"You're in violation of Imperial law!" Ainakin Tähtien sodan maailmassa sotilaat käskyttävät ennen ampumista, toisin kuin eräissä oikean elämän valtioissa. Star Wars: Dark Forces Remaster on tuttu muisto vuosikymmenten takaa.
Se toinen Doom
Ysärin alku oli ammuskelipeligenren alkuhämärää. Vuoden 1992 Wolfenstein 3D:stä se alkoi, kunnes seuraavana vuonna Doom räjäytti pankin. Vuosikymmenen loppua kohti markkinoille tuli useita Doom-kopioiksi haukuttuja pelejä, joista osa ansaitsi nimityksen, osa ei. Vuoden 1995 Dark Forces ansaitsee ivansa, vaikka sen Jedi-pelimoottori mahdollistikin hyppimisen, kyykistymisen ja ympärilleen katsomisen, toisin kuin Doomin vanhempi moottori.
Toiminta on paljon tarinavetoisempi kuin aiemman nähdyt räiskinnät. Kyle Katarn on palkkasoturiksi loikannut entinen imperiumin sotilas, joka päätyy auttamaan kapinallisia. Vaikka tarinaa ei pidetä osana virallista Tähtien sodan kaanonia, on meno edelleen ilahduttavan tähtiensotamaista. Jo ensimmäisessä tehtävässä pelaaja heitetään sisään loreen, sillä tavoitteena on varastaa Kuolontähden piirustukset. Tämä juoni uudelleenkirjoitettiin Rogue One -elokuvassa vuonna 2016, vaikka pienenä kumarruksena elokuvan päähenkilö Jyn Erso kuulostaa kovin samanlaiselta kuin Kylen pilotti, Jan Ors.
Pelimoottori oli siinäkin mielessä vallankumouksellinen, että se mahdollisti kriittisiä kolmiulotteisia toimintoja, kuten vertikaalisen tähtäämisen sekä kranaattien heittämisen. Käytännössä tosin räjähteillä saa itsensä helposti hengiltä, sillä kranaattien heittoradan määrittely tehdään perstuntumalta. Kymmenen aseen valikoima on muutoin relevantin laaja, vaikka heti alussa löytyvällä sarjatuliblasterilla pärjääkin lähes pelin loppuun asti, ainakin rivivihollisia vastaan.
Asettukaa jonoon aseeni eteen, kiitos
Pelin tarina on edelleen relevantti, vaikka 14 tehtävää pystyykin läpäisemään selvästi alle kymmenessä tunnissa normaalilla vaikeusasteella. Ongelma muodostuu kenttäsuunnittelusta, joka on monella tapaa aikansa tuotos. Luultavasti piirtoetäisyyden rajoitteiden vuoksi kentät ovat välillä melkoisia sokkeloita, eikä etenemissuunta ole aina selkeä. Välillä päädyin juoksentelemaan ympyrää, koska en kerta kaikkiaan ymmärtänyt erään seinäpinnan olevan tosiasiassa ovi.
Toisaalta toiminta on myös helpompaa kuin 90-luvulla, sillä hiiri-näppis-yhdistelmä on todella paljon tehokkaampi työkalu kuin aikanaan pelkällä näppäimistöllä pelatessa. Tämä tekee menosta sujuvampaa, sillä vaikkapa kulman taakse kuikuilu ja vihollisten rökittäminen puhtailla reflekseillä onnistuu helposti. Pientä harmistusta tuottaa käytössä oleva autotähtäin, jota ei voi ottaa pois päältä. Aikanaan tähtäysavustus on ollut olennainen helpotus erityisesti yläsuuntaan ampuessa, mutta nyt se johtaa lähinnä hutikuteihin laakin kohdistuessa esimerkiksi seinän takana olevaan viholliseen.
Toisaalta jotkin asiat ovat iättömiä. Dark Forces oli aikansa Crysis, joka vaati aikansa tehomyllyn erityisesti muistin osalta. Tänä päivänä mikä tahansa leivänpaahdin pystyy ajamaan peliä sulavasti, mikä vaikuttaa osaltaan helppouden kokemukseen – aikanaan huono suorituskyky vaikeutti toimintaa melkoisesti. Nyt suurempi vaikeus syntyy epäselvistä tavoitteista ja osin hupsuista pulmatehtävistä, jotka vaativat välillä todellista pohdintaa.
Turhauttavaa lisävaikeutta synnyttää rajallinen määrä elämiä, sillä tehtävän aikana tallentaminen ei ole mahdollista. Lisäelämiä voi löytää salahuoneista, mutta lähtökohtaisesti tehtävä on läpäistävä yhdellä istunnolla ilman turhia virheitä. Hahmon liike on liukuvaa ja hyppykontrollit tunnottomia, joten mikään ei ole piristävämpää kuin sössiä kallisarvoisia elämiä kentän loppupuolella olevissa tasohyppelykohdissa.
Re...masterointi
Kyseessä on korostuneesti remasterointi, ei remake. Tarjolla on aika lailla alkuperäinen julkaisu, joka on saatu toimimaan sujuvasti nykylaitteilla. Tärkein päivitys on sujuva hiiren käyttö, joka vaikuttaa kriittisen positiivisesti pelikokemukseen. Grafiikkakin on hitusen tuunattu, vaikka kyseessä onkin edelleen sprite-pohjainen peli. Kuitenkaan alkuperäisestä versioista ei ole korjattu edes bugeja, esimerkiksi jääkentällä liukastelu seinää päin johtaa helposti jumittumiseen. Tämä on ilmeisesti niin kiinteä osa pelimoottoria, ettei ominaisuutta ole korjattu.
Myös tekoäly on alkuperäisellä tasolla, eli viholliset olennaisesti kulkevat kohti ja ampuvat päästyään sopivalle etäisyydelle. Tehtäviä voi siis juustota vaikkapa vartomalla kulman takana, jonne sopuliviholliset marssivat yksi kerrallaan kuolemaansa. Toisaalta välillä pelaajan on vain opittava elämään vanhojen ominaisuuksien kanssa. Esimerkiksi tasoloikkaosioissa tulee muistaa, että juoksupainiketta kannattaa painaa vasta ilmassa – hyppy kiihtyy myös kesken ilmaliidon, kun taas maata pitkin juostessa hypyn ajoitus on todella vaikeaa. Tämä jos mikä on retroa!
Tarjolla on kerta kaikkiaan vanhahtava pelikokemus niin hyvässä kuin pahassa. Elämät, tallennuksen puute, sekavat ja pimeät kenttäsokkelot tuntuvat tänä päivänä kovin kömpelöiltä. Toisaalta Dark Forces on saatu elämään, ja mukana tulee myös pientä nannaa, kuten pois leikattu ylimääräinen kenttä. Onneksi kompletionisteille tarjolla on helppoa karkkia: 100 % saavuttaminen vaatii käytännössä vain tarinan läpäisyn.
