevalta näyttävässä japanilaisympäristössä, jossa on parhaimmillaan useampia etenemissuuntia. Kun matka tyssää jossain kohdin liian haastavaan taisteluun, voi usein suunnata toiseen määränpäähän (jossa jäädä jumiin toiseen pomovastukseen).
Malliesimerkki miekan käsittelystä
Graafisesti peli näyttää hyvältä PlayStation 4 Prolla pelattuna, joskaan ei aivan konsolin kirkkaimmalta tähdeltä. Tiukimmissa kohdin ajoittaista ruudunpäivityksen nykimistä on huomattavissa, etenkin joka kerta tietyn palavan talon katolla juostessa. Mutta nämä tilanteet ovat selkeässä vähemmistössä, eikä suorituksesta voi kokonaisuudessaan montaa pahaa sanaa sanoa. Kameran kanssa ainoita suurempia vikatilanteita olivat muutamat tilanteet, jolloin keskittyminen vihollisvastustajaan hyppäsi syystä tai toisesta pois päältä.
Musiikkipuoli tarjoaa tunnelmallista ja kokonaisuuteen sopivaa sävelmää. Teokset toimivat hyvin, mutta niitä ei suoranaisesti tee mieli hyräillä pelailusession jälkeen. Seikkailun voi kokea joko japaniksi tai englanniksi puhuttuna, oman halunsa mukaan.
Hyvä peli on hyvä peli
Kuten alussa todettua, tätä arvostelua varten nimikettä on pelattu päälle 20 tuntia. Kokonaisuuteen voi kuluttaa 50 tunnista loputtomaan määrään tunteja, riippuen siitä minkälaisen loppunäytöksen haluaa ja kuinka voimakkaaksi suden halajaa kehittää.
Sekiro on todella vaikea peli. Tulikohan se jo mainittua? Jos tämä ei pelota, niin nimikkeeseen kannattaa ehdottomasti tutustua. On se meinaan niin kiehtova ja toimiva.
Kuolet kuitenkin vain monen monta kertaa.
