Nykyisin konsolien kauppapaikat pursuvat pienten studioiden luomuksista. Harmaasta massasta erottuminen on hankalaa, ellei projektin takana ole tunnettua nimeä tai isoa markkinointikoneistoa. Curve Digitalin julkaisema ja Fiddlesticksin kehittämä kaksiulotteinen tasoloikka Hue yrittää herättää pelaajien mielenkiinnon yksinkertaisella tempulla – väreillä.
Värisuora
Unity-pelimoottorin päälle rakennettu pulmapelin ja tasoloikan hybridi pudottaa pelaajan Hue-pojan saappaisiin. Herätys yksinäisestä, harmaasta kodista ei aloita aamua parhaalla tavalla. Pian synkeä päivä saa väriä, kun vaeltelu asutuksen ulkopuolelle aloittaa mystisen seikkailun. Salaperäinen kirje avaa menneitä tapahtumia: kuka on tohtori Grey, miksi maailma on niin monotonisen sävyinen ja mikä ihme on rikkoutunut taikasormus? Näihin kysymyksiin vastataan seuraavan neljän tunnin aikana kirje toisensa jälkeen. Matkan varrella törmätään muutamaan tekoälyhahmoon, mutta pääasiassa juonta kuljetetaan viestien saattelemana.
Hue on loppujen lopuksi hyvin perinteinen pulmailu, jossa edetään luolastosta toiseen. Jokaisella alueella on oma värinsä, jotka toimivat ratkaisuna pelin kaikkiin pulmiin. Ajoittain tavoite on vain päästä seuraavaan kenttään johtavalle ovelle, kun taas toisinaan ensin pitää hakea piilotettu avain ja sitten vasta hyppiä turvaan. Ensimmäisellä alueella pelaaja saa väripalettiinsa sinisen. Oikean tatin taakse kätketty valikko vaihtaa ruudun taustaväriä, jonka avulla pulmat ratkotaan. Keltainen este katoaa keltaista taustaa vasten, ja punainen laser ei vahingoita, jos se ei ole näkyvissä. Yksinkertaista mutta toimivaa. Missään vaiheessa vaikeustaso ei karkaa liian korkeaksi, ja muutamien yritysten jälkeen vaikeimmatkin esteradat selvittää käden käänteessä.
Alkupuolen esteet muuttuvat siirreltäviksi laatikoiksi, tappaviksi laser-säteiksi, putoileviksi pääkalloiksi ja kaikkien edellä mainittujen yhdistelmiksi. Joskus väriä pitää vaihtaa kesken hypyn tai juoksun, jolloin aika hidastuu. Efekti helpottaa pyöreän värikartan operointia hieman ja luo omanlaisensa tunnelman. Lisäksi loppukentissä kikkaillaan vuotavien putkien kanssa: laatikon osuessa maalisuihkuun, maalautuu sen kyseisen suihkun väriseksi. Studio on onnistunut keksimään kiitettävästi variaatiota puzzleihin, vaikka loppupuolen kentissä pienoinen väsymys alkaakin jo vaikuttaa.
Jotain sinistä, jotain lainattua
Fiddlesticksin teoksessa näkyy Limbon vaikutus. Pelkistetty graafinen ulkoasu yhdessä äkkikuolemien tuo vahvasti mieleen tanskalaisstudion mustavalkoisen klassikkotasoloikan. Samaan statukseen Hue tuskin kuitenkaan nousee. Kontrollitkin ovat limbomaisen nopea oppia, mutta ajoittain vaikea hallita. Vasemmalla analogitatilla ohjataan, oikealla vaihdetaan taustaväriä ja A-napilla hypätään. Siinä vaiheessa kun oikean tatin taakse on kertynyt kourallinen eri vaihtoehtoja, sattuu tuon tuosta vääriä valintoja, jotka johtavat pahimmassa tapauksessa turhauttaviin kuolemiin.
Osa kentistä vaatii tarkkuutta ja sorminäppäryyttä, eivätkä kontrollit täysin taivu siihen. Lisäksi värisävyjen erottaminen on ajoittain hankalaa: Oranssin ja keltaisen tai pinkin ja violetin tunnistaminen tummansinistä ruutua vasten pistää silmät koville – varsinkin kun erehtyminen vie takaisin alkupisteeseen. Onneksi suurin osa pulma-alueista on läpäisty nopeasti, joten uusintayritys ei pistä liikaa harmittamaan.
Taustalla tunnelmoiva pianomusiikki korostaa pelkistettyä, sarjakuvamaista ilmettä. Hue pyörii sulavasti ja ilman teknisiä ongelmia, kuten pikkupeliltä on lupa odottaa. Uudelleenpeluuarvo on minimaalinen, eikä luolastoihin piilotettuja labrapulloja jaksa kerätä kuin kovimmat Saavutus-haalijat.
Väritöntä hyppelyä
Hue toimii pahimpaan pulmanratkontanälkään, mutta siihen se jää. Parissa illassa läpäisty seikkailu erottuu joukosta, mutta se on silti liian tavannomainen jäädäkseen mieleen. Alkupuolen kentät ovat turhan helppoja, kun taas lopussa toisto syö parhaan terän monimutkaisista kenttärakenteista. Hue on ihan kiva.
